tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vyöhyketerapiaa ja läsnäoloa

Tänään menen vyöhyketerapiaan. Osittain olo on sellainen, että alan epätoivoissani takertua jo mihin vain lupaukseen paremmasta mahdollisuudesta. Osittain taas mieleni on avoin. Onhan nuo lääkehormonit ja keinohedelmöitykset jo nähty. Mikä niiden tulos oli? Kipeä maha, ohuempi lompakko. Ei muuta. Miksi lääkärin tekemät temput olisivat yhtään sen parempia kuin muutkaan? Ainakaan minun ei ole pakko ajatella, että ne olisivat parempia. Tässä asiassa saan ajatella juuri niin kuin itse haluan. Nyt on kyse minusta.

Haluan ajatella, että tämä voisi auttaa. Kokeilen nyt tätä. Toukokuussa sitten makaan taas sairaalanpedillä, mutta nyt jotain ihan muuta.

Muuten oloni on haikea, mieleni alakuloinen. Uuden työpaikan tuomat uudet kuviot vievät ajatuksia muualle, mutta pohjimmiltani olen liian surullinen. Pää tuntuu tahmealta ja väsyttää. Väsyttää kauheasti. Öisin heräilen, enkä saa unta. Sydäntä puristaa epämääräinen huoli. Tahtoisin nukkua enemmän, nukkua paremmin.

Töissä sen sijaan olen tavannut koskettavan mielenkiintoisia ihmisiä. Joskus ohimenevä silmiinkatsominen ja yksi ainoa sana riittää. Joskus se on jo kovin paljon. Joskus se jo kertoo, että hyväksyy toisen, että toisella on lupa olla siinä, olla vieressä, tulla epämukavan lähelle. Ihmisillä on mukanaan uskomattomia kertomuksia menneisyydestä, nykyisyydestä, tulevastakin. Saan olla hetken aikaa osa heidän tarinaansa. Toivottavasti minäkin pystyn antamaan heille jotain. Ainakin voin olla läsnä ja kuunnella. Sekin on tärkeää.

Siis vyöhyketerapiaa ja läsnäoloa. Siinä minulle ajateltavaa täksi viikoksi.

2 kommenttia:

Jadekivi kirjoitti...

Mä tykkään kovasti vyöhyketerapiasta, vaikkei se mun hedelmättömyyttä ole poistanutkaan.

Se on ihanan rentouttavaa ja mieli lepää hoidon jälkeen joskus jopa pari viikkoa :) Toki hoitajalla on tässä oma osuutensa. Mun vyöhyketerapeutti kun on mulle vähän samassa asemassa kuin psykologi ja sille tulee aina avauduttua omista murheista ja olo on tottakai silloin kevyempi kun lähtee kotiin.

Toivottavasti kokemus on myönteinen ja siitä olisi apua edes mielenterveydelliseltä kannalta jos ei muuten <3

Ainu kirjoitti...

Tuo on Jadekivi kyllä kovin tärkeää, että on joku paikka, jossa voi avautua murheistaan. On se sitten psykologi tai vyöhyketerapeutti tai äiti tai anoppi tai kuka nyt itselle se oikea ihminen siihen hommaan onkaan. :)

Mukavaa, että sinulla on hyviä kokemuksia. Minäkin tykkäsin, vaikka sattuikin. Ihanan irrallinen olo nyt. En tiedä, auttaako tämä saamaan lapsia, mutta sillä nyt ei suoranaisesti ole sellaista merkitystä. <3

Vaan oli siinä huonotkin hetkensä, joista kirjoitankin ihan oman jaarituksen.