Tänään lähisukuumme syntyi tyttö. Perheeseen, jossa oli ennestään poika. Kun kuulin siitä, oli ensimmäinen ajatukseni valehtelematta, kaunistelematta ruma. Lohduttoman ruma.
Sekin vielä. Niin minä ajattelin. Syntyi odotettu lapsi, syntyi tyttö ja minä ajattelin ensimmäiseksi, että sekin vielä.
Heillähän oli jo jotain. Heillä oli jo niin paljon. Heillä on jo poika. Miksi vielä tyttö? Miksi sen pitää olla täydellistä? Se olisi ollut jo meidän vuoromme.
En ole sellainen. En ole niin ruma, en niin kauhea. En ole ihminen, joka ajattelee sellaista. Sen on oltava joku muu. Paitsi ettei se ole kukaan muu. Se olen minä.
Lapsettomuus on muuttanut minua. En voi iloita toisen ilosta, en olla onnellinen toisen onnesta. Sen piti tapahtua meille. Kolme lasta, ehkä neljä. Ainakin yksi tyttö, mieluiten enemmän, miksei vaikka neljäkin.
Olisi edes yksi. Tyttö tai poika, ei mitään merkitystä. Edes yksi. Kahta en uskalla ajatellakaan. Kolme on jo utopiaa. Neljä silkkaa hulluutta.
Kaikki on niin erilaista. Sydämessäni on musta läikkä, joka levittää rumaa ympärilleen. Lapsettomuus. Se kuristaa minua hitaasti. Ravistan sitä irti minusta, huudan ja kiroan ja syljen myrkkyä sen niskaan. Lapsettomuus ei päästä irti. Se on kaikkialla. Se muuttaa kaiken.
Se muutti minua. Teki minusta ruman. En halua tuntea näin, mutta en pääse rumuuttani piiloon. Tässä ei jaeta vuoroja. Emme seiso missään jonossa. Olen kuopan pohjalla ja kaivan ahdinkoani vain syvemmäksi. Muut saavat lapsia, mutta eivät he etuile minua. Mitään vuoroja ei ole olemassakaan.
Minä olen tämä ihminen. Minä olen ihminen, joka tuntee nämä minun tunteeni, ajattelee nämä minun ajatukseni. Ilman minua niitä ei olisi. Ne ovat rumia. Ne ovat osa minua. Lapsettomuus on rumaa. Lapsettomuus on osa minua. Olen muuttunut.
11 kommenttia:
Sä kirjotat ihan mielettömän hyvin. Sun tekstit on todella tunnepitoisia ja ne osuu niin hyvin asian ytimeen. Kirjotat justiin semmoista tekstiä, jota haluaisin lapsettomuusaiheisesta kirjasta lukea. Vaikea selittää mitä tällä ajan takaa, mutta sun teksteihin on niin helppo samaistua. Osaat niin hyvin pukea sanoiksi kaikki lapsettomien ajatukset. Oon lukenut niin monta lapsettomuusaiheista kirjaa joihin ei ole kuitenkaan pystynyt edes samaistumaan, joten nämä sun tekstit pitäis ihan ehdottomasti saada kansien väliin.
Apua, nyt sait mut ihan hämilleen. Punastuinkin. Kiitos. Tuntuu hirveän hyvältä kuulla, että näistä minun raapustuksistani on jollekin iloa. Aikalailla suoraan sydämestäni näitä kirjoitan. Kiitos ihanista sanoistasi. <3
Jotenkin tuntuu, että kaikki lapsettomuusaiheiset julkaisut joihin oon törmänny käsittelee aihetta todella suppeasti. En halua lukea mitään pintaraapaisuja, vaan ihan todellista asiaa lapsettomuudesta, johon liittyy niin vahvasti tuo tunnepuoli. Aika monet kirjatkin käsittelee vaan niitä hoitoja ja kuinka aika kuluu, mutta just se tunnepuoli on niin kaunisteltua. Samaten tuossa Hiljaa toivotut-elokuvassa ei ollut mitään niistä kaikkein paskamaisimmista tunteista.
Tunnehommat on mullekin tärkeitä tässä. Jotenkin aattelen sen niin, että noista lapsettomuuden ja etenkin niitten hoitojen kaikista fyysisistä inhottavuuksista selviän kyllä. Ne kyllä kestää. Mutta nämä tunteet on sitten jotain ihan muuta. Se, millaista sontaa omasta sielusta löytyy ja miten isoa kipua sinne mahtuukaan, se on aika vaikea käsitellä. Tämä kirjoittaminen on yksi mun tapa yrittää. Kiitos kun luet. :)
Samoilla linjoilla pp:n kanssa, saat hyvin ajatukset puettua sanoiksi ja tunteen mukaan! :) täälläkin tällä hetkellä varovainen ainut toive on, että edes yksi, joskus! alkuperäistä suunnitelmaa ei uskalla edes miettiä, jos nyt edes yksi.
Kyllä todellakin kirjoituksesi osuvat joka kerta suoraan omaan sydämeen ja sieluun. Että joku voikin tuntea niin samalla tavalla! On niin lohdullista tietää, ettei noiden kaikkien rumienkaan ajatustensa kanssa ole yksin, vaan joku muukin tuntee samoin. Ehkä silloin pystyy antamaan itselleen enemmän armoa, että nuo tunteet ovat sallittuja. Vaikka ikäviä ovatkin ja tosiaan on niin kamalaa, kun on muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi siitä, mitä on ollut ennen elämäntilannetta nimeltä tahaton lapsettomuus.
Kiitos Vilkas. Varovaisesti toivon kanssasi samaa. Teillekin. Meille kaikille. :)
Armoa Rowan pitäisi yrittää tosiaan itselleen antaa. Kyllä minua välillä todenteolla hävettää nämä omat ajatukset ja ne hetket, kun kaikki tuntuu pyörivän tämän oman onton navan ympärillä. Läheinen sai tytön ja minä täällä kihisin kateellisena. Millaiseksi tässä onkaan muuttunut?
Täältä lähtee ääni kirjalle o/ Mä niin nautin sun juttujen lukemisesta, vaikka kirveltävätkin syvältä. Teksti on niin mukaansatempaavaa, ja luulen että lapsettomuutta kokematonkin saisi tämän blogin (tai sen kirjan!) kautta kiinni siitä, miltä lapsettomuus _tuntuu_ ja miten se kietoutuu kaiken ympärille eikä niitä lonkeroita pääse pakoon minnekään.
Mä olen ollut myös hyvin pettynyt kaikkiin lapsettomuudesta kertoviin kirjoihin, samoin siihen Hiljaa toivotut-dokumenttiin. Se tunne ei vaan ole välittynyt, kaikki on vaikuttanut jotenkin kliiniseltä, tylsältä. Juuri siltä sairauskertomukselta, jota et tahtonut omassa blogissasi jakaa.
Voi suakin Jadekivi. :) Kiitos.
Samoilla jäljillä olen kyllä näistä lapsettomuus-aiheisista kirjoista. Ja jotenkin siitä yleisestä keskustelustakin, siis ihan tavan mediassa pyöriteltävistä aiheista. Aina sitä samaa. Karkeasti yleistettynä joko kliinisesti ja kylmästi niitä hoitoja ja niiden kalleuden taivastelua tai sitten epämääräisesti naisten elämänvalintojen epäsuoraa moittimista (kun niin vanhaksi lykätään sitä lapsentekoa jnejnejne.). Äh!
Samaa mieltä. Puet sanoiksi sen mitä mielessä pyörii eikä niitä ajatuksia uskalla ääneen sanoa. Kun ei niitä kukaan oikein ymmärrä. Mutta "näissä piireissä" ääneen sanominen on sallittua ja helpottavaakin lukea/sanoakin. Kiitos sanoistasi siis!
Ja samaa mieltä siitäkin ettei oikein voi iloita mistään vauvauutisista. Jotenkin pelkää, että lähipiiristä sellaisia alkaisi kuulua. Se olisi kova pala kestettäväksi. Teeskentelyineen ja feikki-iloitsemisineen.
Kiitos Tuuba itsellesi. :) Ja nämä lähipiirin vauvauutiset ovat kyllä melkoisen kliseinen kaksiteräinen miekka. Vaikka pohjimmiltaan sydämestään on toki iloinen läheisten onnesta, niin sieltä samasta sydämen pohjasta nousevat nämä toisenlaisetkin tunteet. Niiden kanssa sitten kai vaan tasapainoillaan.
Lähetä kommentti