On piinaavaa, kun mitään ei tapahdu. Kun kuukausi toisensa jälkeen kuulen puhelimessa myötätuntoisen hoitajan äänen. Ääni sanoo, että voi harmi ja valitettavasti ei tällä kertaa. Että ensi kuussa sitten aikataulut järjestyy. Ja että lääkitys on nyt mukana, reseptit kourassa, tällä kertaa se onnistuu. Ja sitten taas kuitenkin on yksi paikka lomalla ja toinen paikka lomailee toiseen aikaan ja voi kuinka nyt on huono tuuri ja tottakai minä ymmärrän, että lääkärit ja hoitajatkin pitää lomia, olenhan minäkin pian yksi heistä, tietenkin minä ymmärrän, minä odotan vuoroani.
Tänään myötätuntoinen ääni. Taas. En halunnut olla vaikea asiakas, en halua koskaan olla sellainen. Haluan odottaa kiltisti vuoroani ja osoittaa ymmärtäväni, että aina ei vain onnistu. Mutta kun se ei tunnu onnistuvan koskaan ja minä seison vain kiltisti sivussa, enkä ikinä korota ääntäni, sillä en tahdo olla hankala. Ehkä ne hiljaiset kiltit jäävätkin sivuun, odottavat edelleen vuoroaan, kun ne toiset, äänekkäämmät, itseään puolustavat pääsevät eteenpäin, menevät huomaamatta ohi, vahingossa.
Tuuskahdin puhelimeen, että mutta kun olen jo niin kauan odottanut. Oikeasti kauan. Ei vain sillä tavalla, että se on minulle henkilökohtaisesti kauan. Myötätuntoinen ääni lupasi yrittää parhaansa ja soittaa sitten myöhemmin minulle miten kävi.
Puhelun jälkeen purskahdin itkuun. Niin raskasta oli vaatia, että huomatkaa minut. Nyt odotan. Taas. Puhelin ei soi.
2 kommenttia:
No voi saakeli taas! Oletteko muuten hoidoissa yksityisellä vai julkisella? Varmasti, sen tiedon olet jossain antanut, mutta en laiskuuttani jaksa sitä kaivaa esille... Julkisen puolen aikataulukenkkuilut jotenkin vielä käsitän, kun julkinen puoli on Suomessa mitä on, mutta ihan en jaksa sulattaa kohtaloasi, jos kyse on yksityisestä klinikasta. Saattaisin avautua aika rankasti, vaikkei se mitään auttaisikaan, mutta ihan periaatteesta. Itselläni ei yksityisen puolen jutuista ole kovin paljoa pahaa sanottavaa ja annan erityisruusut Helsingin Väestöliiton ylilääkäri A.-M. Suikkarille, joka otti meidät vastaan jopa pitkäperjantaina ollessamme ko. klinikan asiakkaita vuosina 2009-2010
Myytti mä olen julkisen puolen asiakas, mutta osa hoidoista toteutetaan yksityisellä klinikalla. Mistä aiheutuu vähän ylimääräistä aikataulusotkua. Ja muutenkin tässä on ollut hirveästi huonoa tuuria mukana.
Tällä kertaa kuitenkin avasin suuni oikeaan aikaan. En tyytynyt myötäämään, että odotetaan sitten taas kuukausi eteenpäin, että ei kai se sitten muukaan auta. Vaan sanoin ääneen sen, että alkaa tuntua jo vähän kohtuuttomalta. Ja mua ihan oikeasti kuunneltiin. Ja asiat saatiin lopulta hoidettua siten, että joku hoitaa mut silti. Vielä ei edes tiedetty, että kuka, mutta luvattiin, että aivan varmasti joku. Mä olen todella kiitollinen siitä.
Koko päivän olen vain itkenyt ja nauranut. Ja miettinyt niitä isoja pieniä asioita, joita näiden vuosien aikana olen sisääni kasannut. Olo on haavoittuvaisempi kuin muistan aiemmin olleenikaan.
Nuo hyvät kokemukset on Myytti arvokkaita. Ihana, että olet saanut noin hyvää kohtelua osaksesi. Kunpa mäkin pystyisin vielä jonain päivänä jakamaan sellaista eteenpäin toisille. <3
Lähetä kommentti