Hiukset

Lakkasin värjäämästä hiuksiani viime talvena. Hedelmöityshoidot olivat alkaneet ja halusin tehdä epämääräisesti jotain rauhoitellakseni epävarmuuttani. Päätin, etten värjää tukkaani enää. Että palataan luontoon, vältetään turhia ylimääräisiä kemikaaleja. Sitä paitsi raskaana ollessani en värjäisi kuitenkaan.

Myöhemmin, kun hoito toisensa perään epäonnistui, minä häpesin ja vihasin ajatuksiani hetken. Miten saatoin sellaista miettiä? Miten saatoin kuvitella, että olisin raskaana ja että tekisin jotain siksi, jotta voisin sitten raskaana ollessani jatkaa sitä hyvillä mielin?

En kertonut kellekään, miksi tukkani tummuu, miksi ihan oikeasti. Että se on yksi itselleni rakentamistani oljenkorsista, joihin tarttua.

Nämä hoidot ovat muuttaneet ulkonäköäni. Olen lihonut ja tukkani on värjäämättömyyden vuoksi tummempi kuin ennen. Näytän useammin surulliselta kuin ennen, katoan välillä omaan maailmaani, vaikka pitäisi olla läsnä tässä oikeassa todellisuudessa. En tiedä, huomaako kukaan muu. Eiväthän ihmiset katsele toisiaan siten. Mutta minä näen muutoksen ulkomuodossani.

Sisältäni hoidot ovatkin sitten laittaneet enemmän uusiksi. Etenkin sen, miten minun on ollut pakko taipua kaiken tämän edessä. Valinnat, joita teen, eivät ole niitä, joita joskus kuvittelin. Voin valita, lähteäkö hoitoihin vai ei. Voin valita, yrittääkö nyt vai myöhemmin. Voin valita, jaksanko yhden, kaksi vai kolme koeputkihedelmöitystä. Ja olen kiitollinen siitä, että tämä kaikki on ollut mahdollista. Mutta aikataulut, muutokset, lääkkeet, sairaalareissut, kivut, paineet, pettymykset, toiveet, syyllisyys, toimenpiteet, laskut ja monet muut on vain otettava vastaan, kyseenalaistamatta. Sen jälkeen, kun olen tehnyt päätöksen yrittää, en enää hallitse suuntaa. En usko olleeni koskaan koppava enkä ylimielinen elämää kohtaan, mutta pienempikin nöyrtyminen ja nöyryytys riittäisi elämän pohjaksi.

Hiukset ovat kuitenkin jotain, minkä päätin ihan itse. Kukaan ei käskenyt eikä neuvonut. Se oli ikioma ajatukseni ja valintani. Siksi ne ovat minusta juuri nyt niin ihanat. Minun pienen pieni salainen voitonmerkkini. Merkkini siitä, että tämä elämä on kuitenkin lopulta minun omani, ei lapsettomuuden tai hedelmöityshoitojen vaan minun.