Voimat on loppu. Olen uupunut. Odotan vain, milloin tämä on ohi.
Tässäkö se oli, unelmatyöni? Eikö minusta ollutkaan siihen? Eikö onnistumiset ja hyvät hetket jaksaneetkaan kantaa kuoppien yli? Luulinko vain itsestäni liikaa?
Jos se tuntuu tältä, ei minusta ole. Jos se tekee näin kipeää, se on liikaa. Jos kuopat ovat näin syviä, minä putoan. Putoan aina pohjaan saakka.
Vai olenko vain väsynyt? Muuten vain väsynyt? Nukunko sen pois ja kaikki on paremmin?
Holtiton itku. Pakokauhu. Se hetki, jolloin en näe pimeydeltä huomista.
Ensimmäistä kertaa en näe huomista. Mitä jos minusta ei olekaan siihen?
9 kommenttia:
Minä vaan niin toivoisin että jaksaisit katsoa vaikeimman yli. Ei sinun tarvise nähdä huomiseen, koska huomista ei ole. On vain tämä hetki.
Eilen kehityskeskustelussa sanoin, että olen niin hyvilläni, etten lähtenyt syksyllä. Joka hetki oli helvettiä, joka hetki mietin, että minun on päästävä pois. Itkin matkat mennen tullen, laitoin ylös päiviä, jolloin viimeistään irtisanoudun.
Ja ne päivät tulivat, ne menivät. Yhtäkkiä tajusin, etten voisi enää lähteä. Olin kasvanut sisään siihen, joka ensi poltti ulkoa ja sisältä. Sanoin eilen, että sain tästä jatkamisen kokemuksesta voimavaran koko elämääni varten.
Toisaalta, tämä on minun tarinani, ja joskus huilaaminen on paikallaan. Edelleen: senkään päätöksen ei kuitenkaan tarvitse ulottua koko ammatillisen elämänkaaresi yli kerralla. Jos nyt päätät huilata, se ei tarkoita, ettetkö ensi vuonna voisi pystyä. Päivä vain, ja hetki kerrallansa. Enempää meillä ei ole, eikä pitemmälle voi nähdä.
Voimia, tsemppiä. Luottamusta.
Riitta
Voi Ainu. En tiedä vastauksia, paitsi että aamu on iltaa viisaampi, illalla ei kannata tehdä isoja päätöksiä vaan nukkua ensin yön yli. Itse en ole tekemisissä lasten kanssa työssäni, varmasti ahdistuisin sellaisesta... Kätilön ammatti olisi varmaan pahin, kun raskaus ja synnytys on se homman pihvi. Siinä pitää olla todella sujut oman tilanteen kanssa! Uskon että olet omien kokemusten pohjalta erityisen arvokas siinä ympäristössä, mutta sitten pitää myös miettiä että mikä on itselle hyväksi... en tosiaan tiedä.
Mä olen tässä seurannut sun matkaasi ja ihaillut tuota sun uskomatonta vahvuutta. Mä tiedän, että susta tulisi aivan mahtava kätilö, sellanen joka näkee niin paljon pintaa syvemmälle. Jos löytäisit taas jostain sen sisäisen vahvuuden minkä oot jo monta kertaa kääntänyt ihan uskomattomaksi voimavaraksi. Mutta juuri niinkuin Maija Dahlia sanoi, pitää myös tietää mihin vetää se raja, oma hyvin vointi on tärkein. Ehkä jaksaisit vielä hetken? Vielä ei edes tiedä jos joku niistä pakkasukoista on se joka tulee kotiin ja silloin lähtökohdat olisivat taas uudenlaiset.
Saanko kysyä sulta ihan off the topic kuinka näitä kohtukuolema käsitellään teillä opiskelu aikana? Mulla niin pisti silmään, että opiskelijat hoitivat kaikki KTGt ja verenpaineet ym ja sitten kun pikkusiskon sydän lakkasi lyömästä en enää yhtään opiskelijaa kohdannut.
Riitta, kiitos. Tuota on hyvä ajatella. Että se jaksaminen saattaisi kuitenkin kannattaa ja muuttua lopulta entistä tärkeämmäksi voimavaraksi. Pitäisi vain löytää keino kääntää asioista parempi puoli esiin. Ja muistaa tuo, mitä sanot, että ei tarvitse päättää kaikkea kerralla.
Maija Dahlia, olenhan mä myös toki koko ajan tiennyt, että mitä olen tekemässä. Mutta toisaalta mulla oli tähän ammattiin hakeutuessani vielä ehkä vähän positiivisempi vire päällä muutenkin. Takana ei ollut niitä epäonnistumisia ja pettymyksiä, joita on nyt. Enkä tietenkään ajatellut niiden tulevan. Luotin hoitoihin. Tosiaalta mä en olisi ilman näitä tämä ihminen. Pitää vain yrittää kuulostella itseään. Että missä menee raja.
Turnip, kiitos tuosta. Etsin sitä vahvuutta. Ja yksi mun vahvuuksista nukkuu parhaillaan tuolla mun sängyssä. Se on jo niin paljon, että ei sovi unohtaa enää koskaan. Ja onhan se pakastin, mutta en juuri nyt oikein uskalla ajatella sitä. Vasta sitten, kun yksi pieni on saatu kyytiin. Joskus.
Täällä on ainakin sellainen linjaus, että opiskelijat eivät huolehdi työharjoittelun aikana kohtukuolemista. Eli siinä vaiheessa, kun lapsi kuolee kohtuun, ei äiti ja perhe ole enää opiskelijan hoidossa, vaan kokeneen hoitajan. Ehkä se olisi hyvä sanoa ihan ääneen? Sellaisessa tilanteessa, jossa joku on hoitanut vaikka pidemmän aikaa ja sitten vain katoaa paikalta, se voi tosiaan pistää silmään? Opinnoissa ei vielä tässä vaiheessa ole kohtukuolemasta puhuttu, mutta toki vielä puhutaan.
Voimia sulle ihan hirveän paljon. Mä olen itse valmiina ja lapsettomana kätilönä pohtinut tuota ihan samaa, kun itse kaipaa lasta ja hoidot hoitojen perään epäonnistuvat, samaan aikaan hoidat keskeytyspotilaita jne jne, tiedät kyllä mitä tämä on... No, nämä kiviset tiet kokeneena koen olevani karvan verran parempi kätilö nykyään. Nyt saan myös hoitaa itse muiden töiden ohella niitä lapsettomia ja sen työn koen ihan hirveän tärkeksi. Älä luovuta, mä olin luovuttamassa hoitojen suhteen, nyt kun katson tyttöjäni, olen iloinen että jaksoin räpiköidä vaan eteenpäin vaikka suot oli kerta kerralta syvempiä. Mä niin toivon että susta tulee äiti, ja mä tiedän että susta tulee hyvä kätilö!
Huominen tulee. Haluaisin kovasti sanoa sinulle jotain rohkaisevaa, en tiedä onnistunko. Jäin miettimään tuntemuksiasi ja aloin muistella, miltä itsestä tuntui ottaa ensiaskeleita terveydenhuollossa. Epävarmuus siitä, pystyykö ikinä tekemään koulutusta vastaavaa työtä oli suurta. Niin monta kertaa kyseenalaistin koko homman, vaikka en ollut vielä lapsettomuuskriisiä omalla kohdallani kohdannut. On varmasti rankkaa elää noita kahta vaihetta yhtä aikaa. Halusin vain sanoa, että harjoittelijana kokee jo sinänsä epävarmuutta, ja se on normaalia. Työssä ollaan myös niin lähellä toisia ja isojen kysymysten äärellä, että se herättää suuria tunteita väistämättä ja niin pitääkin olla. Omat haavat voivat olla kuitenkin välillä yksi tärkeimmistä työkaluista, joka mahdollistaa yhteyden toisiin ihmisiin. Mutta raskasta on kulkea kaiken tämän läpi.
Huominen tulee. Haluaisin kovasti sanoa sinulle jotain rohkaisevaa, en tiedä onnistunko. Jäin miettimään tuntemuksiasi ja aloin muistella, miltä itsestä tuntui ottaa ensiaskeleita terveydenhuollossa. Epävarmuus siitä, pystyykö ikinä tekemään koulutusta vastaavaa työtä oli suurta. Niin monta kertaa kyseenalaistin koko homman, vaikka en ollut vielä lapsettomuuskriisiä omalla kohdallani kohdannut. On varmasti rankkaa elää noita kahta vaihetta yhtä aikaa. Halusin vain sanoa, että harjoittelijana kokee jo sinänsä epävarmuutta, ja se on normaalia. Työssä ollaan myös niin lähellä toisia ja isojen kysymysten äärellä, että se herättää suuria tunteita väistämättä ja niin pitääkin olla. Omat haavat voivat olla kuitenkin välillä yksi tärkeimmistä työkaluista, joka mahdollistaa yhteyden toisiin ihmisiin. Mutta raskasta on kulkea kaiken tämän läpi.
Onko se täysin poissuljettu vaihtoehto kokeilla vaihtoehtoisia hoitomuotoja? Esimerkiksi Reiki-hoito kohottaisi sinut ylös tuollaisista mustista, syvistä energioista. Tunnet olevasi kuopan pohjalla. Jonkun pitäisi nostaa sinut ylös sieltä. Googleta esim. Ikira. Muitakin hyviä on ympäri Suomea ja maailmaa. Ja joo, vaikka et uskoisikaan, niin kokeilemalla yllättyisit varmasti. Itsekään en uskonut, mutta äitini antoi lahjakortin ensimmäiselle hoitokerralle ja olin otettu sen tehosta.
Voi anonyymi kätilö, kiitos noista kannustavista sanoista. Kyllä tässä varmasti matkan varrella ammatti-identiteetti ja omat motivaatiot sen verran tarkassa pohdinnassa on, että jos tästä kaiken jälkeen kätilöksi päätyy ja sitä työtä kokee aidosti jaksavansa, niin tämä kaikki varmasti vaikuttaa siihen positiivisesti.
Marvine, kiitos kun tuot tuota omaa näkökulmaasi, se todella kiinnostaa mua ja auttaa. Niinhän se juuri on, että tämänkaltaisen työn opettelu jo sinänsä voi olla aika syviä ajatuksia herättävää. Niin siihen sivuun tällainen pieni oma lapsettomuuskriisi kuormittaa kohtuuttomantuntuisesti. Pidän sanasi mielessäni. Rohkaisu onnistui.
Anonyymi, itseasiassa vaihtoehtohoidot kyllä kiinnostavat mua. Ihan ylipäätään muutenkin. Oon avoin muullekin kuin tälle länsimaiselle lääketieteelle. Ja ehkä välillä nimenomaan sille muulle. Vyöhyketerapiaa olen kokeillutkin nimenomaan lapsettomuuden hoitoon. Ja uskon myös kehon ja mielen välisen tasapainon suureen merkitykseen koko hyvinvoinnille, niin kuin myös tälle lapsettomuuspulmallekin. Reiki-hoitoon voisi olla hyvä tutustua. Kiitos vinkistä ja että välität!
Lähetä kommentti