perjantai 5. huhtikuuta 2013

Neuvoton

Olen vannottanut hiljaa itselleni ja moneen kertaan ääneenkin, että järjen mukaan ei kannata ajatella mitään mahdollisia raskausoireita, ei tällaisessa tilanteessa. Estrogeeni- ja progesteronilääkitykset jo sinänsä aiheuttavat minulle niin raskaat haittavaikutukset, että olisi täysin mahdotonta erotella niitä minkäänmerkkisistä raskausoireista. Ennenaikainen testailu on ainoastaan pöhköä ja kuormittavaa. Neljäntoista päivän odottaminen ei ole aika eikä mikään. Ei se ole. Oikeasti ei ole. Jos ensin odottaa kuusi vuotta, niin mittasuhteet muuttavat muotoaan, eikä kuukausikaan enää merkitse yhtään mitään.

Hirveän hyviä periaatteita. Varmaan. Niin kauan, kunnes ne räiskähtävät pirstaleiksi. Eikä edes hillitysti yksi kerrallaan vaan isoon ääneen rymisten kaikki yhtäaikaa.

Alavatsani on tulessa. Vasen rintani on pinkeä ja suuri ja kipeä. Olen voinut pahoin. Toki voin pahoin jo ennen alkionsiirtoakin, mutta ei se niin tarkkaa ole. Nukuttaa. Koko ajan. Paitsi aamuöisin, silloin olen vain hermostunut. Kahvi maistui oudolle. Laitoin siihen tosin maitoa, mitä en yleensä tee. Mutta jotenkin teki nyt mieli sillä tavalla.

Syksyllä tilaamieni ovulaatiotestien kylkiäisiksi lähetettiin kaksi ilmaista raskaustestiä. Silloin loukkaannuin niistä verisesti. Ovulaatiotahan minä joudun olosuhteiden pakosta testaamaan, en mitään raskautta. Paiskasin testipolot vessan kaappiin. Ne tuntuivat puukon pyörittämiseltä ontossa kohdussani.

Nyt ne testit polttelevat käsissäni. Voisikohan sitä? Milloinkohan sitä voisi? Voisinko minä? Entä jos tulos on negatiivinen? Entä jos se on positiivinen?

Sain sairaalasta postia, jonka mukana oli tuloste viime lääkärikäyntini tekstistä. Siinä mainittiin ylimalkaisesti, kuin ohimennen endometrioosilöydökset. Meinasin tukehtua siihen paikkaan. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle mitään mistään endometrioosista. Selittämätön lapsettomuushan tämän piti olla.

Tutkin ivf-kierrokseni pistosaikataulua. Siinä mainittiin hedelmättömyyden syy koodilla, jonka tarkistin. Naisen ovulaatiohäiriö.

En ymmärrä. Kenestä nuo paperit kertovat? Mitä ne paperit kertovat? Miksi vasta paperi kertoo näitä minulle? Eikö se olisi lääkärin tehtävä? Onko jokin vika sittenkin löydettävissä, paikannettavissa? Miksi minä en tiedä siitä mitään?

Raskaustestit huutavat minun nimeäni. Olen väsynyt, pelästynyt ja neuvoton. Entä jos tulos olisi negatiivinen?

Entä jos se olisi positiivinen?

33 kommenttia:

Meri Maria kirjoitti...

Minä täällä hymyilen suu korvissa - hyvältä kuulostaa. :)) Tosin oudolta tietysti tuntuu tuo, ettei noista löydöksistä sun muista ole sanottu. Mutta jospa sillä ei olisi nyt merkitystä. Haluatko paljastaa, miten pitkä aika on vielä viralliseen testipäivään?

Et varmasti malta odottaa, mutta saat uskoa, että et ole ainoa joka ei malttaisi odottaa. :)

Ainu kirjoitti...

Ehkä niillä löydöksillä ei ole merkitystä. Ehkä niistä ei kannata nyt välittää.

Voin paljastaa, että torstai-aamuksi olen varannut itselleni labran verikokeeseen. Täällä meillä nimenomaan tuo verikoe vaaditaan. Ehkä teen nuo testit pois sitä ennen kotona. Varmasti teen. Mutta en vielä, en tänään. :)

On tämä jännää. Ihan kauhean jännää. Kiva, kun jännäät mukana! :D

Maija Dahlia kirjoitti...

Hei Ainu, sairaalassa opin taas lisää tästä hoitomaailmasta. Itselläni kaikki sujui siis kuin unelma, mikään pelkoni ei käynyt toteen ja hoitohenkilökunta oli ystävällistä. Kuulin kuitenkin verhon takaa, kun toinen potilas sai syöpädiagnoosin ohimennen. Keskustelu alkoi iloisella kysymyksellä "mitenkäs tämä aurinkoinen aamu on lähdössä käyntiin?". Oli aikamoinen pommi se syöpä-sana minuuttia myöhemmin. Huh.

Tällä taustalla en ihmettele, että diagnoosi tulee lapulla kotiin. Ai niinhän kävi minullekin. Vastaanotolla sen jälkeenkin kyllä sanottiin, että selittämätön lapsettomuus. heh.

Mutta jännäämistähän tämä oli. Voi kuinka toivon sinulle plussaa. Olen unohtanut miten jännätä, mutta ehkä pian taas osaan!

Anonyymi kirjoitti...

Voi mä niiiin tiedän ton tunteen! Vuoden päivät olin joka kuukausi "varma" raskaudesta, raskausoireita oli jos jonkinlaisia. Tein varmaan kymmeniä negoja, ja sitten kyllästyin omaan typeryyteeni ja mielikuvitukseeni. Kunnes..eräänä päivänä tein plussan, eikä muita oireita ollut kuin tissikipu. Oli se ihka oikea plussa aika järkytys, ja luulin että olisin jotenkin "tiennyt" olevani raskaana, mutta pyh ja pah :D

Täs ny ei ollu pointtia, muuta kun että täällä on peukut pystyssä!

Testintekemishimoa ei ole helppo vastustaa :D

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa satuin blogiisi. Hoidot myös meillä edessä. Kirjoitat todella hienosti. Pidän peukkua puolestasi pystyssä!

tyttöankka kirjoitti...

Halauksia Ainulle!

Toivon kovasti, että nyt olisi onnea matkassa. <3

Tuulen kuiskaus kirjoitti...

Voi toivon niin. Niin paljon, että kyynel vierähti poskelleni. Eikö olisi jo aikamme?

Nappi kirjoitti...

Voi kuinka jännää! Olisipa se testitulos ja lopputulos positiivinen!

Myytti kirjoitti...

Mulla oli ekassa raskaudessa tissikipu merkki positiivisesta tuloksesta. Tässä toisessa ei ollut alkuun sellaista ollenkaan, joten olin jo heittänyt kirveen kaivoon ennen testiä, kunnes mieheni näytti positiivisen testitikun minulle (en itse uskaltanut katsoa). Tsemppiä!

ulmai kirjoitti...

Oivoi! Nyt jännittää! :) Lupaavalta kuulosta..
Mutta kumma että paperi sulle vasta paljastaa tuollaisia. Mutta älä siitä nyt stressaa, nyt on muuta mielessä :)<3 *hali*

SS kirjoitti...

Toivon todella puolestasi/puolestanne onnistumista <3

Kuusi vuotta lapsettomuutta, neljäs (ja viimeinen) IVF-hoito, samat tutut oireet testipäivän lähestyessä eli orastavat kuukautiskivut. Koko viikonlopun kestävä paha mieli ja suru siitä, ettei taaskaan onnistuttu. Sunnuntaina alkuillasta itkun sekaisin tuntein pissatesti.

Häkeltynyt huuto miehelle samalla kun nostan pyykkejä pesukoneesta: "Tuu katsomaan".

Kyllä, ensimmäistä kertaa ikinä olin/olen raskaana pissatestin mukaan. Tiedän kokemuksesta, kuinka kaikki muuttuu hetkessä, yllätys salpaa hengityksen ja epäuskoinen itku täyttää asunnon. Nytkö? Näin monen vuoden jälkeen.

Tsemppiä testin tekemiseen, tiedän todella miltä se tuntuu tehdä ja pettyä. Toisaalta nyt tiedän toisen puolen. Rohkeutta, uskoa ja toivoa Ainu.

http://hyvavoittaa.blogspot.fi/

Ainu kirjoitti...

Kiitos kaikille. Olen yrittänyt pitää hoitoon liittyvät informaatiokatkokset ja kaikki muutkin sellaiset seikat, joihin nyt juuri en itse pysty vaikuttamaan sivuseikkoina. Ja ehkä ihan jopa onnistunutkin siinä.

Kyllä tässä taas oppii itse lisää tulevaa ammattiakin ajatellen. Siitä, miten tärkeää on huolehtia siitä, että kaikki olennainen tieto kulkisi ihan sinne asiakkaankin korviin asti, eikä jää vain papereihin pyörimään.

Mutta niitä en ajattele nyt. Ajattelen teidän kannustuksia ja toiveita ja lähetän niitä samoja toiveita matkaan kaikkien niiden puolesta, jotka näiden tunteiden kanssa joutuvat elämässään pyörimään.

Monta vuotta on mennyt. Ei näillä muutamalla päivällä ihan oikeasti ole sellaista merkitystä, ettei näistäkin selviäisi.

Ootte ihania, oikeasti todella. <3

Johanna kirjoitti...

Tsemppiä ja täällä jännitetään mukana! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi toivottavasti nyt tärppää :))). Kuinkakohan eivät ole sinulle kasvotusten sanoneet diagnoosia... Lääkärit eivät kyllä aina tajua kuinka henk.koht. asiasta on kyse. Heille se on vain työ muiden joukossa.... Saan itse kuulla jos minkämoista ohimennen kommenttia nyt toista odottaessani... Ei se mukavalta tunnu.

TSEMPPIÄ!!!!!

Enkelipojan äippä

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä todella paljon! Täällä kanssa jännitetään kovasti mukana. Käyn täällä joka päivä kurkkimassa, että onko uutta kirjoitusta...

vilpo kirjoitti...

Löysin vasta blogisi ja olen sitä nyt kovasti lueskellut. Itsekin juuri IVF:ää kohti tässä menossa. Jännittää paljon puolestasi, toivottavasti saat pian hyviä uutisia!

tuuba kirjoitti...

<3 mukana hengessä.

Ainu kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

Ventovieras lukija täältä ujosti kommentoi - toivon todella kaikkea hyvää ja onnellista lopputulosta teille!

Kirjoitat ihan tosi hyvin tästä aiheesta. Itse olen tosin ihan eri elämäntilanteessa, en halua lapsia ja tämä aihe on mulle lähtöjään tosi tuntematon, kun omaa kokemusta ei ole. Mutta tosi hienoa ja valaisevaa lukea tälläisestä itselle tuntemattomasta asiasta näin hyvin kirjoitettuna, tuntuu että oppii uutta ja ymmärtää paremmin ihmisiä ja tilanteita ja hankaluuksia... Tämä blogi varmaan toimii tosi hyvin vertaistukena, ja en varmaan ole ensimmäinen joka näkisi tämän myös kirjan kansien sisällä...

Hirmuisasti kaikkea hyvää täältä, mulla on peukut pystyssä että käy hyvin!


- Maya

Elina kirjoitti...

Kiireisen arjen keskeltä minäkin täällä huutelen että peukut on pystyssä!!!!!!!!


<3 <3 <3


-elina

L kirjoitti...

Voi että mä toivon puolestasi. Puolestanne. Niiden pienienkin - he olisivat onnekkaita, jos saisivat teille syntyä. <3

Sydänjää kirjoitti...

Jännittää! Toivon...

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä ja onnenpotkuja Ainu <3

/Ulriikka

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin kaino anonyymi toivottaa onnellista tulosta.

Anonyymi kirjoitti...

Peukut pystyssä täälläkin, ensin teille ja jospa vaikka joskus vielä myös meille!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on kyllä tosi varma olo että nyt onnistuu. Monta kertaa pitää tulla kattomaan onko uutta päivitystä tullut. Oletkohan jo tehnyt testejä :) tsemppia kovasti!!

Laura kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Toiveikas kirjoitti...

Hei Ainu, toivottavasti hiljaisuus on myönteinen juttu! Jännittää ja toivon-toivon-toivon, että nyt olisi onnistanut!

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat todella ihanasti ja minulle tuli niin ihana tunne että meitä lapsettomuudesta kärsiviä on. Tunsin siis etten ole yksin (vaikka tiedän että meitä on - ja paljon). Suuren suuret tsempitykset ja toivon niin parasta sinulle.

Pyykkivuoren Prinsessa kirjoitti...

Jännittää!! Voi kun nyt tulisi hyviä uutisia!! <3

Anonyymi kirjoitti...

Oliko tänään virallinen testipäivä? Peukut ovat pystyssä!

Ainu kirjoitti...

Kiitos kaikki tutut ja tuntemattomat. Teidän toiveet on kannatelleet mua niin hirmuisen kauas. <3