Miten voi kaivata?

Miten voi kaivata jotain sellaista, joka ei ole koskaan syntynytkään? Minä kaipaan. Kaipaan sinua, lapseni, vaikkei sinua vielä ole.

Olen miettinyt, miltä näyttäisit juuri sinä hetkenä, kun nukahdat. Olen miettinyt, miten nauraisit, kun mieheni toistelisi kanssasi päättömiä loruleikkejään. Olen miettinyt, miten itkisit, kun kompastuisit tai löisit varpaasi kiveen ja minä lohduttaisin sinua, painaisin pääsi rintaani vasten. Olen miettinyt, miten istuisit sylissäni ja minä kertoisin sinulle satuja, miten en väsyisi satuihin koskaan.

Olen miettinyt, miten aamuni olisivat kanssasi erilaisia. Herään mielelläni kovin aikaisin. Heräisitkö sinäkin? Olisiko hiuksesi niinkuin minulla lapsena, valkoista ohutta pellavaa? Olisiko sinulla minun siniset silmäni vaiko mieheni pälyilevä katse? Vai jotain ihan muuta, piilossa ollut muisto menneiltä ajoilta? Tykkäisitkö piirtää niin kuin minä tykkään? Tykkäisitkö laulaa? Haluaisitko kävellä takaperin ja tehdä kuperkeikan ja hypätä hyppynarua ja potkaista palloa?

Miten voi kaivata jotain sellaista, joka ei ole koskaan syntynytkään? Minä kaipaan. Oletko ikuisesti vain haavekuva, hento kuiskaus korvani juurelta? Lämmin tuulenvire, joka pyyhkäisee hiukset kasvoiltani ja kuivaa kyyneleen silmäkulmastani. Huudanko perääsi aina vain turhaan, ikävöinkö sinua lopun elämääni?

Miten voi kaivata jotain sellaista, joka ei ole koskaan syntynytkään? Minä kaipaan. Vaikka eläisit vain unelmissani, minulle olet silti todellista. Vaikka voisin tuntea sinut vain sydämessäni, minulle se tunne on todellisuutta. Vaikka menettäisin sinut vain haaveistani, se menetys on minulle todellinen. Suruni on surua siltikin, vaikka et olisi koskaan syntynytkään.

Niin kauan kuin sylini on tyhjä, minä kaipaan. Vaikka et koskaan syntyisikään.