torstai 1. maaliskuuta 2012

Toiset saavat lapsia, toiset hormoneita

Toiset saavat lapsia rakasteltuaan ensin kumppaninsa kanssa. Saavat tehdä sen ihan rauhassa, ihan kahdestaan. Kukaan ulkopuolinen ei mittaa, ei tutki, ei töki. Saavat olla kaksin, muuttaa yhdessä toisensa vanhemmiksi.

Minä en saa lapsia, vaikka kerta toisensa jälkeen nöyryytän itseäni ventovieraiden ihmisten edessä, riisun housujani epämääräisille tuolinselustoille, nostan palelevat jalkani kalseille telineille. Ajattelen lääkärin ovella hädissäni naurettavuuksia vääränlaisista alushousuista ja ajelemattomista säärikarvoista. En ole minä ollenkaan, vaan kulloinenkin kuukautiskierron päivämäärä. Alku tai loppu tai kesto tai vaihe tai huippu tai lasku. Vastaan "kuinka pitkä sinä olet?" -kysymykseen "kaksikymmentäyhdeksän päivää". Olen niin tottunut siihen, että lääkärin luona minä en ole minä ollenkaan. Olen pelkkä operoitava kuukautiskiertokone.

Toiset saavat lapsia rakasteltuaan ensin kumppaninsa kanssa. Minä saan lapsen sijaan vastenmielisiä hormoneita, joihin kroppani reagoi kauhuissaan. Saan inhottavia työkaluja itseeni, verta ulos, neulaa sisään, kipuja, turvotusta, huimausta, unettomuutta, kuumia aaltoja ja pohjatonta surua.

Toiset saavat lapsia ja toiset eivät. Joudun kestämään kaikki nämä kamalat operaatiot, enkä välttämättä saa muuta kuin surkean kasan uusia kokemuksia. Purkin käytetyille neuloille ja nipun sekavia esitteitä. Pääni täyteen nippelitietoutta ihmisen lisääntymisestä. Kylmiä numeroita ja karua faktaa.

En haluaisi tietää siitä mitään. Sen sijaan haluaisin rakastella kumppanini kanssa. Ihan rauhassa, ihan kahdestaan. Ilman että kukaan ulkopuolinen mittaa, tutkii tai tökkii. Haluan olla se, joka saa lapsia. En enää koskaan tämä surullinen kuukautiskiertokone, joka palelee yksin tutkimuspöydällä ja pelkää.

5 kommenttia:

Rowan kirjoitti...

Voi Ainu... Niin naulan kantaan! Eipä tässä voi taas muuta todeta kuin että on lohdullista tietää, että on muitakin, jotka joutuvat käymään saman läpi. Kun meille edes voitaisiin luvata, että kaikki on sen arvoista ja mekin sen lapsen saamme varmasti, silloin olisi helpompaa kestää. Mutta emme me voi muuta kuin toivoa parasta.

Jaksuja! <3

Ainu kirjoitti...

Kiitos Rowan tuestasi. Et tiedäkään, miten olen sinustakin voimia saanut, kun olen lukenut kirjoituksiasi. Myötäeläminen on jännää, samaan aikaan niin surullista ja niin lohduttavaa. Koita sinäkin jaksaa!

Halaus! <3

Helmi kirjoitti...

Vautsi Ainu. Tämä kosketti. Riipaisi oikein jostain syvältä. Toivon, että tämä kaikki olisi teille sen arvoista.

Ainu kirjoitti...

Kiitos Helmi. Samaa toivon minäkin. Ja toivon sitä myös sinulle.

Justiina kirjoitti...

Voi, minä niin liikutun aina näistä teksteistäsi...