torstai 15. marraskuuta 2012

Haaveilua

Näin unta siitä, että olin raskaana ja sain vauvan. Pitkästä aikaa sellainen uni. Ihanan pehmoinen, kepeä, onnentäyttämä uni.

Heräsin hymy huulillani onnenpöpperöstä sekaisin. Käteni hakeutui vatsalleni saakka. Sinne asti ennätin, kunnes tajusin todellisuuden ja unen välisen eron.

Mutta oli se ihana tunne. Sen pienen hetken. Sydän täynnä lämpöä.

Kuukautiset ovat myöhässä. Olisin odotellut niitä alkaviksi jo joskus viime viikon loppupuolella. Odotan siksi, koska tahdon saada ajan pakastetun alkion siirron suunnittelua varten. Enkä ole päässyt vielä puhumaan lääkärin kanssa epäonnistuneesta tuoresiirrosta, enkä epämääräisistä vatsakivuistanikaan. Tarvitsen kuukautiset, jotta voisin varata ajan näille keskusteluille.

Viime yö muutti kaiken. Vanha kunnon toiveikkuus se vain syntyikin, ei unen vauva, vaan toiveikkuus. Kummalliset alavatsan vihlonnat, myöhästyneet kuukautiset. Miten olisi? Olisiko? Ei kai se haittaa, vaikka olen rakastellut mieheni kanssa vain yhden kerran? Se riittää, riittäähän? Ei sillä ole mitään merkitystä, ettei se ole onnistunut ikinä aiemmin. Nyt elän tätä hetkeä. Olen tässä, tänään. Se riittää.

Suloinen, ihana uni. Uni, jonka joskus saatan vielä kirota alimpaan helvettiin. Mutta en tänään. Tänään haaveilen. Pää pilvilinnojen pöhnässä, jälleen. Tänne haluan jäädä.

11 kommenttia:

Tulppaani 79 kirjoitti...

Mahtavaa aina on oikeus haaveille ja toiveille, ja joskus ne jopa toteutuvat. Olisipa tämä sellainen.

Caudensia kirjoitti...

Et uskokaan kuinka paljon toivon puolestanne sitä parhainta <3 <3 <3

Junna kirjoitti...

Ihana haavekuva, voi kun se muuttuisi todeksi..

Ainu kirjoitti...

Tulppaani, kyllä haaveilu vain aina mennen tullen kyynisyyden voittaa, ei siitä mihinkään pääse. :)

Caudensia, voi että. <3 Olis kyllä jo ihan liian kummallista yhteensattumaa moinen, mutta nyt oon villi ja annan mennä ja uskallan toivoa. Hih. Ja niin, raskaustestiä en todellakaan uskalla tehdä. :D

Ainu kirjoitti...

Junna, tuntuu ihanalta jo pelkkä haaveilukin. :)

Junna kirjoitti...

Näin se pitääkin, on ihan sallittua antautua näin ihanille ajatuksille, voi että <3

Turnip kirjoitti...

Kyllä, sen olen oppinut että elämä voi yllättää ja varsinkin silloin kuin sitä vähiten odottaa. Pidä toiveikkuudesta kiinni, ehkä se toive tällä kertaa muuttuvat todeksi! Ehkä se on jo totta?

Ulla kirjoitti...

Ihana haavekuva. <3
Paljon halauksia!

tuuba kirjoitti...

<3
unelmoida pitää!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten toivonkaan parasta!

-s-

Ainu kirjoitti...

Te saatte mut hymyilemään. :) Olette ihania. <3 Unelmoidaan ja haaveillaan nyt vielä hetki.