Eilispäivä herätti aika voimakkaita tunteita. Kun tajuntaan asti on painunut viimein kunnolla se, että kaikki ivf-hoitoon liittyvä sekamelska on tässä ihan käsillä, en ole oikein saanut ajatuksiani keskittymään mihinkään muuhun.
Alkoi tuntua siltä, että minun on pakko tehdä jotain nyt heti. Joku ele itselleni. Kädenojennukseksi, olalletaputukseksi. Kannustukseksi jaksaa. Osoittaakseni itselleni, että minä luotan. Että jaksan vielä yrittää.
Kaivelin esille vauvalankoja. Niitä, joita ostin taannoin neuloakseni ystävän vauvalle. Niitä lankoja, joista piti tulla villatakki, mutta joihin pyyhin vain katkerat kyyneleeni. Niitä lankoja, jotka lopulta polttivat sormiani, tuntuivat käsissäni terävältä lasivillalta. Jotka minun piti piilottaa vaatekaapin perimmäiseen nurkkaan.
Ne ovat muuttuneet. Ne ovat niin pehmeitä kuin ne pehmeiksi on tehtykin. Niin pehmeitä ja suloisia kuin ne olivat ostaessanikin. Ne eivät muista enää sitä, miten surullisia ne olivat, miten syvästi ne minua loukkasivat, miten saivat minut itkemään.
Pyörittelin lankoja käsissäni. Uskaltaisikohan sitä? Pieni töppönen, mitä haittaa siitä olisi? Viaton tossu, eihän se ole kellekään koskaan mitään pahaa tehnyt.
Untuvainen villalanka, niin pehmeä ihoani vasten. Suljen silmät ja kuuntelen hengitystäni. Tunnen sydämeni lyövän hieman lujempaa kuin äsken. Pieni viaton töppönen, ei kai se voi minua satuttaa.
6 kommenttia:
Ihana, rohkea sinä. Tee vaan töppöset kaikessa rauhassa ja rakkaudella.
Kuka ne ikinä saakaan, saa rakkaudella tehdyt töppöset.
Tsemppiä Ainu syksyyn! En ole pitkään aikaan kommentoinut, mutta joka viikko käyn aina lukemassa ja katsomassa oletko kirjoittanut jotain. :) Tee töppönen, anna itsellesi lupa. Se voi olla jopa terapeuttista ja antaa toivoa. Itse olen myös pyrkinyt välttämään kaikkea vauvojen vaatteita, tarvikkeita yms. ihan itseäni säästääkseni. Nyt kuitenkin meilläkin on vihdoin alkamassa syyskuussa hoidot, ja sorruin ostamaan sievät pienet vauvan tossut. Toivon, että ne eivät tuo huonoa onnea. Jospa ne olisivat toivon ja onnen symboli. Toivottavasti pienet töppöset tuovat sinullekkin toivoa ja onnea!
Töppöset kävelemättömille jaloille, anna mennä vaan. Kyllä ne vielä heiluu, ryömii, konttaa, pomppii ja vipeltää.
Sattumisen uhallakin kannattaa antaa mennä.
Ihana Ainu! Täytyy muistaa aina välillä että toivoa on, ei meille muuten hoitoja tehtäisiin. Itsellänikin alkaa rumba syyskuussa ja ajatukset ja odotukset alkavat pikkuhiljaa heräillä.. Kun teillä on oma vauva sylissä, lupaan lähettää sinulle postissa maailman ihanimpia ja pehmeimpiä lankoja :) Terveisin lankahullu Ulriikka
Ensimmäinen anonyymi, kiitos kannustuksesta. :)
Tuuba, rakkaudella tehty. Todellakin.
Aniliini, kiva kuulla, että lueskelet ajatuksiani. Ehkä on ihan hyvä ajatella noita töppösiä ja tossuja onnea tuomassa. Kyllä ne jotain sisimmässä läikäyttää. Kipeitä tunteita, mutta myös toivon tunteita. Ja kaikkea hyvää tulevaan hoitoon. Kunpa kaikki menisi parhain päin teilläkin! Halaus.
Toinen anonyymi, töppöset on valmiit. Niin pikkuiset että ihan naurattaa. Kauniisti sanot, että ne vielä heiluu, ryömii, konttaa, pomppii ja vipeltää. Kiitos, sitä todellakin toivon.
Ulriikka, voi sinua ihanaa. Olen mukana hengessä sunkin syyskuun kulussa. Ja voi että tuota sinun lupaustasi lähettää lankoja, tuli tippa silmään, minä lupaan vuodattaa pehmeisiin lankoihin kaiken tämän rakkauden ja kaipauksen, joka sisälläni elää jo nyt. <3 Kiitos kannustuksesta. :)
Lähetä kommentti