maanantai 8. lokakuuta 2012

Malttamattomuus

Tänne asti olen selvinnyt todella hyvin. Punktion ja alkionsiirron jälkeiset kivut sekä kyläilemässä ollut vilkas pieni ystävä ovat yhdessä pitäneet huolen siitä, että mahdolliseen raskaaksitulemiseen liittyvä jännitys on oikeastaan pysynyt poissa. Tai jos ei ihan poissa, niin ainakin maltillisesti taustalla.

Nyt koti on tyhjä. Tai eihän se tyhjä ole, on minä ja mies ja niin kovin hiljaista. Viime yönä näin ensimmäisen unen. Unen, jossa tein raskaustestin, joka oli positiivinen. Unen, josta en olisi halunnut herätä. Tänä aamuna oli pieni hetki ennenkuin palasin todellisuuteen ja valvemaailmaan. Sen pienen hetken ajan luulin unen olevan totta. Se oli ihana hetki.

En ole niitä ihmisiä, jotka laskevat maanisesti päiviä. Ehkä on kulunut jo liikaa aikaa, ehkä olen odottanut jo liian kauan. En tiedä. Joka tapauksessa jos juuri nyt minulta kysyttäisiin, monesko päivä alkionsiirron jälkeen on menossa, en osaisi vastata.

Viikon päästä menen verikokeeseen. Raskaustestiin. Sana raskaus tuntuu niin hurjalta kirjoittaakin. Olla raskaana. Niin kaukaista. Mutta minä saatan olla, juuri nyt. Minä en tiedä ja tähän asti olen pystynyt pitämään malttamattomuuden loitolla, mutta nyt en ole enää varma.

En usko raskausoireiden kyttäämiseen, en tässä tilanteessa. Olen pumpannut itseeni lääkkeitä koko syyskuun, päivittäin. Käytän paraikaa keltarauhashormonia, aamuin, päivin ja illoin. En minä voi tietää, mikä johtuu mistäkin. Raskausoireita vain yksinkertaisesti tässä tilanteessa ei voi erotella. Kaikki siihen liittyvä on kuvittelua ja arvailua, jatkuva lääkitys vaikuttaa koko ajan johonkin enkä minä voi tietää, miten ja mihin. Kropassani tuntuvat outoudet eivät merkitse mitään.

Mutta malttamattomuus. Tänä aamuna herätessäni tunsin sen. Tahtoisin mennä ostamaan raskaustestin nyt heti. Heti.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivon niin jumalattoman paljon, että onnistutte. Minä en biolasta saanut (adoptiolasta odotan), 2 x ivf ja 2 x pas. Joten toivon, että te otatte minun onnitustumisprosenttini. Mä testamenttaan sen teille! :)

Myytti kirjoitti...

Mä tiedän, että sä olet raskaana! Olen varma asiasta.

Ainu kirjoitti...

Kiitos kumpikin, ihana saada tukea. :) Ja että joku luottaa mun puolesta. Itse en oikein kai uskalla. Välillä pilkahtaa niin toiveikas olo, että ihan pelästyn haaveitani ja lyttään ne pessimismillä.

Liljaelli kirjoitti...

Toivotaan että testiin piirtyisi selkeä plussa :)) Koska Ainu teillä o testipäivä?

Tässä miun blogiosoite, jos haluat käydä lukemassa jossain vaiheessa meidän elämästä :)
http://haaveenahelmi.blogspot.fi/

Belly kirjoitti...

Mitä malttamatonta kärsivällisyyttä! :) ...et aio testata ennen verikokeita?

tuuba kirjoitti...

Jännityksessä mukana, toivoen kaikkea hyvää&parasta <3

Ainu kirjoitti...

Liljaelli, taidanpa heti käydä kurkkimassa tuota blogiasi. :) Meidät ohjeistettiin labran testeihin aikaisintaan 16 päivän kuluttua siirrosta, tuo päivä osuisi sunnuntaille, joten aion mennä ensi maanantaina.

Belly, koitan olla testailematta ainakaan ennen tän viikon loppua. Pelkään sitä negaa taas niin paljon, että haluun pitkittää tätä mahdollisuutta raskauteen. Yritän ainakin. :)

Tuuba, kiitos vain taas. <3 On nämä jänniä päiviä, huh.

Ainu kirjoitti...

Äääh, en mä taida kuitenkaan malttaa olla ihan pikkuisen testailematta. Kaikkihan niin tekee kuitenkin, eikö vain? :D

Maria kirjoitti...

Tekee tekee! :) Nyt vaan testiä kehiin. Oon aika varma että oot kans nyt raskaana!

Anonyymi kirjoitti...

Mua jännittää ihan hulluna!
Miten nopeasti tulokset saadaan sen verikokeen jälkeen vai voiko apteekin testi kertoa vastauksen jo ennen?

Ihanaa!

-s-

Anonyymi kirjoitti...

Mie oon kanssa aika varma että olet raskaana. Toisaalta ihana jos jaksat odottaa siihen maanantaihin. Peukut pystyssä, teet miten teet. :)

Caudensia kirjoitti...

Jäännäähän tämä on. Meille verikokeen ajankohdaksi ohjeistettiin tämän viikon perjantai (tulos saadaan maanantaina). Ajattelin, jotta jos sitä tekisi kotitestin lauantaina, jos ei vuoto ennen sitä ala. Millonkas meinasit testata?

Ainu kirjoitti...

Kiitos vain puolestani uskomisesta teille kaikille. Itse ei pysty suhtautumaan kovin luottavaisesti, mutta tuntuu hyvältä lukea näitä. Maanantain testin tulos saadaan tiistaina. Aiempaa testailua ei suositella, mutta ehkä en taida malttaa olla testaamatta.

Caudensia, just kävin sulle kommentoimassa melkein samaa. :D Mulla ei ole vielä ollut mitään vuotoennakointeja. Ehkä sitä viikonloppuna uskaltaisi testata. Lauantai taitaa alkaa olla tarpeeksi kaukana siirrosta. Hui.