Vuosi vaihtui, loma jatkuu. Vielä muutama päivä aikaa tasapainottaa omaa mieltä sellaiseksi, että päivät pienten vauvojen ympäröimänä eivät syö minua aivan loppuun. Että osaisin löytää niistä päivistä sen, mitä varten olen kulkemassa tätä polkuani. Tätä, jonka itse valitsin, vaikka tiesin, etten omia lapsia välttämättä koskaan saa.
Päätökseni jättää pakastetun alkion siirron yritys vasta loppukeväälle piti aikansa ja sitten se hajosi. En minä malta sittenkään. Nyt minulla on varattuna aika ultraan. Sinne on vielä monta viikkoa, mutta se aika on olemassa. Eikä se toki ole tae vielä mistään. Sen olen sentään jo oppinut hedelmöityshoitojen todellisuudesta, että mitään ei voi etukäteen tietää. Että epävarmuus on osa kaikkea.
Tänä aamuna herättyäni soitin ensi töikseni sairaalaan, lapsettomuuspoliklinikalle. Seuraavaksi sänkyyni kömpi pieni tyttö ja alkoi höpöttää. Painautui unisena kainalooni ja silitti poskeani. Se paha olo, jonka puhelu laukaisi, se katosi tuon silityksen myötä. Kun hetken päästä luin ääneen kaninhoito-opasta ja katselin pupujen kuvia kirjan sivuilta, ei pahasta olosta ollut enää jälkeäkään.
Silloin muistin vain sen, miksi jaksan vielä yrittää. Miksi se on sen arvoista. Että viime vuosi oli kipeä ja raskas, mutta tämä vuosi voi muuttaa kaiken.
4 kommenttia:
Voimia sinulle tähän kevään yritykseen. Jokanen hoito on kuitenkin mahdollisuus ja yksi mahdollisuus riittää.
Lämpimiä halauksia täältä ja kaikkea hyvää tälle alkaneelle vuodelle!
Voimia yritykseen! Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan kaikkea hyvää teille!
<3
Blueberry, kiitos. Täytyy yrittää kerätä positiivisia ajatuksia hoitojen antamiin mahdollisuuksiin. Ei niissä muuten ole mitään järkeä, jos valmiiksi jo on luovuttanut. Halauksia myös sinne ja hyvää vuotta!
Eskapismi, kiitos kannustuksesta. Yritän kerätä voimia, vaikka välillä se tuntuu kovin vaikealta.
Tuuba, <3
Lähetä kommentti