Luen onnentoivotuksia, niitä tänne jätettyjä ja hymyilen. Silmäkulmat märkinä hymyilen. Viime päivinä en ole lakannut hymyilemästä muutenkaan, en hetkeksikään, en edes nukkuessani. Mutta tämä tuen määrä on vielä jotain enemmän.
Luen yhä uudelleen ja uudelleen, miten tutut ja tuntemattomat tahtovat iloita kanssani. Kiitos. Jokaiselle, jokaisesta. Niin kauniita sanoja, niin varauksetta minun puolellani. Minun puolestani. Kiitos, kun seisotte rinnallani.
Kipeimpien päivien ja lohduttomimpien öiden aikaan olen ollut varma siitä, etten selviä tästä. Että kaadun ja loukkaan itseni niin pahasti, etten ole lähelläkään ehjää enää koskaan. Niinä hetkinä olen saanut tukea täältä.
Nyt astuin kuilun reunalta toiseen suuntaan. En kohti pohjaa vaan kohti tuntematonta. Jokainen askeleeni on varovainen, mutta olen pystyssäpäin, yhä vain.
Niin monta ihmistä on toivonut puolestamme ja nyt iloitsee vuoksemme. En voinut kuvitellakaan mitään tällaista. En mitenkään. Kiitos, kun olette siinä.
8 kommenttia:
Voi miten ihanaa.
Näin muutama kuukausi sitten unta jossa tulin pitkästä aikaa lukemaan blogiasi ja täällä oli vauva-uutisia. Aamulla menin heti lukemaan blogiasi ja ei vauvauutisia ollutkaan. En tainnut tästä unesta sinulle kommentoida, koska olin niin varma siitä että niitä vauvauutisia täällä pian olisi, enhän mä voi sellasta luvata :D.
Olipa ihana tulla pitkästä aikaa lukemaan blogiasi.
Huomasin vasta nyt tämän uutisen, olen ollut netin ulottumattomissa. Miten voikaan ihan tuntemattoman ihmisen onnistuminen näissä asioissa saada koko päivän pelastettua =D!!! Siis aivan kirjaimellisesti menee kylmät väreet selkää pitkin, niin tunnepitoinen hetki oli lukea teidän onnistumisesta. Ihanaa, olen todella onnellinen puolestanne. Mikä ihana kevät ja kesä teille on tulossa, kun saatte nauttia täysin siemauksin tuosta pienestä vielä piilossa olevasta aarteesta. Maailma näyttää niin kovin paljon kauniimmalta paikalta kun se kivitaakka yhtäkkiä nostetaan harteilta pois, sitä alkaa taas nauttia elämästäkin ihan uudella tavalla. olette sen todella ansainneet pitkän odotuksen päätteeksi =)
Pakko minunkin on vielä kommentoida vaikka onnittelinkin jo teitä.
Itkin silmät päästäni kun luin että olette onnistuneet :) Nyt nautit ja otat rauhallisesti. Monen vuoden jännitys on palkittu.
Olen muutaman kerran kirjoittanut että meillä ei ole samat lähtökohdat mutta äidiksi me kumpikin haluamme.
Tämä toinen raskauteni on ollut henkisesti erittäin rankkaa mutta alan olla jo voiton puolella.
En osaa sanoin kuvailla miten onnellinen olen teidän puolesta
Kevään odotusta!
Enkelipojan äippä
Suuret onnittelut täältäkin!! Olen seuraillut blogiasi jo aika kauan ja ai että miten ihana uutinen:) Itsekin tässä raskaana rämmitään jo raskausviikolla 20:)
Hei, suuret suuret onnittelut minultakin, jälleen yhdeltä anonyymiltä lukijalta. Olen lukenut blogiasi noin vuoden ja yhä vain palaan tänne. Kuluneen vuoden aikana olen itse tullut raskaaksi ja saanut tytön. Kiitos blogisi, olen osannut olla tästä suuresta sylissäni olevasta ihmeestä ehkä vieläkin kiitollisempi. Lapsettomuuden kipua en varmaan koskaan pysty täysin ymmärtämään, mutta jotain siitä voin aavistaa.
Minä uskon Jumalaan, siitäkin huolimatta, että tässä maailmassa monet kysymykset jäävät vaille vastausta ja monet asiat tuntuvat epäreilulta. Tarinasi on koskettanut minua ja olen muutamia kertoja rukoillut, että Jumala antaisi teille lapsen.
Uskon, että sinusta tulee aivan ihana äiti. Paljon onnea ja iloitsen kanssanne!
Paljon onnea!! Ihania uutisia <3
Oi Ainu, miten loistavaa huomata uutisen näin sunnuntaiaammuna - suuret, suuret onnittelut!
Ainu-kulta. Onnea ihan mielettömästi! Niin harvoin täällä blogimaailmassa nykyään pyörin, että en ole heti tätä huomannut. En osaa sanoin kuvata miten onnellinen olen puolestanne! Koko ajan olen tätä toivonut ja itse asiassa olen kyllä vahvasti tuntenut/tiennyt että onnistutte. Toivoin vain, ettei siihen menisi liian kauan. Tiedän täsmälleen, miltä sinusta nyt tuntuu ja mikä parasta, tiedän myös, että nyt se elämä vain jatkaa paranemistaan :) Tulet olemaan hetki hetkeltä vain onnellisempi! <3 Onnea koko sydämestäni! Ihanaa että unelmista tulee totta :)
Lähetä kommentti