Hienotunteisuus

Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa on takana. Takana on myös ennätys raskaus-vitsailuihin päätymisessä. Ehdin olla paikalla kaksi tuntia, kun joku äkkäsi, että opiskelen todellakin kätilöksi. Että kätilö tuleekin tarpeeseen. Kuulemma meidän harjoittelija-tyttösten kannattaa olla varuillamme, ettei käy huonosti. Tämä työpaikka kun saa kaikki hedelmällisessä iässä olevat työntekijänsä sikiämään. Lähiaikoina kolme on synnyttänyt ja ainakin yksi harjoittelemassa ollut on synnyttänyt. Tuli raskaaksi harjoittelujakson aikana. Että pitää olla varuillaan, ettei minunkin käy huonosti. Ettei minun käy huonosti.

Niin. Hyväähän tämäkin puhe vain tarkoitti. Ei ainakaan mitään pahaa. Hymyilin ja nyökkäilin. Tätä se on, small talk nuorille naisille. Viime syksynä harjoittelupaikkani oli lämmin ja läheinen, siellä kerroin ohjaajalleni, miksi olen välillä surullinen. Sain vastaani ymmärrystä ja tukea. Hänen poikansa oli kokenut tämän saman. Nyt en aio kertoa. Aion hymyillä vitseille siitä, miten kätilöä aina tarvitaan. Ja aion hymyillä sille, miten kätevää se on, jos satun paukahtamaan paksuksi, että kätilö ainakin on nopeasti paikalla.

Hymyilen. Sen minä osaan kyllä. Hymyn, joka peittää sen, mitä oikeasti tunnen.

Aina joskus se taitoni on tarpeellinen. Eilen se oli tarpeellinen. Ja minä hymyilin ja kaikilla oli kivaa. Kaikilla oli niin helvetin kivaa.