Aamu alkoi taas kerran puhelulla sairaanhoitajan kanssa. Ääni, joka on niin kovin tutuksi tullut, mutta josta kuitenkin haluaisin päästä jo eroon.
Olen pohtinut paljon ensi kevättä. Sitä, mitä jaksan kaiken muun ohella tehdä. Olen muuttamassa kuukaudeksi töihin toiselle paikkakunnalle, ystävien hoiviin. Silloin minun on ainakin pakko pitää taukoa hoidoista, ihan sama mitä mahdollisuuksia minulle tarjotaan. Ajatus siitä tuntuu helpottavalta. Ei aikatauluja, ei pettymyksiä.
Puhelimen sairaanhoitaja osasi pistää jälleen kerran suunnitelmani sekaisin. Olin ajatellut, että poliklinikan joulutauko on pidempi kuin mitä se sitten kuulemma onkaan. Olin ajatellut, että alkionsiirtomahdollisuus on poispyyhkäisty myös tuosta tulevasta kuukautiskierrosta. Joulutauon vuoksi. Hoitajan ääni muuttikin taas kaiken, antoi yllättäen pienen palan toivoa.
Mikäli seuraavat kuukautiset alkavat sopivasti myöhässä ja mikäli kaikki lääkärin vastaanottoajat eivät ole täynnä, saatan sittenkin vielä päästä yrittämään siirtoa heti tammikuun alussa. Ehkä ja ehkä. Jos ja jos. Kaksi ohutta oljenkortta. Ne minä liimaan iholleni.
En minä pysty elämään täysin tässä hetkessä, ottamaan vastaan sen mitä tulee vasta sitten ajallaan. Epävarma ehkä sai minut taas odottamaan. Kaikki on vielä mahdollista, ihan tässä lähellä jopa. Heti ensi vuoden alussa.
Tämä vuosi on ollut täynnä kipua. Sydäntäni on koskenut ja kroppaani on koskenut. Olen myös ollut onnellinen, onnellisempi kuin aikoihin. Olen rakastanut. Olen löytänyt sisimmästäni jotain tärkeää, tasapainoisemman tavan ottaa elämän kolhut vastaan. Vuoden aikana olen vanhentunut paljon enemmän kuin vuoden. Tunnen sen itsessäni. Eikä se ole ainoastaan huono asia.
Oloni on taas niin hennon toiveikas, että olen herkistellyt koko päivän. Pidätellyt esiinpyrkiviä kyyneleitä. Ehkä jo ihan pian tapahtuu ihme. Se on ehkä taas kuitenkin mahdollista.
9 kommenttia:
toivon, toivon ja TOIVON että teitäkin kohtaisi suuri onni ja saisitte plussan ja oman pienen nyytin. Kahdessa seuraamassani blogissa on plussattu pienen ajan sisällä, joten toivotaan että ei kahta ilman kolmatta!
Heippa taas :)
Tämä kuuloostaa NIIIN kliseeltä mutta se stressi onnistumisesta on yksi peikko... Jos sen saisi poistettua niin olisi yksi "este" vähemmän.... Toivotaan oikeen kovaa että seuraava hoito onnistuisi :) Täytyy sanoa että unohdin sen peikon olemassaolon niin kuinkas kävikään... ;) Noh, vielä on pelättävää muutama kuukausi. Olen kerran ennenkin kirjoittanut että meillä ei ole samoja lähtökohtia mutta annan sinulle kaiken "virtuaalitukeni" koska Sinä jos kuka, ja Miehesi, olette ansainneet tulla vanhemmiksi.
Enkelipojan äiti
Toivon kovasti, että hoitonne voidaan toteuttaa tammikuussa ja tämä seuraava hoito menee hyvin.
Hienoa, että olet pystynyt arvioimaan omaa kehitystäsi tämän prosessin myötä. Se on hyvin arvokasta, eikä ole helppoa tässä vaikeassa elämän tilanteessa.
Täällä siis hengessä mukana ja peukut pystyssä!
Maisa, on aina kiva kuulla toisten hyviä toivomuksia. :) Ehkä vielä meillekin. Oma olokin muuttuu taas toiveikkaammaksi.
Enkelipojan äiti, tuo stressi on niin kauhean hankala asia. Kun ei sitä saa päättämällä poistettua. Korkeintaan voi yrittää tehdä elämästään helpompaa asennoitumalla niin positiivisesti jokaiseen päivään kuin vain pystyy. :) Iso kiitos tuestasi. Mä ajattelen niin, että aitoa empatiaa toisia ihmisiä kohtaan on se, että pystyy myös eri lähtökohdista huolimatta ymmärtämään ja tukemaan toista. Se ei aina ole ihan yksinkertaista. Tuo lämmittää mun sydäntä ja se sydän toivoo kaikkea hyvää myös sulle.
Blueberry, kiitos myötäelämisestä. Nyt taas on olo valoisa. Huomisesta en tiedä, mutta silti just nyt suhtaudun tammikuuhun ihan posilla. :) Kyllä mä tässä tämän kaiken lapsettomuus-piehtaroinnin aikana olen tosiaan oppinut tuntemaan itseänikin paremmin. Jotain hyvää tämäkin tuo tullessaan, vaikka olisihan tää voinut jäädä toki kokematta.
Vitsit, miten ihmistä vedetään, kuin köyttä. Välillä toiseen suuntaan ja välillä taas toiseen. Kun ihminen ehtii väsyä ja antautua sinne toiseen suutaan, taas vedetään sinne valoisammalle puolelle. Mutta hyvä niin eli todella hienoa, jos pääsette siirtoon tammikuussa. Toivon sitä Ainu sinulle sydämeni pohjasta <3
Minäkin toivon sulle Ainu kaikkea hyvää. Sydäntä raastaa lukea lapsettomuudesta kamppailevien kirjoituksia,kun itse siitä myös kärsin vuosia ja kärsin vieläkin vaikka olen jo onnellisesti viimeisilläni raskaana.
Stressistä..Meillä oli valtava stressi keväällä samaan aikaan IVF-hoidon aikaan,jolloin raskauduin. Oli todellakin huolta ja murhetta ja ajattelin hoidon epäonnistuvan stressitasoni vuoksi,mutta onni oli kuitenkin matkassa.Että ei siitä stressistä isoa mörköä kannata tehdä,ja ainahan hoitojen aikana on väkisinkin hermostunut jne.niin kuin varmaan jokainen sen tietää. Toivon myös sydämeni pohjasta,että teillä on oma pieni tonttunen ensi jouluna. <3
Täälläkin toivotaan, toivotaan niin kovasti, että teille suotaisiin oma pieni <3
Oljenkorretkin ovat aika voimakkaita. Yksin (ja pienellä tuella) pysyvät pystyssä tuulessakin.
<3
Lumi, on tosiaan sellainen olo, että on kiskottu vuosikausia toisesta suunnasta toiseen. Se alkaa jo väsyttää. Kiitos, kun toivot hyvää mulle, sellaiset asiat auttaa jaksamaan. <3
Anonyymi, sepä se. Kun ei stressiä karkuunkaan pääse. Eikä siihen etenkään auta ne tarinat niistä, jotka joskus jossain lopettivat stressaamisen ja tulivat heti raskaaksi. Ehkä se on yksi osatekijä, stressi. Mutta siinä ei ole kaikki, se on hyvä muistaa. Ja onnea sulle viimeisille raskaushetkillesi, toivottavasti olet saanut nauttia raskausajasta lapsettomuuden kokemusten jälkeen. <3
Ulmai <3
Tuuba, onhan noihin oljenkorsiin vuosien varrella törmätty. Ja yllättävän vahvoja ne ovat. <3
Lähetä kommentti