Ehkä olen ottamassa liian suurta taakkaa kannettavakseni.
Tänään koulussa käsiteltiin raskautta ja imetystä. Koko päivän, kahdeksan tuntia. Istuin ja kuuntelin oma vatsa pinkeänä pullottaen, muistuttaen joka hetki olemassaolostaan. Huutomerkkinä vartalossani, alleviivaamassa sitä, miten minä en toimi, miten viallinen olenkaan.
Sumun läpi katselin kömpelöä videota imetysongelmista ja imettämisen ihanuudesta. Pikkuruinen ruttunaamainen vauva hamusi haparoivin ottein kohti äitinsä tummanpuhuvana loistavaa nänniä. Tarrasi hanakasti kiinni ja alkoi imeä.
Opettaja puhui toisen raskauskolmanneksen iloista. Naisen hehkuvasta hedelmällisyydestä, jota muodokkaaksi kurvautuva vartalo ihanasti ylistää. Kyynelsilmin tuijotin eteeni näkemättä mitään. Kukaan ei tiennyt, mitä sillä hetkellä ajattelin. Miten vahvasti sillä hetkellä tunsin.
Minun naiseuteni. Surkea rikkonainen naiseus. Hedelmätön, ei mikään oikea nainen.
Eikä kukaan nähnyt, miten kärsin. Ei huomannut kyyneleitä silmissäni. Tai jos huomasikin, ei välittänyt kysyä. On niin paljon helpompaa olla hiljaa ja katsoa pois. Niin minäkin haluaisin tehdä. Unohtaa hetkeksi tämän kaiken ja katsoa toisaalle. Nähdä jotain muuta kuin kaiken alleen litistävän lapsettomuuteni.
10 kommenttia:
Luin pari päivää sitten blogisi kokonaan läpi. Sinulla on tosi hieno tapa kirjoittaa. Ihan itku silmässä eläydyin ja luin.
On varmasti tosi raskasta opiskella asioita, jotka on niin kipeitä nyt itselle.
Kunpa sinä saisit olla pian äiti.
Otin pari viikkoa sitten meidän koulun synnytysoppia pitävään opettajaan yhteyttä eräästä kurssista ja laitoin hänelle ohimennen viestiä siitä, että olisi hienoa jos koulussamme huomioitaisiin esim. naistentautien tunnilla enemmän lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja, koska joka viideshän pari kokee tahattoman lapsettomuuden jossakin vaiheessa elämää. Opettaja ei vastannut tähän mitään.
Ihailen suunnattomasti jaksamistasi noiden opintojen parissa.
Tyttäankka, kiitos. Eilispäivä oli kieltämättä aika raskas, tuollainen kommentti tämän keskellä kyllä lämmittää mieltä.
Pyykkis, eipä taida nämä opinnot juuri lapsettoman tai lapsettomuushoitoja käyvän tai hoitoja kokeneen ihmisen ammatilliseen kohtaamiseen valmistaa. Ikävää tuokin, että opettajasi ei reagoinut viestiisi. Oon vähän mietiskellyt opparinaihetta jostain hedelmöityshoitojen aihepiiristä, mutta sen taidan kyllä joutua unohtamaan. Ainakin näillä nykyisillä tunteilla voisi läikkyä vähän yli. Nytkin ollaan siinä rajoilla. Tuo viimeinen lauseesi kannustaa jaksamaan.
Huh. Sulla on kyllä uskomattoman vaikea alavalinta. Musta ei olisi tuohon, ei millään.
Mä niin toivon, että sua kohtaisi onni mahdollisimman pian ja voisit suhtautua hieman rennommin opiskeluun.
Olen varma, että susta tulisi aivan loistava kätilö. Sinun kokemuksesi auttaisivat varmasti kohtaamaan ihmisiä rankemmillakin taustoilla. Veikkaisin, että lapsettomuudesta kärsineet odottajat kaipaavat enemmän tukea synnytyksessä sekä sen jälkeen ja kukapa paremmin sen ymmärtäisi kuin saman kokenut.
Olet ajatuksissani ja pidän peukkuja että hoito onnistuisi tällä kertaa <3
Jadekivi kiitos. Äsken vähän itketti, kun luin sun blogiasi, mutta nyt kyllä pillitän ihan tosissani. Joskus oon kuvitellut olevani ihan surkea rääpäle, mutta taidan olla vahvempi kuin vielä tiedänkään. Ehkä musta tulee hyvä kätilö, ehkä ei, mutta yritän parhaani, ihan todella. Kiitos että uskot muhun. <3
Et kyllä mihnään nimessä ole mikään rääpäle vaan tosi vahva nainen! Ite olisin vollottanut silmät punaisena tuolla kuvailemallasi tunnilla ja varmaan olisin jättänyt jo koko opiskelut kesken. Kovasti jaksamista sinulle tuleviin opiskeluihin!
Ainu, olet valinnut hienon ammatin. Tällä hetkellä varmasti henkisesti hyvin raskaan. Mutta kukapa sitä alaa valitessaan voisi tulevista mutkistaan tietää. Olet valinnut alan rakkaudesta lapsiin, ja sinusta tulee varmasti loistavan hyvä kätilö. Toimin itsekin ammatissa, johon lapset liittyvät olennaisesti. Uskon lisäksi kohtaloon. Ehkä tämä kaikki valmistaa meitä johonkin. Olemaan herkempiä kätilöitä, empaattisempia ihmisiä - ehkä jonakin päivänä hyviä äitejä.
Maria, kiitos. Koitetaan jaksaa!
A, niinpä, ei sitä voi etukäteen tulevia tömpsyjä elämästään täysin silottaa. Yritän nyt tätä, sillä toivoisin tästä minulle ammattia. Se, että tie on vaikea, voi tehdä lopputuloksesta paljon paremman.
Samoin kun muutkin, minäkin uskon, että sinusta tulee aivan ihana kätilö. Ja tuo opparin aihe liittyen omaan kipuun voi olla parempi kuin hyvä idea - itse olen tehnyt sivugradun nimenomaan sivuten elämäni suurinta kriisiä (tosin pahimman kriisivaiheen jälkeen), ja kyllä se oli mielettömän terapeuttinen kokemus. Itse valitsin aiheeseen tulevan ammattini näkökulman, ja niinhän sinäkin voit tehdä - se antaa käsittämättömän paljon etäisyyttä kuitenkin.
Minä uskon, että tämä kriisi saa vielä positiivisen lopputuloksen sinulla, ja sen jälkeen olet kätilö, joka tietää myös sen varjoisen puolen.
Jaksamista opintoihisi ja hoitoon. En tiedä voiko sitä mitenkään etäännyttää itseään siihen ammattirooliin silloin kun maha on pinkeänä jne., mutta sekin voisi olla kokeilemisen arvoinen asia.
(Ja vielä: en yritä sanoa, että lapsettomuus ja kätilöys olisi kuvitelmissani helppo yhtälö - juuri siksi en itse ole vielä kätilökoulussa vaikka haluaisin. Haluan ensin ratkaisun tähän lapsettomuuskysymykseen (millä en tarkoita, etten hakeutuisi kätilöksi jos en saa lasta.) Haluan vaan sanoa, että uskon että tulet olemaan huippu kätilö ja että uskon, että pääset yli tuosta ristiriidasta.)
Kiitos anonyymi sulle tästä pohdiskelusta. Tekee hyvää kuulla näitä asioita jonkun toisen näkökulmasta, itse kun helposti jää jumiin omiin ajatuksiinsa. Yritän myös pitää mielessä sen (tällä hetkellä toki aika kaukaiselta tuntuvan asian), että tämä kriisivaiheeni päättyy varmasti joskus, muttei välttämättä lapsen saamiseen vaan johonkin muuhun ratkaisuun. Voin elää myös tästä selvinneenä ilman, että hoidot ovat päättyneet siihen kaivattuun lopputulokseen.
Välillä pystyn jopa ajattelemaan sitä, mitä kaikkea tässä hoitojen pyörteessä saan oppiakaan. Tämä näkökulma, jonka tästä mukaani saan, on täysin korvaamaton. Kunhan jonain päivänä olen päässyt niin pitkälle, että pystyn kääntämään tämän vahvuudekseni.
Kätilöopinnoista kannattaa haaveilla ja toivottavasti sinäkin päädyt vielä tänne, jos tätä haluat. Ei tämä tosiaan ole helppoa, mutta ei sen tarvitse ollakaan. Kiitos sanoistasi!
Lähetä kommentti