Olemme julkisen puolen asiakkaita, mutta varsinaiset hedelmöityshoidot tehdään yksityisellä klinikalla. Tämä kahden paikan välillä sompaaminen oli ehkä osaltaan aiheuttamassa sen, että kohdallani tehtiin yhden sortin hoitovirhe. Minulle unohdettiin kertoa seurantatutkimuksista, jotka olisi pitänyt hoitaa sairaalalla. Kukaan ei muistanut mainita niistä minulle. Vasta tänään sain kuulla siitä, vahingossa. Sain toruja, kun en ole hoitanut asiaa. Asiaa, josta en tiennyt mitään.
Ihmettelemäni kovat kivut eivät siis olekaan välttämättä olleet asiaankuuluvia. Nytkin viiltää niin, että tiedänpähän ainakin olevani elossa. Vähempikin ehkä riittäisi.
Olen aivan varma, ettei minulle mainittu seurannasta mitään. Sen ainakin tiedän, että mitään kirjallista ohjetta en aiheesta saanut, vaikka semmoinen kuulemma kaikille pitäisi antaa. Mitä enemmän asiaa mielessäni pyörittelen, sitä epävarmemmaksi tunnen oloni. Varmuus muuttuu vainoharhaisuudeksi: entä jos vain en kuunnellut, unohdin, en ymmärtänyt, halunnut, viitsinyt, osannut.
Ehkä minulla siis oli joulukuussa syyni itkeä kipeää kohtuani, itkeä hirveää vihlontaa. Ehkä lääkitykseni ei olekaan toiminut siten, miten oli tarkoitettu. Minulle vain unohdettiin kertoa, onhan se ihan tavallinen toimenpide, olisihan minun pitänyt tietää kysyä sen perään. Tai ehkä se ei ollut minun syyni kuitenkaan.
Minulle olisi pitänyt kertoa. Huolestun. Olisivat edes pahoitelleet virhettään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti