Rakas nelivuotias täyttää lähiaikoina viisi. Niin iso tyttö jo. Nyt hän on kylässä meidän luona, pari yötä ihan yksin ilman vanhempiaan. On jo pitkään kysellyt, että milloin saisi tulla tänne ilman äitiä ja isää. Reipas ja urhea kyläilijä.
Nukahdimme päiväunille ihan kylki kyljessä sylikkäin. Iso pieni tyttö ei olisi millään halunnut nukkua, hän haluaisi vain lukea ja pelata ja laulaa ja leikkiä, omistaa minut hetken aikaa kokonaan. Riitelimme, en antanut periksi. Sanoin, ettei hänen tarvitse nukahtaa, mutta minä lepään joka tapauksessa hetken ennen kuin leikit jatkuu. Vaikka olimme eri mieltä, hän painautui silti oikein lähelle minua ja nukahti vahingossa, varkain, vaikka taisteli parhaansa mukaan unta vastaan.
Tämä on ihanaa. Tällainen päivä. Olenhan minä sen tiennyt ennenkin, tiennyt aina, että haluaisin lapsen. Mutta nyt, kun pieni tuhisee sängyssäni, se tunne on jotenkin vahvempi ja vaativampi. Minä kuuluisin tällaiseen elämään.
Mahani on todella turvonnut ja melko kipeä, mutta sen kanssa pärjää. Välillä, kun muistan, mitä siellä saattaa juuri nyt tapahtua, minulle kihoaa kyyneleet silmiin. Uusi elämä saattaa olla aluillaan. Se on ihan oikeasti mahdollista.
3 kommenttia:
Kuulostaa ihanalta :) Sinusta tulee varmasti hyvä äiti, mahdollisesti jo 9 kuukauden kuluttua :)
Olen jo jonkun aikaa taustalla lueskellut tekstejäsi, kiitos niistä. Meillä hoidot alkavat tässä kuussa.
Onko siellä kaikki hyvin?
*voima-ajatuksia*
Kiitos molemmille anonyymeille. Tuli hyvä mieli. Ja voimia tulevaan hoitoon. :)
Täällä on kaikki hyvin, punktiosta toipuminenkin sujunut pelättyä huomattavasti paremmin. Kyllä se tästä vielä!
Lähetä kommentti