torstai 8. joulukuuta 2011

Maailman huonoin ajatus

Vuosi sitten päätin vaihtaa alaa. Hakeuduin siis opiskelemaan. Halusin työn, joka on mielestäni merkityksellinen, halusin tehdä jotain tärkeää, halusin tehdä jotain käytännöllistä, halusin tehdä jotain missä mahdollisesti olen hyvä.

Nyt opiskelen kätilöksi. Minusta tulee kätilö. Tulen työskentelemään raskaana olevien naisten kanssa, synnyttäneiden naisten kanssa, äitien ja vauvojen ja uusien perheiden kanssa. Mitä päässäni oikein liikkui?

Miten minä voin ikinä toimia kätilönä, kun nytkin jo tuntuu siltä, että raskaana olevan naisen nähdessäni haluaisin vain potkaista tätä sääreen? Miten minä voin auttaa ketään synnyttämään, kun itse en pysty, en tule edes raskaaksi? Miten minä voin olla perheen ensi hetkillä tukemassa ja opastamassa, kun oikeasti mieleni tekisi kaapata vauvat kainalooni ja juosta kauas kauas pois? Mitä ihmettä minä oikein ajattelin?

Eilen koulussa käytiin läpi naisen lisääntymiselimistön toimintaa. Sitä, miten tullaan raskaaksi. Ei sanaakaan siitä, miten ei tulla. Toisaalta, kuka siitä mitään haluaisi kuullakaan? En ainakaan minä. En kummastakaan aiheesta. Miksi kiusaan itseäni näin?

Siellä ne muut keskustelivat ja kyselivät. Joihinkin kysymyksiin opettaja ei osannut vastata ja minä olisin osannut, mutta tungin ajatuksissani vain sormet korviini ja purin hampaani yhteen, enkä kertonut kenellekään, miten paljon tiedän ja miksi sen kaiken tiedän. Ja niin löysin itseni taas pidättelemästä itkua. Kyllähän minä tiesin, mitä on edessä. Tiesin, mitä olen opiskelemassa, mitä siihen kuuluu, mihin se tähtää. Miksi ihmeessä hakeuduin tieten tahtoen tähän tilanteeseen, henkisesti piestäväksi, hakattavaksi, potkittavaksi ja pilkattavaksi?

Uskon, että minusta tulee hyvä kätilö. Empaattinen kätilö, huomaavainen kätilö, työlleen omistautunut kätilö, työstään nauttiva kätilö. Kun kävelen tästä kaikesta pois pystypäin, mahdottomasta selvinneenä, olen vahva ihminen. Minä tiedän sen. Minun on pakko uskoa niin. Tai ehkä tämä tosiaan oli vain maailman huonoin ajatus.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ainu! Ihana lukea taas ajatuksiasi... Minä olen koittanut pysytellä taka-alalla netistä ja oon saanut ajatuksia senkin avulla vähän muualle. Mutta rehellisesti sanottuna... Ihana ajatus ruveta kätilöksi, mutta riskinä on että työ tulee pitämään haavasi auki pitkän pitkän aikaa. Kätilönä et koskaan pääse eroon raskaana olevista naisista, varsinkaan niistä "huonoista" äideistä, jotka ei ikinä lasta halunnutkaan. Olen kuullut, että ne ketkä loppujen lopuksi saavat lapsen.. tai siis tämä lapsettomuus voi jäädä takaraivoon asumaan lapsen saamisen jälkeenkin ja siitä tulee jollain tapaa osa omaa itseä, niinkuin on tullut jo nyt. Vaikea sanoa, tämä on varmasti hirveän yksilöllistä. Joku muu voisi kokea lopulta omien onnistuneiden raskauksien jälkeen hirveän tyydyttävänäkin kätilön työn. Voihan olla että tästä pääseekin yli sillä että saa lopulta lapsen. Tunnen muita lapsellisia saman kokemuksen omaavia, joilla tulee heti oma suru pintaan kun keskustelen omista asioistani. Ei tarvitse kauaa pintaa raaputtaa, niin haava on taas auki.

Jotenkin itselläni tuntuisi liian pahalta tässä elämäntilanteessa olla tekemisissä opiskelujen tai työn kautta raskaana olevien tai vauvaperheiden kanssa. Jo työkavereidenkin raskauksissa on välillä kestämistä. Itse työskentelen myös terveydenhuoltoalalla, mutta toisenlaisissa tehtävissä. Toivottavasti löydät kätilön alalta sellaisen osa-alueen missä pystyisit työskentelemään hyvillä mielin.

Mutta tsemppiä sinulle piinaaviin päiviin! Yritä paljon rentoutua, niin mielen kuin kropankin.

Kaikkea hyvää!!

Ina kirjoitti...

Tuli taas sellainen aihe, jota on pakko kommentoida silläkin uhalla, että alan olla jo vakiokommentaattori :)

Ymmärrän hyvin epäilyksen siitä, oliko ajatus alanvaihdosta sittenkään hyvä. Oman kokemukseni perusteella kuitenkin sanoisin, että juuri sinunlaisiasi työntekijöitä ala tarvitsee. Empatiakykyisiä ihmisiä, jotka tietävät, että elämä harvoin menee tietyllä kaavalla. Perusoletus kun esimerkiksi on, että ehkäisyvalistusta tulee antaa myös synnytyslaitoksella (ei se mitään, ettei valistusta saavalla ole munanjohtimia). Ymmärrän, ettei kaikkien taustatietoja ole aikaa tutkia. Tahaton lapsettomuus on kuitenkin niin yleistä, että toivoisi alan ammattilaisten osaavan huomioida myös tapaukset, jotka eivät mene oppikirjaesimerkkien mukaan.

Jos vaan jaksat tulevaa ammattiasi työminäsi panssarin avulla, sinusta tulee takuulla loistava kätilö. Mutta tärkeintä on tietysti oma jaksaminen.

Ainu kirjoitti...

Onpa ihanaa lukea kommenttejanne. Laajentaa omia ajatuksia, saada toisten näkökulmia. Näillekin tuskailulleni ammatinvalintani kanssa tekee hyvää kuulla toisten ajatuksia, etenkin teidän, jotka tiedätte, minkä kanssa painin. Kiitos!

Nyt tosiaan tuntuu hieman vaikealta uravalinta, mutta tiesin sen kyllä, kun valintani tein. Yritän luottaa ja uskoa siihen, että minusta on tähän ja että voin elämänkokemuksillani tuoda mukanani jotain enemmän.

Olen viime aikoina alkanut prosessoida lapsettomuuttani myös sillä ajatuksella, että lasta ei koskaan tule. Ja että siitäkin minä selviän. Sekin liittyy tähän ammattiin, en todellakaan voisi työskennellä esimerkiksi synnytysosastolla, jos en ole sinut suruni kanssa.

Ja onneksi tämä on semmoinen ala, että eihän minun ole pakko loppujen lopuksi työskennellä raskauksien kanssa, jos en vain pysty. Hoitoalalla ei ilmeisesti työt ihan heti lopu... :)

Meri Maria kirjoitti...

Löysin vasta blogisi, ja tämä on aihe, johon on pakko kommentoida. Kätilö on ollut aina minun haaveammattini. Opiskelin toisen ammatin, mutta edelleen haaveilen kätilöydestä. Yksi asia, jota paljon pohdin, on juuri tuo - mitä, jos itse en koskaan saa lasta. jaksanko toisten ilao ja onnea. Itse tunnen suurimmaksi kutsumukseksi juuri salikätilön työn sekä lapsivuodeosaston. Tein nyt aluksi sellaisen päätöksen, että kouluttaudun doulaksi, ja mikäli pääsen synnytyksiin mukaan, testaan siinä samalla kätilökutsumustani. Tiedän jo kokemuksistani suhteessa lähipiiriini, että pystyn olemaan raskaana olevan tukena mitä suurimmassa määrin, mutta en ole varma pystyisinkö toimimaan kätilönä. Tai mistä sen tietää, ehkä vielä saan sekä lapsen että kätilöyden.

Toivottavasti tuo sinun asiasi ratkeaa - eniten tietysti toivon, että saat lapsen. Uskon, että kätilön ammatti on monella tavalla aivan ihana ammatti.

Ainu kirjoitti...

Kiva, lukea ajatuksiasi Syksyn lapsi.

Tuo synnytyssalityöskentely on mullakin tavoitteena. Yritän tässä matkan varrella tolkuttaa itselleni, että vaihtoehtoja kuitenkin on ja tarpeen tullen niiden puoleen täytyy uskaltaa taipua.

Ja mukava kuulla, miten joku muukin ajattelee tätä samaa asiaa kuin minä. Kätilöyden ja lapsettomuuden yhdistämistä. Ja siitä, miten lapsettomuuden kanssa elää, päätyy sitten lopulta saamaan lapsen tai ei. Eihän se lapsettomuus tavallaan lapsen saamiseen varmaan lopu...

Mutta kätilötyö on toden totta ihana tavoite. Toivon sullekin onnea, ihan molemmille haaveille. Lapsen saamiseen ja mahdolliseen kätilöyteen.

Meri Maria kirjoitti...

En tiedä, jotenkin minulle on omassa elämässäni ihan viimeisten viikkojen aikana tullut kauhean vahvasti semmoinen tunne, että jokainen kohtaaminen, jokainen vaikeakin tilanne, on tullut eteeni tarkoituksella. Siis että kaikella on jokin tarkoitus, en vaan vielä tiedä mihin kaikki johtaa. Se tunne on tosi vahva. Minulla tuli tämä mieleen, kun luin kirjoituksesi, jossa kerroit vieressäsi istuneesta raskaana olleesta naisesta. En oikein edes tiedä mitä tässä haen. Uskon, että niistä vaikeimmistakin tunteista voi oppia jotain itsestään, jotain, mikä ehkä vie eteenpäin. Olen huomannut, että kun avautuu jonkinlaiselle oppimiselle, jokainen hetki opettaa. Ehkä nämä raskaana olevat naiset ilmestyvät sinun viereesi opettaakseen sinulle jotain siitä ammatillisuudesta, johon tulet pystymään riippumatta ei-ammatillisista asioista. Auttavat sinua opettelemaan sitä, että voit vaihtaa ammatilliselle kanavalle, vaikka sisälläsi olisi oma henk.koht. kipu. Vaikutat tämän pienen blogin perusteella aivan ihanalta ja herttaiselta ihmiseltä. Entä jos yrittäisitkin ensi kerran toivottaa mielessäsi sen potentiaalista kipua aiheuttavan raskaana olevan ilomielin viereesi opettamaan sinulle jotain tärkeää.

Minun tilanteeni on monella tavalla erilainen - jos lähden hoitoihin, lähden yksin. Kipu lienee kuitenkin ainakin jossain määrin yhteinen. En tiedä, voisinko omalla kohdallani jossain vaiheessa päättää, että elän ilman lapsia ja piste. Kuitenkin sen päätöksen on oltava selkeä ja hyväksytty ennen mahdollisia kätilöopintoja.

En tiedä, missä määrin haluat kirjoittaa opinnoistasi, mutta minua tietysti kiinnostaisi ihan hirveästi kaikki niihin liittyvä. Myös se, minkä ikäisenä aloitit. Jos et halua "sotkea" opintoja tähän blogiin, haluaisitko kirjoitella sähköpostia?







































































leen kun luin kokemuksiasi siitä vieressäsi istuneesta raskaana olevasta naisesta. En oikein edes tiedä mitä haen - uskon vain, että silläkin on joku tarkoitus, että se kirpaisee.

Ainu kirjoitti...

Laita ihmeessä Syksyn lapsi minulle sähköpostia, jos haluat. Mielelläni vaihdan ajatuksiani kanssasi. :)

Osoite on ainuska1982@gmail.com