Olimme parin päivän lomalla. Poissa arjesta. Keräämässä voimia. Tarvitsin sitä todella.
Tuleva toukokuu vain ei anna minulle rauhaa. Olen ajatellut sitä koko kevään. Koeputkihoito. Meidän mahdollisuutemme. Jostain syystä kaikkein eniten olen koko ajan pelännyt, että sovittu hoito ei jostain syystä onnistukaan. Ettei kalenterissa olekaan tilaa, ettei minua huolitakaan, että olen kuvitellut koko jutun. Ei mitään järkeä.
Mutta ei tässä mitään järkeä olekaan. Päivästä toiseen kaipaan jotain, mitä minulla ei ikinä ole ollutkaan. Olen valmis tekemään mitä tahansa, että saisin mahdollisuuden olla äiti. Olen niin surullinen ja voimaton tämän kaiken edessä. Tuntuu, että minun pienet haaveeni on lyöty pirstaleiksi eteeni ja joku vielä nauraa päälle. Nauraa, että tällaista menit toivomaan, typerys, tällainen elämä ei ollut sinua varten.
Ihan pöhköjä ajatuksia. Risteilevät päässäni, törmäilevät toisiinsa. Saavat minut väsymään. Olen uupunut.
Parin päivän loma teki hyvää. Pääsin välillä irti piinasta. Mutta sitten taas muistin, mikä on edessä. Toukokuu. Lupaus. Mahdollisuus.
Olen vimmaisesti lukenut tästä aiheesta kaiken, mitä käsiini olen saanut. Kaikkein parasta kuitenkin on ollut lukea blogeja. Lukea siitä, mitä toiset ihmiset jossain juuri nyt käyvät läpi tai mitä he ovat aiemmin käyneet läpi. Lukea oikeasta elämästä. Lukea siitä, miten samanlaista toisilla on ja miten erilaista toisilla on. Mutta aitoa elämää, yhtä kaikki.
Tahdon tietää kaiken. Ihan kaiken. Toisaalta tahdon sulkea silmät ja unohtaa. Unohtaa sen, että tällaista on minun elämäni. Juuri tämä elämä, tässä näin. Että en voi vain odottaa elämääni alkavaksi, vaan se on tämä tässä ja nyt. Että odottaminen on vain osa sitä. Että en saa unohtaa elää.
Vielä kaksi viikkoa pitäisi jaksaa. Jaksaa odottaa, että pääsen taas odottamaan lisää.
Odotuksen odotus. Se kuvaa tätä kaikkea niin hyvin. Odotan. Josko sittenkin vielä?
8 kommenttia:
Ristiriitaisia ajatuksia. Tietää että pitäisi päästää irti, mutta ei osaa. Haluaa lukea kaikki kirjat aiheesta ja silti jatkaa elämää kuin ei tätä kriisiä olisikaan. Hetken voi teeskennellä, mutta siellä se on, ihon alla. Läsnä. Ajatuksissa.
Et ole yksin.
Kiitos Junna. Juuri noin ajattelen, juuri tuolta minusta tuntuu. Kiitos kun muistutat, etten ole yksin. <3
Minulla on myös samanlaisia tunteita. Meillä vain sitä hoitoa joudutaan odottamaan syksyyn saakka. Se tuntuu loputtoman pitkälle, joten jotain muuta ajateltavaa olisi hyvä keksiä. Onneksi on siinä kesäloma ja häät ja häämatka. :)
Voimia sinulle jaksaa, et tosiaan ole yksin.
Koita Yoslene nauttia ajasta ennen syksyä, vaikka pitkältä se tuntuukin. Vaan häät ja häämatka ainakin on mukavaa ajanvietettä. :D
Voimia sinullekin.
Toivottavasti tiedät myös sen, että sinulla on voimia, varmasti enemmän kuin aavistatkaan. Niiden avulla selviät tulevasta, vaikka kaikki onkin niin epämääräistä.
Iso virtuaalihalaus.
Halaus takaisin sinulle Ina. Tänäänkin olen kyllä taas saanut huomata, että on minulla ainakin ympärillä paljon ihmisiä, jotka tukevat minua. Niin täällä virtuaalimaailmassa kuin tässä omalla kotisohvalla vierellänikin. :)
Moi, just löysin blogisi.
Lapsettomuus-matka on yksi vaikean asia elämässä, erityisesti kun lapsi on niin haluttu. Ja tässä matkassa on paljon odottaminen. Jaksat vielä ja jaksat niin kauan se kestää että tulet raskana tai kunnes päätäät jotain muut.
Pitää hyvää lomaa!
Hei JustHeather, kiva että löysit tänne. :) Tuota olen tässä itsekin ajatellut, että jaksan niin kauan kuin tämä kestää, on se lopputulos sitten mikä tahansa. Vaihtoehtojakin kuitenkin on olemassa.
Lähetä kommentti