sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tyttö

Siitä on nyt tasan neljä viikkoa. Neljä viikkoa sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä meille syntyi tyttö.

Neljä viikkoa sitten positiivisesta raskaustestistäni alkanut matkani tuli yhteen päätökseen ja toinen matka alkoi. Neljä viikkoa olen saanut elää todeksi niitä haaveita ja unia, joiden kauniisiin kuviin niin monta vuotta turvauduin ja joihin koko voimallani tarrauduin.

Juuri nyt minä en tarvitse turvaa. Juuri nyt minä olen se turva. Tyttö on pieni ja ihana ja avuton ja hän tarvitsee minua ja minä olen juuri nyt olemassa häntä varten.

Tyttö oli parin päivän ikäinen, kun vuosi vaihtui ja makasin sairaalasängylläni hänen kanssaan kahdestaan. Tuntui siltä, ettei koko sairaalassa ole ketään muita. Vain me kaksi. Tyttäreni lepäsi rintani päällä ja minä silitin hänen silkkisiä hiuksiaan. Katselin ulos ikkunasta, näin ja kuulin uudenvuoden rakettien paukkeen ja kuvittelin mielessäni toisten juhlivan jossain, toisaalla. Toisessa maailmassa, siltä se minusta tuntui. Juuri silloin sain rajata kaiken muun hetkeksi pois elämästäni. Tyttö hengitti rintaani vasten, minä hengitin hänen sydämensä lyönneilleen rytmin, iho ihoa vasten, sydän sydäntä vasten, toinen toiseemme hiljaa tutustuen.

Siinä hetkessä päästin irti surustani.

Olen kiitollinen ja onnellinen.