On kulunut vuosi siitä, kun haravoin netistä erilaista tietoa lapsettomuustutkimuksista, hoidoista, lapsettomuuden kokemuksista ja muusta tähän teemaan liittyvästä. Törmäsin lapsettomuusblogeihin.
En ollut aiemmin juuri blogeja selaillut. Joskus ehkä, kun olen etsiskellyt satunnaisia tarpeenmukaisia reseptejä tai neulomisvinkkejä tai jotain vastaavaa. Käynyt pari kertaa ihmettelemässä, mikä oikein on "muotiblogi", pudistellut päätäni ja todennut, etten taida iästäni huolimatta kuulua kohderyhmään. Mutta en sen enempää. Mitään blogia en ollut ennen seurannut.
Tämä maailma näyttikin houkuttelevalta. Halusin kuulua siihen. Olla yksi heistä, olla yksi teistä. Yritin muistella, miltä tuntui kirjoittaa. Olen kirjoittanut joskus paljon. Oli aika, jolloin kuvittelin tekeväni sitä jopa työkseni. Ja on ollut aika, jolloin olen unohtanut, kuinka se tehdään. Kuinka tartutaan kynään ja annetaan mennä, kunnes vihko on täynnä jotain, joka lähti minusta, ei olisi olemassa ilman minua. Ei kirjoiteta esseitä tai tenttejä, vaan kirjoitetaan omasta sydämestä.
Istuin sohvalla ja hykertelin itsekseni. Kynä ja ruutuvihko olivat vaihtuneet tietokoneeksi, mutta muuten kirjoittaminen olikin aivan ennallaan. Lapsekkaan innostuksen vallassa keksin blogilleni nimen. En malttanut jäädä miettimään. Minun oli kiire. Halusin kirjoittaa heti. Heti. Ja minä kirjoitin. Paljon. Kerta toisensa jälkeen istuin alas ja kirjoitin. Päätin uskaltaa kirjoittaa juuri sillä tavalla, kun hyvältä tuntuu, uskaltaa olla vain oma itseni. Jännitti, kun painoin julkaisu-nappia. Ja olin aina yhtä hölmistyneen innoissani, kun joku kommentoi kirjoituksiani, ilmaisi lukeneensa purkaukseni ja halusi sanoa minulle jotain.
Yhtä innoissani olen edelleen. Enkä tiedä, missä jaksamiseni olisi nyt, jollen olisi saanut päähänpistoa omasta blogista. Niin monta ystävällistä, kannustavaa, minulle osoitettua kaunista sanaa. Niin paljon vertaisia tarinoita. Niin monen naisen sydäntäriipaisevia kertomuksia omasta elämästään. Olen surrut mukana, pelännyt mukana, toivonut mukana ja iloinnut onnesta. Kadehtinutkin, toki.
Ja miten paljon minä olen itsestäni oppinut kirjoittaessani sieluani sanoiksi. Niiden sanojen kautta olen pystynyt kierimään tuskassani, katselemaan elämäni kipeintä kohtaa ja vähä vähältä oppinut kuuntelemaan, mitä se minulle sanoo. Pikkuhiljaa oppinut, miten sitä hoidetaan. Vanhoihin teksteihini en ole pystynyt palaamaan, mutta vielä joskus varmasti. Vielä joskus haluan muistella, miltä se oikein tuntuikaan silloin.
Kiitos kaikille teille, jotka olette lukeneet minun sydäntäni. Tämä merkitsee minulle niin paljon. Ette tiedäkään.
Tai tiedättehän te. Paremmin varmaan kuin kukaan muu. Tuntemattomat, mutta silti jotenkin tutut. Kuin vanhat ystävykset.
19 kommenttia:
Olen lukenut blogiasi paljon ja päätin nyt kommentoida. Avaat varsin kauniisti lapsettomuuden tuntoja, itku kurkussa luen aina postauksiasi.
Oma blogini on varsin tekninen ja lähinnä kiertojen kyttäämistä ja analysoimista eli onneksi on tämä sinun blogisi, jota lukiessa voi antaa kyynelten virrata <3
Silloin tällöin tulee täällä kommentoitua, mutta aina luen kaiken! Kirjoitat niin hyvin! En yhtään epäile että olet joskus ajatellut myös ammatiksi kirjoittamista, kirjoitat (mielestäni) ihan eri tavalla kuin minä, mutta ehkä juuri siksi tykkään lukeakin juuri sinun blogiasi! :)
Voi ihana Ainu.
Minä vielä vähän tuoreempana seuraajanasi myös aina oikein odotan, koska seuraava päivitys tulee. Itsekin olen täysin uusi blogimaailmassa ja olen tässä parissa kuukaudessa oppinut huomaamaan kuinka mahtavaa tukea näin virtuaalisestikin voi saada, vaikka elämäntilanteet eivät aivan samanlaisia olisikaan. En todellakaan tiedä, miten menisin eteenpäin ellen olisi löytänyt tätä maailmaa ja purkautumispaikkaa. Ja kiitos kun kirjoitat näitä kauniita tekstejä <3
<3 kohta osa tuntemattomista saa kasvot. Mietin jo, miltä kirjoittaminen sen jälkeen tuntuu :)
Just tätä mä tarkoitin. :')
Lumi-Hiutale, enpä ole blogiisi vielä sattunut törmäämäänkään, toivottavasti osuu silmiin. <3 Mun mielestä näissä blogeissa on nimenomaan se hauskuus, että kun ihmiset kirjoittelee omilla tyyleillään ja itse valitsemistaan näkökulmista, niin lopputuloksetkin on sitten erilaisia. Kiva lukea. Toisista vähän sitä teknisempää tietoa, toisista toisenlaista avautumista, jotkut kirjoittaa pelkästä yhdestä aiheesta, jotkut laajemmin elämästään.
G, niinpä, erityyleillä kirjottaminen kuuluu tähän touhuun. Kiitos paljon kauniista sanoista. <3
Turnip, se on tosi hienoa, että eri elämäntilainteissa olevat voivat lukea ja kokea jotain. Sun kokemukset on ihan erilaisia kuin minulla, mutta silti mäkin ahmin sydän syrjällään kaiken, mitä kirjoitat. Mä uskon siihen, että erilaisten elämäntarinoiden aito kuunteleminen auttaa myös omassa elämässä eteenpäin. <3
Esperanza, sitä oon tosiaan miettinyt. Jännää. <3 Ei melkein malttaisi odottaa, mutta kyllä se jännittääkin. :)
Kiitos sinulle, kun kirjoitat. Se on tärkeää minulle <3
Ja se on tärkeää myös minulle, blogittomalle, joka ei löydä sanoja itseilmaisuun tai joka ei uskalla kirjoittaa. Tämä aihe pitää sisällään niin paljon kipua, ettei kirjoittaminen ole aina mahdollista. Kiitos sinulle siis sanoista ja rohkeudesta.
Historia tuntuu tällä tiellä raskaalta. Aika-ajoin olen rohjennut lukemaan vanhoja omia kirjoituksia. Vaikka kirjoitukset tuovat pintaan paljon sitä tuttua tuskaa, olen kuitenkin usein tuntenut sen mahtavan eron tämän päivän ja sen päivän välillä kun sen vanhan tekstin olen kirjoittanut. Olen mennyt eteenpäin, olen oppinut itsestäni, toisista, elämästä. Sinulla on paljon koskettavia sanoja vanhoissakin kirjoituksissasi, toivon, että jonain päivänä saat voimaa itsekin näistä vanhemmista teksteistäsi. Voimallisia hetkiä toivoen <3
Voi Ainu. Ihanaa kun kirjoitat <3
Kiitos Ainu jokaisesta kirjoituksestasi! Ne ovat minulle tärkeitä.
- kulkija
Vähän samalta minustakin on tuntunut. Kirjoititpa asian jotenkin kauniisti. Blogimaailma tuo kyllä lohtua ja on tietynlainen "turvapaikkakin". :)
liina, kiitos kun luet. <3
Anonyymi, olen otettu siitä, että nää mun kipujen näkyviin kirjoittamiset antaa jotain sellaiselle, joka itse ei halua kirjoittaa. Siksi tämä kai osaltaan on julkinen, eikä pelkkä päiväkirja. Kun toivon salaa, että joku löytäisi näistä mun kirjoituksista jotain itselleen.
Caudensia, joskus varmasti on hyvä noihin menneisiin palata juuri tuonkin takia, että niistä ehkä näkee sen, että elämä kantaa eteenpäin. Sillä mä en halua jäädä tähän jumiin, en suostu. Kiitos voimauttamisesta. <3
Naley, ihanaa kun luet. <3
Kulkija, kiitos, kun kerrot, että tämä on tärkeätä. Tuntuu kivalta kuulla se. <3
Belly, justiinsa niin, turvapaikkahan tämä on. :)
Kiitos Ainu sinulle! <3 Olet niin usein pukenut tunteet sanoiksi niin, että olen tuntenut ne omikseni sydänjuuria myöten. Monet kerrat olen itkenyt tekstejäsi lukiessani ja hymyillyt kauniille ajatuksillesi. Usein on käynyt myös niin, etten itse ole osannut joitain tunteitani tuoda julki niinkuin haluaisin, mutta sinä olet sen osannut tehdä juuri oikein.
Blogisi ja sinä itse olette äärettömän tärkeitä meille lukijoille! Ja parasta siinä on tietenmin se, että olet itse saanut apua kirjoittamisesta.
Ainu oot mun idoli! <3
Rowan, säkin olet tärkeä, erityisen tärkeä. <3 Tiedä se!
Myytti, voi sua hassua. <3 Kiitos, että sait mut mykistymään. Nyt on hyvä olla. :)
Puit sanoiksi ajatukseni, jotka eivät oikein muotoudu aina selviksi lauseiksi. Varsinkaan nyt. Blogielämää ei ole takana vielä kauaa, mutta muuta elettyä elämää jo on. Ja tätä tietä mitä me täällä blogeissa kuljemme, sitäkin jo "hetki".
Veit siis sanat suustani. Olen todella iloinen että tänne löysin viime keväänä, ilman tätä "kaksoiselämää" tuskin jaksaisin samoin kuin jaksan nyt. Ja erittäin iloinen olen että löysin tänne, sinun luoksesi Ainu. Tuntematon, mutta silti niin tuttu - aivain kuin sanoitkin.
Kiitos <3
Kiitos, kun tulit tänne Tuuba. Sä olet yksi niistä erityisistä mulle. <3
Hienoa, että päätit alkaa kirjoittaa ja olet jaksanut avata tuntemuksiasi. :)
Yoslene, kiitos kun luet. Tää on auttanut mua todella. :)
Lähetä kommentti