Ensimmäistä kertaa se ajatus pääsi ujuttautumaan mieleeni. Tuli vain jostain, varoittamatta, häilyi hetken ilmassa ja katosi.
Miten hankalaa olisikaan yhdistää vuorotyöt ja omat harrastukset ja lapset. Miten mukavaa on, kun voi ajatella vain itseään. Tulla ja mennä, miten milloinkin.
Olin yövuoron jälkeen väsynyt. Pää oli raskas, mieli valvomisesta sohjoa. Avasin varoen ulko-oven, laitoin miehelle aamukahvin tippumaan, möngin sänkyyn, josta mies kohta nousi ja lähti omiin töihinsä. Roikuin hetken unen ja valveen rajalla.
Onpa hyvä, ettei meillä ole lapsia.
Sitten nukahdin.
8 kommenttia:
:)
<3
Samaa itse usein ajattelen, kun on oikein ihanaa jossain harrastuksessa - että onneksi ei tarvitse järjestämällä järjestää. Nekin hetket on tärkeä huomata ja painaa mieleen.
Niin. Kahden vuorotyöläisen elämän yhteensovittaminen on aikuisten kesken helppoa. Salille voi lähteä kun siltä tuntuu, kaivaa sukkapuikot esiin kun huvittaa, nukkua kun nukuttaa. Ensimmäistä kertaa jostain väsymyksen keskeltä kumpusi ajatus, että onpas tämä hyvä näin.
Mutta sitten kaamea syyllisyys. Oliko se oikeasti mun ajatus? Onko mulla oikeus ajatella näin? Viekö se jotain siltä, että mä aidosti ikävöin, enemmän kuin mitään?
Kun en mä kuitenkaan enää kaipaa helppoa, vaivatonta.
Meillä on ystäväpariskunta, joka on valinnut elämän ilman lapsia. Joskus heitä katsoessaan käy mielessä, että ei sekään ole huono valinta. Ei ollenkaan :)
Tunteet vaihtelevat ja saavatkin vaihdella. Silti jostain aina nousee myrskyn lailla kaipuu lapsesta. Sinä ja minä, me emme ole saaneet valita.
Tuossa se juuri on. Yksinolo, kaksinolo, molemmat oikein hyviä ratkaisuja. Silloin, jos sen on saanut itse valita.
Muussa tapauksessa siihen on pakotettu sopeutumaan.
Kirjoitin tähän jo yksi päivä pitkän kommentin, mutta sitten vaan tuli Error ja se hävisi.
Ajatus oli se, että voisiko se helpotuksen ajatus olla sitä, että ikäänkuin seisot elämäsi keskipisteessä ja katsot yhtä sektoria, joka sillä hetkellä on täynnä valoa. Katsot aurinkoon. Ympärilläsi on myös se kaikki muu, kokonainen ympyrä, elämä, mutta sinulla on lupa olla vain pelkästään helpottunutkin. Ei se vähennä sitä muuta, ei pienennä surua eikä tee tyhjäksi kaipausta - mutta se voi ehkä antaa vähän sitä kaivattua kepeyttä. Jospa surulle on oma sektorinsa.
Typerät errorit. :) Kiva, kun annat näitä sun näkökulmia, joiden avulla voin pysähtyä katselemaan omaa tilannetta erilaisesta vinkkelistä. Eikä tosiaankaan kaivattu kepeyden tunne sulje pois sitä, että yksi kohta on kipeä aina vain, eikä toisinpäin. Tänään todellakin on helpompaa. Ja on myös aurinko.
Lähetä kommentti