Jonotin tänään puhelimessa yli kolme tuntia. Pimpelipompeli-huttua ja väliin ilmoitus siitä, miten puheluuni vastataan ihan pian. Yli kolme tuntia.
Jotenkin se oli minulle juuri nyt liikaa, vaikka osasin varautua siihen. Että ei edes vastata. Olisin vain halunnut kertoa, ettei ihmeitä tapahtunut kesän aikana, että elokuun menkat alkoivat juuri ja soitin, koska minun käskettiin soittaa silloin. Että haluaisin kuulla, pitäähän syyskuuksi luvattu hoito yhä paikkansa. Että minua ei ole unohdettu, ei kiilattu, ei sysätty syrjään. Että pelkään niin kovasti kaiken menevän taas pieleen niin kuin viimeksikin meni. Että saisin ajan lääkärille, mahdollisimman pian. Että pääsisin kuulemaan, millaisella hakuammunnalla hormoneita tällä kertaa kehooni syötetään.
Kun en minä haluaisi enää mitään hormoneita. Ne tuntuvat siltä kuin iskisin itseeni myrkkyä. Niistä tulee huono olo ja paha mieli ja ne herättävät minussa turhanpäiväisiä kuvitelmia. Vievät yöuneni ja liikuntakykyni ja ulkonäköni ja mielenrauhani. Muuttavat minut joksikin muuksi, laittavat minut seuraamaan sivusta omaa elämääni. Mutta minulla ei taida olla vaihtoehtoja, sillä vielä en ole valmis luovuttamaan.
Lopulta suljin puhelimen. Yli kolme tuntia muuttui kohtuuttomaksi. Tulin huonolle tuulelle ja pahoitin mieleni.
Eikä se ole kenenkään vika. Se vain on sellaista.
7 kommenttia:
Epäreilua. Tosi epäreilua.
Halaus.
terv. kolmekymppinen lasta kaipaava sairaanhoitaja
Todellakin kohtuuton on oikea sana kuvaamaan tuota tilannetta. Ei noin saisi olla. No, kaikki tässä tilanteessa on tietysti epäreilua ja kohtuutonta, mutta jossain se raja kulkee ihmisten odotuttamisessakin. Me olemmekin odottamisen mestareita. Odotamme, jotta pääsisimme joskus odottamaan. Aika ironista. Voimia!
What? 3 tuntia! Ihan järkyttävää! Voimia!!
Voimia Ainuseni! <3
Liina, kiitos ja lämmin halaus sullekin.
Rowan, ihana kuulla "äänesi". :) Tunsin tosiaan loppujen lopuksi itseni ihan vain puhtaasti idiootiksi tuon langoilla roikkumisen jälkeen. Kuka pässi ei tajua jo aikaisemmin luovuttaa vaan hilluu linjoilla yli kolme tuntia, koska siellä luvataan vastata "mahdollisimman pian"? Eikö sitä tässä ole jo pikkuhiljaa tajuttu, että odottamisen odottamisen odottaminen ei pääty mahdollisimman pian, vaan se jatkuu ja venyy ja vanuu ja muuttaa muotoaan. Plääh. Että odotellaan nyt sitten. ***kele.
OA kiitti, tosiaan tuntui aika järkyttävältä siinä vaiheessa kun tajusin, että ehkä sieltä ei tosiaan vastata.
Ulmai, kiitos kiitos kiitos sulle. <3
Hei Ainu!
Blogiasi on aivan ihana lukea. Osaat pukea vaikeita tunteita kauniisti sanoiksi. Onneksi löysin blogisi.
Kolmen tunnin odottelu on todellakin liikaa, mutta ehkä me lapsettomuudesta kärsivät ollaan ehditty kasvattaa jo niin hulppea odottamisen sietokyky. Kurjaa, ettet saanut lainkaan vastausta.
Tsemppiä uuteen hoitokierrokseen, toivon todella, että teillä nyt tärppäisi.
Hei Minna ja kiitos kauniista sanoistasi. :) Mukava kuulla, että tekstejäni luetaan ja niistä saa irti jotain.
Tuo puhelinhässäkkä johtui lopulta ihan vain virheestä tai huolimattomuudesta, onneksi siitä selvittiin parin päivän kuluttua ja asiat pääsi rullaamaan eteenpäin. Näitä sattuu, tosin vähän höntti taisin olla kun niin kauan puhelimessa roikuin...
Kiitos myös onnentoivotuksista tulevaan hoitoon. Kaikki tuki tuntuu hyvältä ja tärkeältä.
Lähetä kommentti