Ensi tiistaina alkaa matka kohti uutta ivf:ää. Näillä näkymin, koska kaikkihan menee tällä kertaa hyvin, munasolupunktio ja alkionsiirto tehdään syyskuun viimeisellä viikolla. Koko syyskuu tulee siis kulumaan leppoisissa koeputkihedelmöitysmerkeissä. Ja siihen päälle toki vielä pieni Lugesteron-kuuri. Kauan kaivatun lapseni laskettu aika osuu kutakuinkin tulevan kesän korvalle. Syntymäpäivälahjakseni.
Vakavasti tulevaa hoitoa ajatellessa päällimmäisenä on juuri nyt tieto siitä, että tällä kertaa yksi stressinpaikka jää pois. Tulevat kuukautiset, joiden alkamisesta hoito virallisesti alkaa, siirretään alkamaan melko tarkkaan ennalta päätettynä päivänä. Minun ei siis tarvitse kylmä hiki otsalla odotella, että menkat alkaisivat epävarmojen laskeskelujen mukaisesti, vaan niitä siirretään suosiolla alkamaan hieman myöhemmin. Tämä sopii minulle todella hyvin, vaikka toki tarkoittaakin ensiviikolla alkavaa kolmenkymmenen ylimääräisen hormonipillerin kakomista kurkusta alas. Mutta kestän sen kyllä.
Koska viime hoidossa kehoni reagoi turhan ärhäkästi lääkeannoksiin, tämä yrityskerta aloitetaan hellemmin. Se tarkoittaa kohdallani osittain takaisin clomeihin siirtymistä, mikä taas toisaalta tuntuu melko vastenmieliseltä, sillä juuri clomeista olen kärsinyt voimakkaimmat sivuoireet kuuman kosteine aaltoineen ja häiritsevine huimailuineen. Mutta kestän sen kyllä.
Tällä kertaa tiedostan, että hoidon aloittaminen ei tarkoita alkionsiirtoon pääsemistä, raskaudesta puhumattakaan. Tiedostan, että etukäteen emme voi tietää, miten kehoni mihinkin reagoi. Tämäkin yritys on vain pimeässä haparoivaa tunnustelua, me kokeilemme, sopisiko tämä minulle edellistä paremmin. Mitään takeita siitä ei ole. Mutta kestän sen kyllä.
Lisäksi pelkään lääkitystä, pelkään punktiota ja pelkään jatkuvassa epävarmuudessa tarpomista. Mutta kestän sen kaiken, kestän tämän kaiken. Sillä se, mitä tällä tavoitellaan, on minulle tärkeintä maailmassa ja olen valmis tekemään sen eteen paljon. Olen luvannut itselleni jaksaa. Ja olen valmis kestämään sen eteen tämän kaiken.
Päivä kerrallaan minä kestän sen kyllä.
6 kommenttia:
Kyllä sinä jaksat. Ja me kannatellaan täällä kyllä tarvittaessa, jos välillä askel alkaa laahaamaan <3
Mä niin toivon, että tää uus lääkecocktail olisi sulle sopiva, ja munasoluja kasvaisi hillitymmin :)
Ihana Jadekivi. <3 Kyllä me vielä tästä suosta noustaan.
Kestäthän sinä! ja täältäkin lähtee voimia, aina kun taakka tuntuu liian raskaalta. <3
sormet ristissä!
Jaksamista uurastukseen! Päivä kerrallaan ja hemmotteluja itselle niin jaksaa. Aloita vaikka uusi romaani, jotta saat mielen välillä ihan muualle. Täällä ollaan hengessä mukana ja toivotaan että lääkitys toimisi tällä kertaa! /Ulriikka
Minä en tunne sinua, mutta minä ajattelen sinua.
Ja lähetän voimia.
Ulmai, tuntuu hyvältä tietää, että oot mun mukana tässä. Hirveän jännää tämä alkusyksy nyt taitaa olla. :)
Ulriikka, tuo uuden kirjan lukeminen ei ole ollenkaan huono ajatus. Ja tässä itseasiassa aloin opetella neulomaan pitsiä, oon aina halunnut osata mutta en ole ikinä jaksanut/viitsinyt paneutua. Ihanan rentouttavaa, keskittymistä vaativaa ja palkitsevaa ähräämistä. Suosittelen kaikille! :D
Liina, kiitos kun ajattelet. :)
Lähetä kommentti