Ystävä, jonka kadotin kauan sitten, otti yhteyttä, soitti. Juteltiin. Juteltiin pitkään.
Kymmenen vuotta, ylikin. Se ei merkinnyt mitään. Hän oli se sama. Minä olen se sama. Vaikka niin paljon on tapahtunut ja niin moni asia on toisin, meidän ystävyytemme voi olla vieläkin yhtä oikea kuin se oli silloin. Yli kymmenen vuotta sitten.
Hän tietää, mitä käyn läpi. Hän tietää, millaista on elää kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Kaivata lasta ja pelätä, ettei koskaan. Elää päivistä viikkoja, viikoista kuukausia, kuukausista vuosia. Koko ajan ikävöidä. Pelätä, ettei koskaan.
Hän soitti ja kertoi, että tietää sen kaiken.
Vaikka kadotin hänet jo vuosia sitten, hän tuntee minut, edelleen.
Ehkä toista kertaa hän ei enää katoa.
Lapsettomuutta en voinut valita. En voi valita sitä, että nyt olen kärsinyt tarpeeksi ja nyt on jo minun vuoroni. Mutta sen voin valita, päästänkö ystävän katoamaan vai pidänkö hänestä kiinni.
Toista kertaa hän ei enää katoa.
7 kommenttia:
Se on muuten jännä kun jotkut ystävät ovat juuri tuollaisia että vaikka ei näkisi moniin vuosiin niin sitten kun taas näkee niin tuntuu niin kuin ei koskaan erossa olisi ollutkaan. Ihana kun vielä noinkin monen vuoden jälkeen se on mahdollista. Toivottavasti välillänne yhteys ei enää tämän jälkeen katoaisi! :)
No niinpä, Maria. Aika hurjalta tuntui kuulla se ihan sama tuttu ääni. Ja sitten sitä tietenkin ihmetyttää, että miksi ihmeessä ei aiemmin. Mutta parempi että nyt sentään vihdoin. :)
Olipa kauniisti sanottu. Varmasti jokainen ihminen mielellään kuulisi itsestään sanottavan noin.
Joskus on jännä, miten käy juuri noin. Aika ajaa erilleen, ja sitten joku yhdistävä tekijä ajaa takaisin yhteen. On jotenkin vapauttavaa antaa sen vaan tapahtua - suuntaan tai toiseen.
Sankaritar, toivon, että hän lukee tämän. Ja että sitä muistaisi aina välillä muutenkin kertoa tärkeilleen, että he ovat tärkeitä.
Meri Maria, on jännää, että sitä saattaa uskaltaa ottaa aikojen jälkeen yhteyttä ja kertoa vaikeimmista hetkistään. Ja joskus läheiset ihmiset vain siirtyvät eri paikkaan, eikä sama läheisyys välttämättä palaa koskaan. Mutta on silti tärkeää, että he ovat joskus olleet lähellä.
Luin. Itkin ja luin. Luin uudestaan ja itkin taas.
Sä olet niin tuttu ja niin rakas, huolimatta vuosista tai välimatkasta. Olen niin onnellinen että sain sut takaisin.
En enää lähde elämästäsi kulumallakaan. Ystäväni.
Voi sua. <3 Onpa hyvä, että löydettiin, niin voidaan laittaa toinen toisemme itkemään. :) Älä lähde.
Lähetä kommentti