Ensimmäinen laulu, joka juuri nyt tuntuu tärkeältä ja joka minulle kertoo lapsettomuudesta (vaikka ei yleisesti ottaen kerrokaan), on Emma Salokosken Veden alla. Jotain siitä, miten juuri nyt näen mieheni ja meidän elämämme. Ja siitä lohdullisuudesta, mikä minulla tässä on. Tuntuu, etten näe pohjaa ja sukellan, mutta en sukella yksin. En uskaltaisi yksin.
Toinen kappale on kaunis Beth Gibbonsin Show. Joku hänen äänessään osuu syvälle minuun. Ja tämäkin on kovin herkkää.
Siis nyt vaivun hetkeksi herkistelemään näillä kahdella.
3 kommenttia:
Oh. Mä just fiilistelin Portisheadia omassa blogissani, Beth Gibbonsin ääni on vaan niin vavahduttava, että edelleen 10 vuoden kuuntelu jäljeen se säväyttää.
Ja Emma Salokoskea on kuunneltu meillä paljon. Alat pelottavasti muistuttaa mua hetki hetkeltä enemmän.
Ehkä lämpeisit tällekin upealle naislaulajalle: Liz Green
No johan tuli kirjoitusvirheitä *punastus*
Kiitos Jadekivi vinkistä, toimii. :)
Jännä ajatus, että tunnet minun muistuttavan sinua. :D
Lähetä kommentti