keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Osa minua

On ihmeellistä, miten äkkiä haava on alkanut parantua.

Nyt jo monessa arkielämän hetkessä, joissa aiemmin olen saanut kakoa kipeää möhkälettä kurkussani, taistella silmiä polttelevia kyyneleitä vastaan tai irtaannuttaa mieleni leijailemaan turvaan liian kipeää tekevästä tilanteesta, olen vain ollut hämmästynyt. Hämmästynyt siitä, että kuristava tunne on poissa. Taakka rinnasta on sulanut tiehensä. En käännä enää päätäni pois peitellen esiinpyrkiviä kyyneleitä. Olen aivan tyynesti, niin kuin muutkin, eikä minuun satu enää, ei siten kuin ennen.

On niin paljon helpompi hengittää. Ja samalla huomaan, miten kauhean kipeää tämä kaikki on tehnytkään. Miten tahaton lapsettomuus todella runtelee ja raatelee niin mielen kuin ruumiinkin, pahimmillaan kaiken. Koskaan en halua unohtaa sitä, minkä läpi olen joutunut kulkemaan. Minkä läpi niin moni muukin kulkee. Ja jokaisen reitti menee omaan suuntaansa. Juuri nyt minun suuntani näyttää onnelliselta, mutta en halua antaa sen tehdä minusta ylimielistä. Enkä saada minua unohtamaan.

En aio unohtaa sitä, miten tahaton lapsettomuus satuttaa niin monta meistä. Miten helvetillisen perinpohjaisesti se myllää koko sisimmän. Haluan muistaa tämän. Vaikka juuri nyt näyttää siltä, että oma tarinani on yksi niistä, joilla on onnellinen loppu, se ei aina mene niin. Vaikka oma tuskani hellittää, se ei unohdu. Tahaton lapsettomuus on osa minua. Aina.

13 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Se on osa sinua, mutta se ei määrittele sinua. Sinusta tulee äiti! En varmaan lakkaa ihmettelemästä, niin me kaikki toivottiin ja tässä nyt olet! Kun kaikki jatkuisi hyvin! :) Saako udella, millaisia raskausoireita on? :)
*halaus* <3

Ainu kirjoitti...

Voi sua Ulmai. <3 Oot elänyt niin ihanasti mun mukana täällä. Raskausoireita saa udella. Olen väsynyt. Todella väsynyt. Voisin vain nukkua ja nukkua ja nukkua, paitsi aamuisin. Sillä aamuisin oksennan. Ja päivällä pidättelen oksennusta. Näiden lisäksi olen muuttunut aika muhkeaksi rintamuksesta. Kipeäksi ja muhkeaksi. :) Ja nautin näistä oireista. Sillä vihdoin ne eivät ole lääkehuuruja, vaan jotain ihan muuta.

Maija Dahlia kirjoitti...

Ihanaa, että kaikki on jäänyt nopeasti taakse. Muistiin, mutta menneisyyteen. Se on terveen merkki.
Itselläni on vasta fyysinen kipu helpottanut, mutta sekin on jo ihmeellistä. Toivon kaikkea hyvää raskauteesi Ainu! Olkoon se noin 9kk mittainen ja onnellinen loppuun asti.

Anonyymi kirjoitti...

Juurikin noin. Kipu helpottaa vaan tahattomasti lapseton olen minäkin aina. Vaikka kaksi ihanaa aarretta olemme ihmeellä saaneet. Nyt kun olisi vauvakuume,lyö todellisuus kipeästi vastaan.. sinä varmasti Ainu sen ymmärrät. Mutta: suuresti kiitollisena kahdesta aarteesta ja tuhansista äitiyden iloista ja suruista ja haasteista. Onnellista odotusta!
T.savon tyttö

Meri Maria kirjoitti...

Ihana, että se on alkanut parantua. Se on ihmeellistä, miten ne haavat paranevat, ja miten sen huomaa. Tuohon liittyen laitan sinulle joskus sähköpostia, nyt on turhan kiireiset ajat ajattelulle. :)

Luin jostain postauksesta (kännykällä), kun mietit, että mitä teet blogillesi. Entä jos perustaisit uuden blogin tähän uuteen vaiheeseen? Ainakin minusta olisi ihana seurata kasvuasi äidiksi, noiden haavojen paranemista - ja siinä rinnalla sitä kätilöyttä, joka tämän myötä saa ihan uuden värin ja syvyyden. Jotenkin kuitenkin toivoisi, että tämän blogin arvo lapsettomuusblogina ei katoaisi. Sitähän se todennäköisesti kuitenkin pikkuhiljaa tekee, jos uudet lapsettomat löytäjät tulevat tänne ja huomaavatkin, että täällä on odotusjuttuja. Tämä on niin mielettömän hyvä blogi, että jollain tavalla olisi sääli jos tämä muuttuisi sen sijaan, että tulisi toinen. Tämä tietysti vain minun mielipiteeni, seuraan joka tapauksessa, teet miten teet.

Onnea ja auringonpaistetta!

Ainu kirjoitti...

Maija Dahlia, kiitos. Onneksi sun fyysinen kipu on nyt poissa. Pysyköön siellä. Toivon koko sydämestäni, että se toinenkin helpottaisi pian myös sulla.

Savon tyttö, ymmärrän hyvin. Nyt jo mieleeni on ehtinyt livahtaa kipeä ajatus siitä, että mitä jos ei ikinä sisaruksia. Sitten olen hävennyt ja tuntenut itseni kamalaksi ja ahneeksi. Vaikka ei kai pitäisi. Kiitollinen olen mäkin, niin hirveän kiitollinen. Onnea sullekin päiviisi.

Meri Maria, laita viestiä sitten, kun siltä tuntuu. :) Kovasti mietityttää se, mitä tälle blogille. Kun kuitenkin olen niin intensiivisesti tämän kanssa elänyt jo jonkin aikaa, tuntuu hirveältä päästää irti. Mutta toisaalta nyt kaikki on toisin. Mietin.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin ajattelin joskus, että lapsettomuus ei häviä minusta ja että ne kokemukset ovat ikuisesti osa minua. Jollain tasolla näin varmaan onkin, mutta tunne- ja identiteettitasolla kävi toisin. En toki nykyäänkään samastu äitiyskertomuksiin, joissa raskaus ja kaikki alkaa suunnilleen ensimmäisen vauva-ajatuksen voimalla, ja uskon muistavani oikein hyvin, miltä lapsettomuus tuntui. Mutta nyt, vajaat viisi vuotta positiivisen raskaustestin jälkeen (sen, jonka jälkeen raskaus jatkui loppuun saakka) en koe olevani lapseton millään tasolla. Minulle kävi niin, että koko se myllistys, jonka äidiksi tuleminen aiheutti, lopetti oman lapsettoman identiteettini jossain sellaisessa vaiheessa, jota en itsekään ihan huomannut.

Tarkoitukseni ei ole heristellä sormea ja kertoa, kuinka aika ja kokemukset tasoittavat, muuttavat, eheyttävät, voimistavat, kasvattavat uutta ja hävittävät vanhaa - että olisit väärässä siinä, että uskot olevasi lapseton nyt ja aina. Voi kuitenkin käydä niin, että jonakin päivänä huomaat, että se, mitä jouduit kantamaan sydämessäsi niin kauan, on lopullisesti kadonnut.

Minusta on hyvä myös antaa itselleen lupa jättää lapsettomuus taakseen, mikäli se on jäädäkseen. Äidiksi tuleva tai tullut ei ole velkaa muille tahattomasti lapsettomille, vaikka jengipetturiksi itsensä tuntisikin...

Ivf-kaksosten äiti

Ainu kirjoitti...

En ole enää koskaan lapseton. En vaikka menettäisin tämän, jota nyt saan kantaa. Mutta tahaton lapsettomuus on aina osa minua - siinä on iso ero.

Anonyymi kirjoitti...

Rakas Ainu,

sydämestäni onnittelut sinulle ja teille. Matkasi seuraaminen on ollut tunnetta täynnä, kyyneliä ja naurahduksia. Olen lukenut kirjoituksiasi vuoden verran, alkaen siitä kun oma lapsettomuutemme ja hoitomme alkoivat painaa yhä raskaammin.

Olet niin valtavan kauniilla tavalla kirjoittanut noita tuntoja auki. Vaikka jokainen käy läpi oman taipaleensa, on ollut arvokasta kohdata pienissä hetkissä, kuin kaksi metsässä kulkijaa joiden polut risteävät.

Siksi haluan jakaa kanssasi ilon, jota masussa nyt kannat: meilläkin raskaustesti näytti ensimmäistä kertaa plussaa 10.4., mekin olemme nähneet ultrassa pienen sydämen sykkeen toukokuun alussa. Se on ihmeellistä. Ja se riittää.

Sylillinen kauniita ajatuksia sinulle näin äitienpäivänä, ja kaikkea parhainta raskauteesi (odotusajanhan olemme jo kokeneet moneen kertaan) toivottaen,

Mimmu

Isla kirjoitti...

Olen saanut blogistasi paljon tukea, nyt kun olen itse vasta lapsettomuustien alussa. On lohdullista lukea näistä tunteista: suruista ja iloista ja lopulta siitä parhaimmasta onnistumisesta. Kiitos siis Sinulle ja onnea uuteen elämänvaiheeseen!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, onnea, onnea - ja iloa ja hyvää ja turvallista matkaa! Kaikille teille kolmelle!

T: uskollinen lukijasi :)

PS Tuolla joku teksti taaksepäin pohdit, että mitä jos sitten kasaakin kauheesti odotuksia siihen lapseen, niin haluan lohduttaa, että elä huoli: lapset on niin ihanan röyhkeitä tyyppejä, että syntyvät ja kasvavat just niin kuin itse haluavat :D Aika vähän siinä on mitään tehtävissä... Mun kokemus on, että pahinta ovat ne odotukset, joita on kohdistanut itseensä vanhempana - sitten kun ne romahtavat, niin siinä riittää pureskelemista pitkäksi aikaa ;) Ihanaa kevättä!

tyttöankka kirjoitti...

<3

Ainu kirjoitti...

Mimmu, paljon onnea sinulle. <3 Ja kiitos, kun olet seurannut matkaani. Jännittävä ajatus, miten meidän polut ovat sivunneet toisiaan noina unohtumattomina huhtikuisina päivinä. Elämä on loputon määrä näitä polkuja, joita pitkin kulkijat eivät toisistaan aina edes tiedä. Silloin tällöin sattuvat kohtaamaan. :) Kaikkea hyvää matkaasi.

Isla, kiitos kun kerroit tuon. Toivon vilpittömästi onnea matkaasi, ihan kaikkea parasta.

Anonyymi, niinhän se varmasti menee. Välillä vain pelottaa, kun olen niin kovasti kaivannut omaa lasta, että enhän ole samalla vain ladannut liikaa kuvitelmia häneen. Mutta varmasti kaikki menee lopulta niin kuin kuuluukin. Ihanaa kevättä myös sinulle!

Tyttöankka, <3