Hetken aikaa sisälläni oli pikkuriikkistäkin pienempi vauvanalku. Vasta muutaman solun kokoinen, mutta silti siinä oli jo valmiina kaikki. Siinä oli puolet minua ja puolet miestäni. Minun kohdussani.
Nyt se on todistetusti mennyt pois. Se on poissa. Sitä ei enää ole, siitä ei ikinä kasvanut pikkuriikkistä pientä enempää. Ei tullut vauvaa, ei lasta, ei uutta ihmistä.
Mutta pienen hetken ajan sain pitää lähelläni unelman hänestä. Hetken aikaa se kaikki oli konkreettista. Sain ajatella, että ihan oikeasti sisälläni on nyt jotain. Jotain, joka yrittää tarttua kiinni. Jotain, jonka tarkoitus on kasvaa uudeksi elämäksi.
Ei tullut uutta elämää. Mutta unelma oli todempi kuin milloinkaan.
Kun kesä päättyi ja alkoi uuden hoidon konkreettinen odotus, olin toiveikas. Siitä tuntuu kuluneen kauan, vaikka se on tuossa ihan oven takana. Tunnen itseni vanhemmaksi kuin silloin. Huoli on taitellut silmäkulmiini pikkuiset rypyt muistoksi tästä, muistoksi ensimmäisestä loppuun asti saatetusta koeputkihedelmöityksestämme.
Ja sisälläni oli hetken aikaa jotain, josta olisi voinut kasvaa meidän lapsemme. Sen ajatteleminen tuntuu kipeältä ja suloiselta. Hetken aikaa se oli todellista.
Mutta nyt se on virallisesti ohi.
17 kommenttia:
"Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en
Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en
Et ole vahva et, yön varjoon pakenet
mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään
Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa
sillä en sun särkyä anna mä en
Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en" <3
Harmi että tässä kävi näin, toivon että jaksatte jatkaa ja seuraava kerta olisi se jolloin pieni kiinnittyy ja pysyy kiinni. Tiedän että on vaikea suunnata katsetta eteenpäin, mutta koittakaa kuitenkin. Matka vanhemmiksi on toisilla pitempi kuin toisilla, mutta itse ainakin koen kaiken jälkeen osaavani arvostaa tätä vanhemmuutta aivan toisella tavalla kuin ilman lapsettomuushistoriaa.
;-( En osaa sanoa muuta. Kovasti voimia ja uskoa tulevaan <3
Olen pahoillani!
Olen pahoillani Ainu <3 Jaksamista kovasti tulevaan
Niin samanlaisia tunteita koin itsekin viime keväänä. Nyt uusi hoito on siitä syystä jotenkin paljon rankempi, kun ei jaksa luottaa että nyt onnistutaan. Mutta kyllä me selvitään, molemmat <3
Voimia. Otan osaa ja lähteän lämpimiä ajatuksia.
<3
Otan osaa! Elät raskasta vaihetta juuri nyt.
Meillä toivottuun tulokseen, positiiviseen raskaustestiin, joka sittemmin johti kaksosvauvoihin, taisi mennä puolisen vuotta ensimmäisestä alkionsiirrosta. Toivon teille vielä lyhyempää polkua!
Voi että... Kurjaa että menikin noin. Älä kuitenkaan heitä kirvestä kaivoon. Voimia teille ja yrittäkää uudelleen kun siltä tuntuu.
Enkelipojan äippä
Hui, sanoit ääneen sen ajatuksen, jota itse välttelin: pikkuriikkinen vauvanalku. Mutta kuten sanoit, vaikka tuo ajatus on raskas ja kipeä , on se samalla myös suloinen ja voimaannuttava.
Ajattele niitä kuutta pientä vauvan alkua jotka vielä odottavat pakkasessa. Ehkä se onkin jokin niistä, joka on tulossa kotiin asti? Toivotaan näin.
Jos sinulla ollut munasolujen keräystä edeltäviä hyperin oireita, olisiko se vaikuttanut tähän kierrokseen?
Paremmalla onnella seuraavasta siirrosta, pakastetu alkiot ovat vielä jäljellä.
Meillä kaksi ivf-hoidoista alkunsa saanutta lasta, toinen punktion jälkeisestä siirrosta, toinen sulatetuista alkioista. Molemmat voivat onnistua!
Tsemppiterveisin Aya
Voi miten taas sydän syrjällään luin teidän kommentteja. <3 Ja ihme ja kumma, olo ei olekaan surkea, vaan ihan perus-luottavaisena tulevaisuutta tässä jo mietin.
Niin, kuusi alkiota on pakkasessa. Se ajatus on huikea. Melko varmasti niistä jonkun siirronkin saa vielä tehtyä. Onhan siinä vielä monta mahdollisuutta.
Ei ton hyperihomman pitäisi kai vaikuttaa siirron tulokseen, ainoastaan tehdä olosta kurja ja pahemmassa tapauksessa vaarallinenkin (mutta onneksi siltä vältyttiin).
Mutta joka tapauksessa, tästä selvitään kyllä. :)
Ihailtavan positiivista ajattelua Ainu! Taas osoitus siitä, että lapsettomuus annetaan kannettavaksi vain vahvimmille.
Mistä lie tämä positiivisuus on tiensä luokseni löytänyt. Onneksi löysi.
Tiedän, että kommenttini on iäisyyden jo vanhentunut elämäsi tästä hetkestä. Mutta kun elän samoja päiviä odotellen raskaustestin tekoa ensi viikolla.
Päivä kerrallaan siis eteenpäin - me molemmat.
Blueberry, onhan se toki niinkin, että ei nämä vanhene ikinä. Tämäkin teksti on aina osa minua. Toivon onnea elämääsi!
Lähetä kommentti