Kevät

Tänään on parempi olla. Olen nukkunut pari yötä väsymystä pois ja se on tehnyt hyvää. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta, lumi sulaa, jäät romisee alas kerrostalojen katoilta ja pienen siivun verran myös oman mielen raskaus hellittää.

Vihan ja kateuden tunteita on osattava käsitellä. Pakko. Muuten ne jäävät jäytämään mieltä, saavat aikaan sitä myrkkyä, jota olen niin monesti yrittänyt oksentaa sisältäni pois. Ehkä olen oppinut vähän paremmin hyväksymään sen osaksi elämää.

Se, että omat elämänhaaveet ovat osoittautuneet kaikessa tavanomaisuudessaan niin kovin vaikeiksi saavuttaa, on tehnyt minusta tietyllä tavalla katkeran. En halua enää häpeillä sitä katkeruuttani, mutta en myöskään antaa sen ottaa valtaa itselleen. Kadehdin lapsiperhe-elämään kiinni päässeitä ystäviäni ja tuttaviani. Otan joskus välimatkaa, koska tarvitsen sitä. Mutta en ole muuttumassa ikuisesti kitkeriä happamuuksia sylkeväksi erakoksi.

Jos omat lapsettomuuteen liittyvät hoidot etenisivät, voisin olla vapaampi. Tämä paikallaan junnaaminen tuskastuttaa, rasittaa mieltä. Viime aikoina olen ollut niin väsynyt ja surullinen, että en ole edes halunnut nähdä aurinkoa, toivoa, mahdollisuuksia. Tänään minusta vihdoin tuntui siltä, että alkaisi ehkä olla aika.

Tulevaisuus. Ei se ole synkkä ja pimeä. Se on salaperäinen ja jännittävä. Niin monta mahdollisuutta edessä. Mielenkiintoisia valintoja, joita saan tehdä. Kaikista rakkain vierelläni. Yhdessä me voimme vielä päätyä vaikka mihin, rakentaa elämästämme kauniin ja lämpöisen. Sellaisena näen tulevaisuuden tänään.

Aurinko. Se pelastaa minut, kerta toisensa jälkeen. Kevät. Tänään se saapui myös sydämeeni. Tänään sydämeni oli hieman vähemmän kipeä.

Tänään rakastan taas vähän enemmän.