Olen saanut finnejä. Aluksi niitä ryömi selkääni, kipeitä pahkuroita. Sitten leukaani on noussut kirkuvanpunainen paukama toisensa
perään. Ihan kuin joku ötökkä olisi järsinyt. Näytän kauhealta.
Ja sekös minua naurattaa. Oloni on kevyt kuin kukkasella, kun yllätän
itseni turhamaisena murehtimassa rujoa naamaani. Miettimässä, saisinkohan upotettua puoli päätäni paksun poolopaidan uumeniin piiloon. Mikä
ihana, täysin turha huolenaihe. Jotain muuta kuin ensi yön takana
häämöttävä sairaalareissu.
Kaikkeen sitä elämä kuljettaa. Hetkeen, jolloin mikä tahansa ajatukset toisaalle saava asia saa takertumaan kaksin käsin itseensä ja huokaisemaan
huojentuneena. Maailmassa on pieniäkin juttuja. Joita minä saan
ajatella. Ei ole pakko olla dramaattinen.
Viikonloppuna kävin tanssimassa, pitkästä aikaa. Join viiniä,
heilautin päätäni taaksepäin ja nauroin. Tanssin pilkkuun asti. Lähdin
jatkoille syömään yöpalaa. Minuun iski hirveän kova
ikävä miestäni. Sellainen olo, että nyt heti on päästävä hänen
viereensä. Yksi ystävistäni halasi minua
pitkään. Lohdutti, puhui kauniisti ja halasi lujasti. Kävelin kotiin, kellahdin sänkyyni. Tiesin, että minusta välitetään. Että ystävät välittävät. Ovat pahoillaan puolestani. Ymmärtävät, että suren.
Mieli on kutakuinkin sekava, kaiken kaikkiaan. En tunne oloani
tasapainoiseksi, vaan hirveän hauraaksi. Luonteeni on muutenkin
kovin herkkä, mutta viime aikoina olen tuntenut olevani helposti
särkyvä. Yksi odottamaton kolaisu väärään kohtaan ja räsähdän
pirstaleiksi.
Enhän minä oikeasti hajoa. Aina tulee
seuraava päivä ja paha mieli herää kanssani uuteen aamuun. Niin kauan,
kunnes saan tämän selvitettyä itseni kanssa. Niin kauan, kunnes pystyn
hyväksymään sen, todella hyväksymään. Että saatan oikeasti jäädä
lapsettomaksi. Koko lopun elämäkseni. Mitä on rumien finnipaiseiden
maihinnousu sen rinnalla? Kärpäsenpaska meressä. Ei yhtään mitään sen
enempää. Siksi sitä on juuri nyt niin oudon lohdullista murehtia.
4 kommenttia:
Niinpä, asiat ovat hyvin, jos harmistuu pienistä asioista.
Mutta mitä tämänpäiväisellä sairaalareissulla selvisi?
Kiitos kysymästä, Ina. Selvisi, että täällä, missä me asutaan ei ole lainkaan ivf-jonoja, joten oltaisiin päästy samantein siihen rumbaan, mutta keväällä meidän omat pakolliset muut menot onkin sitten juuri huonoimpiin mahdollisiin aikoihin, kuten pelkäsinkin... Toukokuulle saatiin kuitenkin sovittua alustavasti suunnitelma (koska kiertoni ovat tavanneet olla todella säännöllisiä, niin noinkin kauas voitiin sen takia sopia). Mikäli kaikki menee hyvin, niin kolmekymppisiäni juhlistan sitten kivasti punktiolla ja sitten tietenkin alkionsiirrolla, koska kaikki ilman muuta menee hyvin. :)
Kiva kuulla, että asiat etenevät. Ja oikein kiva kuulla, että askel keveni sairaalareissulla. Onneksi tuollaisia arkipäivän keventäjiä kohtaa silloin tällöin, usein vieläpä silloin, kun ei sitä osaa odottaa. Ja kiitos kun vastasit, huomasin miettiväni sairaalareissusi sujumista keskellä arkea, astianpesukonetta tyhjentäessäni.
Ja koska huumoria on revittävä sieltä, mistä vaan kykenee: Harva saa juhlista kolmekymppisiään niin hyvillä mömmöillä kuin punktiossa annetaan ;)
Voi että, ihanaa Ina. :) Onpas se vain hassua, että sinä siellä jossain ajattelet minua, hih.
Ja todellakin, otan kyllä kolmekymppisistäni kaiken irti, mikäli aikataulut tosiaan menee niin kuin laskeskeltiin. Tulee varmasti kaikkien aikojen pippalot. ;D
Lähetä kommentti