sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hyvästit rakkaalle

Sain kuin sainkin luvan aloittaa estradioli-lääkityksen, jonka tarkoituksena on kasvattaa kaunis paksu limakalvo kohtuuni. Valmistella kohtu olemaan parhaassa mahdollisessa kunnossa ottamaan lähiaikoina vastaan yhden tai kaksi sulatuksesta mahdollisesti selviävää alkiotamme. Pientä kallista aarrettamme.

Haittavaikutukset tuntuvat ja näkyvät jo. Kehoni tuppaa reagoimaan hormonilääkityksiin turpoamalla ja niin kävi nytkin. Käsittämättömällä vauhdilla vielä. Litteästä mahasta tuli tukala pallo, mutta nyt olen siitä vain onnellinen. Se muistuttaa minua, että tällä kertaa olen etuoikeutettu. Tällä kertaa saan jatkaa esteistä huolimatta hoitoja. Tällä kertaa ne esteet siirretään edestäni pois ja minun täytyy vain syödä lääkkeeni ja olla paikalla, kun käsketään. Sen aion tehdä, valittamatta.

Toisaalta mieleni on surusta raskas. Rakas läheiseni tekee kuolemaa, enkä tiedä, ehdinkö nähdä häntä enää. Ja vaikka näkisinkin, todennäköisesti hän ei enää näkisi minua. Sydäntä kuitenkin kylmää ajatus siitä, etten ehkä pysty sanomaan hyvästejä. Itseni takia se kai niin tärkeältä tuntuu. Tärkeältä saada nähdä pitkän matkan päätepysäkki. Saada vielä kerran koskettaa ja päästää irti.

Olen itkeskellyt tänään vähän siellä sun täällä. Pitäisikö minun vain jättää arki ja lähteä? Takaisin mahdollisuutta hyvästellä ei saa. Kaikki muu kuitenkin odottaa, kuolema ei. Luultavasti kadun, jos en lähde.

7 kommenttia:

liina kirjoitti...

Jos tuntuu, että pitää lähteä, niin sitten lähdet. Kaikki muu odottaa ja pysyy kyllä paikallaan. Älä ajattele liikaa, äläkä varsinkaan tee nyt niitä kiltin tytön päätöksiä.

Voimia <3 ja onnea mahdollisuudesta. Olen sun fani!

Ainu kirjoitti...

liina, kiitos tuesta ja että välität. <3 Tää viestisi tuli tarpeeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että sun pitää lähteä.

Ainu kirjoitti...

Niin täytyy. Lähden.

Anonyymi kirjoitti...

Voimia matkalle! Kyllä se hyvästely on tärkeää. Vaikka toinen onkin jo valmis, itse ei ole. Mutta valmiiksi tulee siinä matkalla. Se on samalla niin surullinen ja kuitenkin niin pyhä ja kaunis hetki.

Pidän niin peukkuja tuolle hoidolle myös. Ehkä se on nyt niin, että kun toinen lähtee, toinen tulee. Elämän pyhät portit aukenevat menemistä ja tulemista varten. <3

Riitta (en jaksa loggautua sillä toiselle tilillä nyt)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ainu, lähetän sinulle lohtua ajatuksen voimalla. Olen ajoittain lueskellut blogiasi, tarinassasi on paljon samaa omani kanssa - vertaiskokemukset ja -ajatukset ovat olleet lohduksi minulle. Itse koin äskettäin tärkeäksi yhdet hyvästit. Olet mielestäni rohkea, kun kohtaat sen raskaan asian. Voimia myös kotiinpaluuseen, toivoo yksi ammatinvaihtaja.

Ainu kirjoitti...

Riitta, kyllä se on merkityksellistä, huolimatta siitä, mahtaako se toinen enää edes aistia, kuka lopulta oikeasti poskea silittää. Jos en olisi tullut sinne, missä nyt olen, olisin katunut, varmasti. Onneksi mulla oli mahdollisuus tehdä näin. Ja jotenkin lohdullista on ajatella, että nämä ovet on auki molempiin suuntiin. Menemistä ja tulemista varten. Juuri nyt elämä on siinä pisteessä, että se ovi on auennut, raolleen. Vielä en voi nähdä, kuka siitä ovesta kulkee ja minne. Mun on pitänyt laittaa sulle postia monta kertaa, ja laitan ihan pian.

Anonyymi, hei. Kiitos lohdusta. Ja siitä, että kutsut mua vertaiseksi. Tuollainen asia tuo lohtua mulle, se että tää tekstini voi olla osaltaan tukena jollekin toiselle, joka kokee kenties jotain samaa. Hyvästit ovat tärkeitä, olen samaa mieltä. Kaikkea hyvää kevääseesi!