Kävin tänään kuntosalilla. Pienen liikuntatauon jälkeen tunsin itseni kovin tukkoiseksi. Mutta ei kai sen niin väliä. Omaksi iloksenihan minä.
Salilla oli nainen, joka oli raskaana. Tietenkin. Viime aikoina on tuntunut, että nämä raskausasiat väijyvät minua. Hyppivät silmille joka paikassa. Turvallista ei ole missään. Paitsi ehkä kotona. Meidän kodissa ei raskaanaolevat naiset pyöri. On vain littanavatsainen minä. En vähimmässäkään määrin raskaana.
Ihminen kai näkee sen, mitä katsoo. Viime aikoina olen katsonut odottavia äitejä. Katsonut liian tarkkaan. Mutta olen katsonut vain vatsaa. Salilla olevan naisen kasvoja en nähnyt. En näe kasvoja. Näen vain pyöreän mahan. Ihmisen kasvoilla ei ole minulle merkitystä niin kauan kuin hän on raskaana.
Kasvottomia naisia. Kasvottomia naisia pyöreine vatsoineen.
Teki mieli lähteä pois. Katsoin toisaalle, en halunnut nähdä kirkuvan pinkinpunaista pinkeää paitaa. Katsoin toisaalle, en halunnut pilata salihetkeäni. Tarkoitukseni oli nauttia liikunnasta, ei kyräillä ventovieraan ihmisen raskausmahaa.
Kuitenkaan pakoon en pääse. En ole raskaana. Se seuraa minua kaikkialle. En ole raskaana. Sen kanssa minun on selvittävä.
Kasvottomat naiset pyöreine vatsoineen. Kohta he työntävät lastenvaunuja. Nostavat lapsensa syliin, imettävät. Tuudittavat uneen, hyräilevät vaistomaisesti hiljaa ääneen. Minä kierrän tätä yhtä ja samaa kehää. En työnnä lastenvaunuja, en nosta ketään syliin, en imetä kenties koskaan. Yritän peittää omat kasvoni, peittää niillä viipyvän surun ja kateuden ja epätoivon välkkeen.
Kasvottomat naiset ovat kohta äitejä. Minun kasvoilleni piirtyvät lapsettomuuden kasvot. Minä en ole kohta äiti. Ehkä en ole koskaan äiti.
4 kommenttia:
Minulla on ns. "jumppakaveri", jonka kanssa olen käynyt jo vuosia samoissa jumpissa. En tiedä minkä ikäinen hän on, mutta luulisin että vähän yli 30 v. Emme tunne salin ulkopuolella, mutta ennen jumppaa olemme aina jutelleet niitä näitä. Enää hän ei tule jumppasalissa lähelleni. Hädin tuskin moikkaa. Sen täytyy johtua vatsastani. Mitään muuta syytä en ole keksinyt.
Kuinka monta kertaa olenkaan itse ollut kateellinen vatsoista ja jos katse olisi voinut tappaa, niin aika monta vainaata olisin saanut aikaiseksi. Vaikka ne muiden vatsat eivät mitenkään ole olleet minulta pois, mutta silti. Ja nyt saan varmasti samanlaisia katseita toisilta tietämättäni. Sitä ei koskaan voi tietää mikä tarina on vatsan takana. Kuinka pitkä tie on kuljettuna.
Sitä samaa Annika oon miettinyt mäkin, että ikinä ei voi tietää, minkälaisia tarinoita kenelläkin ihmisellä on mukanaan. Montako keskenmenoa, kohtukuolemaa, lapsetonta vuotta tai ties mitä muuta murhetta. Ja kuitenkin, eihän vastoinkäymiset mitenkään oikeuta sen enempää olemaan raskaana tai nauttimaan toisia enemmän raskaanaolostaan. Ei koeputkihedelmöitysten jälkeen kuljeta kyltti kaulassa, että minä sitten olen tätä odottanut vuosikausia, antakaa minun nyt nauttia tästä, ansaitsen tämän enemmän kuin tuo toinen tuossa.
Juuri siksi tämä blogi onkin niin kätevä. Tänne voin valuttaa kaiken kateuteni ilman, että tarvitsee häpeillä sitä. Enhän minä oikeasti kulje koko aikaa ympäriinsä pelkästä kateudesta kihisten. Tunteelle ei kuitenkaan mitään mahda ja pelkästään sen tunnistaminen itsessään ja ääneen sanominen on tuntunut aika pahalta. Että tämmöinenkö minusta on tullut?
Mutta tämä helpottaa. Myöntää ikävät tunteet itselleen ja antaa niiden valua. Jonain päivänä se helpottaa. Niin mun on pakko uskoa. :)
Itse näin eilen naisen jonka tunnistin, mutta kovin pitkään en voinut lähettyvillä olla, kun huomasin hänen olevan raskaana. Se oli hänen toinen raskausvatsansa sinä aikana kun me olemme yrittäneet omaa raskauttamme. Tälläisissa tilanteissa minulle tulee epämiellyttävä olo. Jos en yrittäisi itse raskautua, tiedän että olisin iloisesti kenties onnitellut ja rupatellut asiasta, mutta nyt poistuin takavasempaan kateellisena. Tunteita, joita on vaikea käsitellä. Tunteita, joita ei osaa muille selitellä, kun ei oikein itsekään ymmärrä. Ja jostain syystä nyt nimenomaan nämä kakkoskierroksen -odottajat ovat minulle hankala pala.
Caudensia juuri näitä tunteita, joita on vaikea käsitellä, eikä niitä itsekään oikein ymmärrä, on viime aikoina ollut pinnassa aika määrät. Koita sinäkin jaksaa niiden kanssa pyristellä. :)
Lähetä kommentti