Kiinnitin jääkaapin oveen naistentautienosaston puhelinnumeron. Kätilö antoi sen, käski soittaa, jos olo käy liian vaikeaksi. En tiedä. Mikä on liian vaikea?
Pelkään komplikaatioita. Istuin eilen puoli päivää tutustumassa niin lääketieteellisiin julkaisuihin kuin omakohtaisiin kokemuksiinkin hyperstimulaatiosta. Ei ehkä kovin järkevää, myönnän. Mutta haluan tietää, mihin minun täytyy varautua. En tunne olevani valmis tähän kaikkeen.
Yön aikana olen taas hieman muuttunut. Nahka kiristää vatsan ympärillä ja sisuksissani tuntuu hellältä. Eilen ei ollut vielä näin tukalaa. Olo on totisesti vaikea, mutta ei missään nimessä vielä liian vaikea. En vain oikein luota siihen, että ymmärrän, jos jossain vaiheessa on.
Tiedän, että hoidon keskeyttäminen on edelleen mahdollista. En tietenkään halua sitä, mutta olen kiitollinen, että viimeksi niin tehtiin. En tahdo leikkiä terveydelläni, en vaarantaa itseäni. Mutta tottakai minä tahtoisin jatkaa tätä, tahdon jatkaa, päästä punktioon, alkionsiirtoon. Siksi olen huolissani, että estän itseäni hakemasta apua, jos tilanne sitä vaatii. Että pitkitän avunpyyntöä typeryyksissäni viimeiseen asti. En haluaisi ripustaa tätä pirua seinälle, mutten halua olla typeräkään.
Maanantai-iltana pistän Pregnylin. Se joko pahentaa oloni sietämättömäksi tai sitten ei. Keskiviikko on varattu punktiolle. Jos mitään siirrettävää on, se siirretään perjantaina. Mikäli en ole liian kipeä.
Hyperstimulaation riskiryhmää ovat nuoret ja hoikat naiset sekä munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä kärsivät naiset. Tuota oireyhtymää minulla ei ole, enkä ole enää tässä viiteryhmässä varsinaisesti erityisen nuori. Minulla on käynyt huono tuuri. Laskennallinen todennäköisyys vuosikausia kestävälle tahattomalle lapsettomuudelle on pieni, vakavan hyperstimulaation riski munasarjojen stimulaatiohoidon yhteydessä on pieni. Pieni riski ei ole lupaus mistään. Näin nyt on vain käynyt, siinä kaikki.
Enää kolme pistosta. Sitten olen toivottavasti valmis.
5 kommenttia:
Kyllä näitä lääkkeitä pistäessä vain miettii sitä huonompaakin vaihtoehtoa. Mäkin oon jo ehtinyt kuvitella kaikenmaailman juttuja, että mun hengenahdistus johtuu hyperistä ym. vaikka kyseessä taitaa olla ihan flunssaoireet :D Onneksi maha ei ole reagoinut ja sen turvin elän tässä ettei mikään ole vialla. Huh, on tämä psyykkisesti raskasta yrittää pitää itsensä maanpinnalla. Tsemppiä <3
Vilkas, kyllä tässä on aika hermoheikkona tosiaan koko ajan. Eikä tää villi mielikuvitus tosiaan hirveesti asiaa helpota. :D Etenkin kun mun edellinen hoito meni päin pyllyä ja nytkin näyttää huolestuttavalta, ei tässä oikein rentoutua voi. Toivottavasti sulla pysyy kaikki mallillaan. Jaksamista matkaan sullekin! <3
Toivon sydämeni pohjasta että kaikki menee niinkuin pitääkin, ainakin nyt on osattu varoa eri tavalla kuin viimeksi! Tsemppiä, haleja ja jaksamista! /Ulriikka
Se onkin ihmeellitä miten nuo tuntemukset voimistuvat aivan itsestään ja aika pienessä ajassa. Vielä aamulla sanoin lääkärille ettei vatsanseutu ole paljoakaan itsestään ilmoitellut, mutta nyt en voisi enää samaa sanoa. Uskon kuitenkin, että tuntemukseni ovat vielä lieviä, olivathan follitkin vielä odotettua pienempiä.
Jo se, että sanot itsellesi, että haluat olla tilanteessa järkevä, jos olo käy "liian tukalaksi", kertoo että tutkailet olotilaasi ja annat luvan kanssa hälytyskellojen soida ajoissa. Ja jos itse epäröit, voiko miehesi ja ystäväsi auttaa tilanteen vakavuuden analysoinnissa?
Tsemppiä!
Ulriikka, kiitos, tuo merkitsee paljon. Haleja sullekin!
Caudensia, nyt on tosiaan aika eri meininki kuin vaikka kaksi päivää sitten. Ei oikein enää puristamattomia vaatteitakaan löydy, kun ilman sukkahousuja tai mahan alle rullattuja legginssiviritelmiä ei tähän vuodenaikaan mekkoja pidetä. Ja tää kireä nahka on ihan uskomaton. Mutta kun ei oikein tiedä, että mikä on liikaa, niin täytyy yrittää vaan pitää pää kylmänä. Tää sun kommentti tosiaan auttaa mua jotenkin näkemään itteäni vähän ulkopuolisin silmin. Pitää yrittää pyytää apua lähellä olevilta. :) Kiitos myötäelämisestä.
Lähetä kommentti