Alkionsiirtohaave

Alkionsiirto ei onnistunut tässäkään kuussa. Kroppani petti siinä, mikä sen piti osata. Ovulaatiota ei tapahtunutkaan. Jo syksyllä tehty hoitosuunnitelma lääkkeettömästä pakastetun alkion siirrosta saadaan nyt kolmen takaiskun jälkeen unohtaa. Tai tarkalleen ottaen suunnitelma lähes lääkkeettömästä siirrosta, keltarauhashormonia toki mahdollisen siirron jälkeen olisi ollut tiedossa kenties jopa alkuraskauden ultraan asti ja vähän ylikin.

Ja ajatuskin alkuraskaudesta ja sen ultrauksista alkaa lähinnä jo naurattaa. Kun pelkkä alkionsiirtokin tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Vuosi sitten kävin ensimmäisen ivf:n suunnittelussa ja monien mutkien jälkeen vuodessa olen lopulta päätynyt tilanteeseen, jossa kohtuuni on päästy hyvistä yrityksistä huolimatta vain yhden kerran siirtämään yksi pieni alkio. Vain yksi alkio, reppana, joka kuoli pois. Vedettiin vessanpöntöstä alas, vaikka sen varaan oli lastattu niin monta hiljaista, varovaista toivetta. Raukka pieni.

Minun raukkani, pieneni.

Huomenna soitan sairaalaan ja kerron tilanteeni. Minulla on yksi kysymys, johon tiedän jo vastauksen. Ensi kuun mahdollisuus alkionsiirtoon menetetään, koska on hiihtoloma. Paikat on kiinni. Sitten lähden itse lomalle. Otan parhaan ystäväni kainalooni ja lennän pois. En lennä kutkuttelevan jännittävästi raskaana. En vasta siirretty alkio mukanani. Kohtuni tulee olemaan tyhjä. Niin tyhjä kuin se on ollut aina ennenkin. Enkä silti ole tottunut sen tyhjyyteen, en hyväksynyt sitä, en vieläkään.

Kaikki tuntuu loittonevan yhä kauemmas. Haaveet ovat kipeinä koko ajan läsnä. Mutta ne alkavat tuntua saavuttamattomilta. Yritän ammentaa jostain voimaa jaksaa jatkaa. Jaksaa odottaa. Teen niin valtavasti töitä itseni ja oman mieleni kanssa, että alan jo kyllästyä. Tunnen itseni usein itsekeskeiseksi ja omaan syliini kääntyneeksi. En jaksa olla kiinnostunut toisista, en siten, miten minä haluaisin. Miten minä oikeasti olisin.

Huomenna soitan sairaalaan ja tiedän jo, miten käy. Silti jokin pieni sisälläni käskee luottamaan vielä. Että ihmeitä tapahtuisi, että se ei olisi liian myöhäistä. Tiedän, että petyn jälleen. Sen kanssa minun on selvittävä. Pettymyksen, jota seuraa uusi pettymys.