Silitin posken silkkiä, hellästi, hiljaa. Kuiskasin lähes äänettä, miten kaikki vielä muuttuu toiseksi.
Kosketin untuvaa ohimolla. Lupasin ilman sanoja, että maailma on oikeasti parempi paikka. Lupasin, ettei se kaikki ole tässä, että huomisen jälkeen tulee parempi.
Mutta se ei ollut minun kuiskaukseni. Ei lupaus, johon minulla olisi valtuudet. Ei minun ulottuvillani muuttaa sitä maailmaa muuksi.
Hipaisin vielä kämmentä, annoin käteni viipyä vasten peiton reunaa. Katsoin häntä viimeisen kerran ja käänsin lopullisesti selkäni. En palannut enää vilkaisemaan taakseni.
Koska se ei ollut minun lupaukseni. Siihen ei yltäneet minun valtuuteni.
Vaikka haluaisin rakentaa paremman maailman, siihen en pysty, en saa, en kykene. Minun tehtäväni on olla vain hetki ja päästää irti. Sen suurempaa lupausta en mitenkään voi antaa.
5 kommenttia:
Ehkä se parempi maailma olikin siellä toisaalla, pilven reunan takana, auringon maassa.
<3
Oletko kuullut Arttu Wiskarin uusinta kappaletta Ikuisesti kahdestaan? Kuulin sen tänään. Tulit sinä mieleen.
Voimia sinulle. Teille.
Meri Maria, mitenkään tarkempaan tietenkään asiaa avaten pakko sanoa, että jotkut kohtalot jäävät varmasti mieleen pitkäksikin aikaa. <3
Anonyymi, kiitos kun ajattelet. Tänään on taas vähän vahvempi olo. Olen kuullut tuon kappaleen ja hyvä että tästäkin aiheesta puhutaan suoraan.
Kauniisti olet kirjoittanut ja saat minut ajattelemaan asioita. Kiitos Ainu. Toivottavsti lahjasi tuo sinulle iloa ja lohtua, sitä se tuo ainakin minulle. Lisää auringon säteitä sinulle!
Auringon säteitä sinullekin, Blueberry. Tuntui hyvältä lukea kommenttisi.
Lähetä kommentti