perjantai 12. lokakuuta 2012

Kaksi viikkoa

Olin yhdeksäntoista, kun ensimmäisen kerran rakastuin mieheeni. Tapasin hänet ja rakastuin, niin yksinkertaista se oli. Mies, joka puhui ja kuunteli, oli fiksu ja hauska, arvomaailmaltaan sieltä mistä minäkin. Huvitellut lapsena lukemalla Grimbergin Kansojen historiaa, aivan niin kuin minäkin. Kuinka usein sitä tapaa miehen, joka on lapsena lukenut Kansojen historiaa? Ja hän oli mies, joka tiesi haluavansa lapsia, mieluummin nuorempana kuin vanhempana.

Vuodet kuluivat. Välillä en muistanut, miltä tuntui rakastua. Unohdin, miksi halusin juuri tämän miehen. Mutta nyt olen kolmekymmentä. Olen rakastunut uudestaan ja oppinut rakastamaan pelkäämättä. Tiedän, että hän olisi maailman paras isä. Ja hän haluaa olla sitä juuri minun lapselleni.

Eilen kävin koululla juttelemassa opettajan kanssa. Sellainen rutiininomainen, jokasyksyinen keskustelu. Pillahdin itkuun. Opettaja katsoi suoraan silmiini ja näki minut niin kuin ei moni näe. En koskaan unohda, mitä hän minulle sanoi. Miten hän minua lohdutti. Se hetki on minun ikiomani. Sen hetken jälkeen näen ympärilleni hieman uudella tavalla.

Alkionsiirrosta on kulunut kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa sitten perjantaina tähän aikaan halusin lähteä jo kotiin. Toipumaan ja odottamaan. Raskaustestipäivä osui sunnuntaille, joten minua kehotettiin menemään vasta maanantaina. Ei aiemmin. Kaksi viikkoa olen odottanut ja ollut kipeänä raskaasta hoidosta.

Tänä aamuna en malttanut. Halusin tietää, missä minä olen. Halusin tietää, voinko varovaisesti liittää itseeni sanan "äiti", voinko piirtää eteeni sanan "raskaana". Pissasin kertakäyttölasiin, sellaiseen muoviseen. Testi oli kapea liuska, siinä oli sininen pää, joka odotti seurakseen punaisia viivoja. Se oli halvin, mitä kaupasta löysin.

Yksi viiva. Negatiivinen.

21 kommenttia:

Tulppaani 79 kirjoitti...

En tiedä mitä rohkaisevaa tai kannustavaa sanoisin. Olen pahoillani puolestanne. Olen kokenut samanlaisen pettymyksen ja tiedän että eteenpäin ei huvittaisi jatkaa... mutta jatkettava vaan on.
Tehkää jotain yhdessä ja olkaa surullisia ja miettikää sen jälkeen mitä tästä eteenpäin.

tuuba kirjoitti...

Saman koin. Ja maailma kaatui ja romahti. Mustaakin mustempi päivä koettiin. Ja seuraavana päivänä minut sitten "järkytettiinkin" positiivisella tiedolla.

Elämä on ihmeitä täynnä. Ehkä vielä tästäkin se tulee. Elämän Ihme. <3 <3

Ainu kirjoitti...

Suhtaudun tähän ihmeellisellä järisyttävällä tyyneydellä. Ja Tuuba, kyllä minä kieltämättä sinua ajattelin, kun vajavaista tikkua tuijotin. <3 Mutta eipä tämä nyt hyvää lupaa, se on selvä.

naley kirjoitti...

Ainu, minulla on niin paha olo puolestanne.
Lähetän paljon voimahaleja ja tsemppejä tuohon pettymykseen. <3

ulmai kirjoitti...

Mä vielä toivon, odotan siihen maanantaihin. Tässä on nyt niin paljon huonoja uutisia tullut, kaipaan jotakin mistä iloita sydämestäni. <3

kiitos lämmittävästä kommentista Aurinkoisella puolella <3

tuuba kirjoitti...

Nämä asiat on todella luokkaa "Herran Haltuun" joten pitää vaan ottaa vastaan se mitä annetaan tai ei anneta. Mutta silti minä toivon puolestanne parasta <3

A kirjoitti...

Odota vielä seuraavaa testikertaa, älä luovuta. Voihan olla, että kestää vaan hitaammin näkyä. Olisi mielenkiintoista kuulla tästä opettajan tapaamisesta. Kerroitko tilanteestasi hänelle? Hienoa, jos hän kohtasi sinut niin hyvin!

Tulppaani 79 kirjoitti...

Ai niin mulla se kauan toivottu plussa ei näkynyt vielä virallisena testipäivänä (oli pe) vaan näkyi vasta su kun testasin huvikseen uudelleen kun menkkoja ei alkanut kuulumaan, kuten aikaisemmin hoidoissa. Verikoetta ei meilläpäin otettu ollenkaan vaan normaaliraskaustesti riitti.

Myytti kirjoitti...

Voi Ainu! Minua alkoi niin itkettää sinun puolestasi, mutta ei vielä luovuteta! Eihän?

Kaipaava kirjoitti...

*lämmin halaus* Toivottavasti testi ei tarkoita vielä mitään!

Vilkas kirjoitti...

Halaus täältäkin <3 ikävää, että sait taas kerran kokea sen pettymyksen kun yksi viiva tuli tikkuun. Mutta toivon niin kovasti, että se vielä muuttuu, voihan se muuttua. Jos ei vuotoakaan ole alkanut niin onhan tässä mahdollisuuksia :)

*Tähdenlento* kirjoitti...

Hassua, miten voikin harmittaa ja surettaa toisen, tuntemattoman, ihmisen puolesta. Voimia jaksaa tämänkin pettymyksen yli, vielä jonain päivänä kaikki tämä hyvitetään sillä parhammalla mahdollisella tavalla.<3

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin toivon edelleen, en jaksa uskoa, että tämä sinun kohdaltasi jäisi tällä kertaa tähän. Maanantaina uskon, mikä sitten tulos silloin onkin.

Ihana että puhuit opettajallesi. Ihana, että sait kokea tuon syvän olemassaolon hänen silmissään.

Liljaelli kirjoitti...

En tiedä mitä sanoisin :'(. PahoitteluHalaus siihen suuntaan!

Anonyymi kirjoitti...

Voi, olen pahoillani!

Onneksi, onneksi teillä on pakastimessa aarre.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, olen pahoillani!

Onneksi, onneksi teillä on pakastimessa aarre.

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

-Voimahalaus- Miten ihmisen pitääkin kohdata tällainen maanpäällinen helvetti??

Jos yhtään tsemppaa, niin olet Kuitenkin tällä hetkellä ainoa, joka antaa minulle voimaa! Odotan kirjoituksiasi päivittäin ja toivon, että ajatuksemme päivän tapahtumista ovat jälleen kohdanneet. <3 Olen tällä hetkellä yhtä haavoittuva, kuin maahan pudonnut posliininukke.
Jos sinulla on yhtään blogeja, joita voisin muitakin alkaa seuraamaan, tiedossa, voisitko linkittää. Olen niin yksin. Toivoisin meille suurta yhteisvoimaa saman prosessin läpikäymiseen!

-Nasu-

Illusia kirjoitti...

Olen niin pahoillani!

Ainu kirjoitti...

Voi teitä kaikkia, iso kiitos lohdutuksista ja myötäelämisestä. <3

Pikkuinen toivo tässä vielä on olemassa (tosi pieni) ja tosiaan, meillä on pakastimessa onneksi kuusi pientä ihmettä, olen niistä todella kiitollinen.

Tuolle opettajalle tosiaan kerroin ihan rehellisesti, miksi itkin ja onneksi rohkenin kertoa. Muutenkin oli hieman outoa, että sillä tavalla itkuun pillahdin, en ole esimerkiksi ikinä psykologin luona itkenyt, vaikka olen näitä asioita siellä aika tarkkaan puinut. Opettaja oli hyvin myötätuntoinen ja yllätti minut reaktiollaan itkuuni ja sanoihini (mutta tarkemmin se keskustelu täytyy jättää vain meidän kahden väliseksi).

Nasu, laitan sulle vaikka blogiisi linkkejä. Et ole yksin! <3

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

Voi kiitos kaunis! Nyt vain pidämme kaikille suuret peukut pystyssä! Kyllä täältä vielä tullaan ja noustaan..

Ainu kirjoitti...

Eipä kestä. Ja kyllä se vielä tästä. Vaikkei juuri nyt siltä tuntuisikaan.