Lähipäivinä meillä on koulussa yhden oppitunnin teemana lapsettomuus. Olen tiennyt sen jo pidemmän aikaa ja mietiskellyt kaikessa rauhassa, miltä aiheen käsittely minusta tuntuu.
Tulin siihen ratkaisuun, että minun on pakko sanoa jotain ääneen, näillä tunneilla kun kuitenkin on tapana keskustella kulloisestakin aiheesta, ei vain istua ja kuunnella. Ja tämä on aihe, joka todellakin riipaisee läheltä. Olen myös sitä mieltä, että minulla on ihan järkeviä ajatuksia siitä, mitä tahattomasti lapsettomia työssään kohtaavan hoitajan olisi ehkä hyvä huomioida. Sitten pyörittelin aihetta lisää mielessäni ja itseni tuntien tulin toiseen ratkaisuun siitä, että mikäli en etukäteen hieman suunnittele, mitä sanon, saatan jäädä hiljaa odottamaan oikeaa hetkeä, kunnes huomaan sen menneen jo. Jatkoin pyörittelyä ja päädyin kolmanteen ratkaisuun, jonka seurauksena lähetin opettajalle aihetta käsittelevän viestin.
Tämän kaiken pähkäilyn tuloksena on se, että olen tarjoutunut jakamaan toisille palan hedelmöityshoitoja kokeneen, tahattomasti lapsettoman naisen tarinaa.
Aika jännittävää. Nyt mietin, mitä haluan hoitotyön näkökulmaa ajatellen muille kertoa. Tarkoitus kun ei kuitenkaan ole terapioida, silitellä tai surkutella minua. Eikä luonteelleni ylipäätään ole tyypillistä itseni ylenpalttinen esiintuominen. Koen aidosti tärkeäksi kertoa jotain siitä, miltä tahaton lapsettomuus tuntuu. Tämä on minulle tärkeää. Toiveeni on, että voin pikkuhiljaa kääntää kohtaloni myös jollain tavalla hyödylliseksi. Ammatti-identiteetillenikin tämä tuntuu suurelta asialta. Olen varovaisen iloinen siitä, että sain tällaisen mahdollisuuden. Toivottavasti osaan käyttää sen hyvin.
7 kommenttia:
Olet rohkea <3
Luulen, että jokainen opiskelutoverisi tulee muistaan aiheen tulevassa ammatissaan, riippumatta siitä mitä sinä kerrot. Oikeiden ihmisten oikeat kokemukset jättävät jäljen.
Tsemppiä!
Komppaan aiempaa kommentoijaa. Kun oikea ihminen oikealla tavalla asiasta kertoo, jää kerrottu varmasti mieliin ja auttaa muitakin hahmottaan paremmin tulevaa ammattiminäänsä. En osaisi kuvitella ketään parempaa asiaa kertomaan kun sinut Ainu!
Ihan mielettömän hieno juttu! Kuka olisi parempi ihminen kertomaan lapsettomuudesta kuin se joka sen on kohdannut omassa elämässään. Ja varmasti kaikki ne tulevat kätilöt saavat tarpeellisia "eväitä reppuunsa" työelämää varten. Onnea koitokseen!
Loistavaa!
Sinä saat luontevan tilaisuuden tuoda opiskeluyhteisöön heille uuden ja tärkeän osan itsestäsi, mikä voi helpottaa opintojen hoitamista jatkossakin ja muut opiskelijat oppivat tuntemaan sinua vähän lisää ja saavat myös ammatillisesti arvokasta "sisäpiirin" tietoa aiheesta.
Ymmärrän hyvin, että et avoimuudellasi halua surkuttelua etkä terapiaa. Ja koska sinulle itsellesi tuntuu olevan hyvin selvää, mitä tavoittelet ja mitä et ja koska ehdit myös valmistautua tilanteeseen, uskon että tilaisuus menee hienosti. Tuo oppitunti on varmasti paras mahdollinen tilaisuus tuon asian käsittelyyn opiskeluympäristössäsi. Kuulostaa kerrassaan hienolta mahdollisuudelta.
Sara
Olen mukana tässä! Itsekin tätä tietä kulkiessa monesti olen ajatellut kun suu vain käy ja kerron ja kerron tarinaa, että mitäpä tätä salailemaankaan. Jos tästä joku voi jotain oppia tai saada tukea tai mitä vaan, niin hyvä niin. En tosin ihan missä vain seurassa tarinoita kerro mutta se että tämä asia olisi enemmän itse kenenkin tiedossa ja se että kun sen tarinan kuulee ikäänkuin läheltä, ehkä se auttaa ymmärtämäänkin paremmin. Jos sitä nyt voi yleensäkään ymmärtää kokematta tätä itse mutta parempi sekin kuin vaieta tyystin. Mutta sekin on tapa tätä polkua kulkea. Jokaisella oma tapansa.
Paljon voimia mukaan tuolle oppitunnille Ainu <3
Kiitos kaikki luottamuksesta muhun. <3 Luin nää teidän kommentit ja kyllä ne antoi mulle rohkeutta. Toivottavasti olin hyödyksi, yritin parhaani. :)
Lähetä kommentti