Suomea kiertävä lomaviikko on takana. Takana ihania lapsia. Suloisia, hauskoja, hassuja, villejä, rauhallisia, nauravaisia, höperöitä. Tapasin lomamatkallani aivan huikeita uusia tyyppejä, merkityksellisiä vanhoja ystäviä ja kaikkein tärkeimpänä rakkaan nelivuotiaani (joka tosin kohta on jo viisivuotias).
Kaikki ilo ja riemu saivat kuitenkin pohjavärikseen surun. Surun siitä, miten läheltä sain nähdä lapsiperheiden elämää ja miten tietoinen joudun olemaan siitä, mitä meiltä puuttuu. Miten se kaikki ihana lapsiperheen kesään liittyvä on meille saavuttamattomissa. Miten lapsen riemu kaikesta kesästä on minulle vain sivusta seuraavan mukavan Ainun riemua.
Silti. Olen maailman onnellisin, kun elämässäni on yksi erityisen läheinen lapsi. Yksi niin läheinen, että harva pääsee sille tasolle muiden kuin omien lasten kanssa koskaan. Hän on minulle rakkaampi kuin kukaan. Olen lähdössä juhannuksen jälkeen hoitamaan häntä viikoksi ja kun kerroin tästä suunnitelmasta hänelle, hän ilkamoi ja riemuitsi tulevista uimareissuistamme niin vilpittömästi, että yhtään mitään enempää en voisi keneltäkään odottaa. Vaikka jäisimme ikiajoiksi lapsettomaksi pariskunnaksi, on meillä ikuisesti tämä yksi läheinen perhe: ihana isä, sielunsiskoni äiti ja rakkaista rakkain lapsi.
Olen onnekas. Minulla on mieheni, vanhempani, veljeni, anoppini, appiukkoni, paras ystäväni miehineen ja lapsineen. Heidän kanssaan minun on hyvä olla. En voi sanoa, että enempää en voisi toivoa, mutta tässä on jo niin kovin paljon.
Olen onnellinen.
3 kommenttia:
Ihana Ainu! <3 Kyllä se vaan on hyvä välillä muistaa miten paljosta voi olla kiitollinen ja onnellinen, vaikka sieluun sattuukin. Asiat voisivat olla vielä monin verroin huonomminkin.
Me matkustamme ensi viikolla muutamaksi päiväksi ystäviemme luo, heillä on kohta 2-vuotias tytär, joka on minulle tärkeä. Matkalla käymme myös mieheni siskon perheen luona (1- ja 3-vuotiaat tytöt, jotka myös tärkeitä). Yhtä läheistä suhdetta minulla ei ole keneenkään lapseen kuin sinulla tuohon "nelivuotiaaseesi". Mutta odotan kyllä kovasti sitä, kun näen taas pitkästä aikaa noita minulle tärkeitä lapsia. Miehelleni sanoinkin, että ihana mennä sinne ja varmasti tulee kivat päivät. Minä pelkäänkin sitä kotiinpaluuta. Kuinka tyhjältä talo tuntuukaan. Kuinka tyhjältä syli silloin tuntuukaan. Mutta ajattelin, että murehdin sitä vasta sitten ja yritän nauttia niistä muutamasta päivästä reissussa. Ihana päästä vähäksi aikaa pois kotinurkista! :)
Mä kerroin kaverilleni sun blogista. Sanoin, että kirjotat kauniisti ja että oon siks jääny koukkuun, vaikkei lapsettomuus tuttua olekaan. Enempiä ajattelematta sanoin lukevani "lapsettoman äidin blogia". Hassu lipsahtus, mutta tarkemmin ajateltuna juuri siltä se tuntuu. Oot niin sydämessäsi äiti, että kyllä sua voi äidiksikin sanoa! <3
Rowan, juuri tuo kotiinpaluun tyhjyys tuntuu aina kaikkein kirpaisevimmalta. Tai se, kun ensin on ollut yövieraita ahtautuneena pieneen kämppäämme ja joka paikka tuntuu olevan täynnä lapsen aiheuttamaa iloista kaaosta, sitten tuntuu vaan niin hirveän hiljaiselta. Katkeransuloista, mutta toivottavasti se ei silti koskaan tule estämään sitä, että voi ihan koko sydämellään nauttia pienten seurasta. Oikein rentouttavaa ja hauskaa reissua sulle, Rowan. Oot sen kyllä totisesti ansainnut. <3
Anonyymi, tippa silmässä luin tuon sun viestisi. Kiitos, tuo on aivan ihanasti sanottu. Menin ihan sanattomaksi. <3
Lähetä kommentti