Yksi korvaamaton

Viime aikoina, lapsettomuushoitojen myötä elämässäni on korostunut ystävyyden merkitys. En ole halunnut peitellä lapsettomuuttani keneltäkään. Päinvastoin, voisin puhua lapsettomuudesta ja omista tunteistani ja näistä hoidoista loputtomasti. En vain usko, että kukaan jaksaisi kuunnella.

Minulla on yksi erityinen ystävä, jonka olen jo aiemminkin tiennyt täysin korvaamattomaksi. Sellainen, jolle on joskus ihan pakko soittaa, kun on nähnyt jotain hirveän hassua tai tehnyt jotain uskomattoman typerää tai kokenut suurta vääryyttä tai kuullut jotain sanomattoman kaunista. Tai sitten jos ei vain yksinkertaisesti ole tapahtunut yhtään mitään. Hän on koko ajan läsnä elämässäni, vaikka hän ei konkreettisesti olekaan aina lähellä. Mutta hän vaikuttaa kaikkeen. Kun elän tätä elämääni, omaa arkeani, mietin usein, mitä hän tästäkin tuumaisi, miten hän tällekin nauraisi, miten hän tätäkin itkisi.

Lapsettomuushoitojen myötä tämä ystäväni on muistuttanut minua siitä, miksi hän on niin uskomaton ihminen. Se tuki ja myötäeläminen, jota hän puolestani osoittaa, on mittaamatonta. Se rakkauden ja huolenpidon määrä, jota hän minulle antaa, on käsittämätöntä.

Hän ei kestä katsella neuloja, pistämistä, inhottavia kliinisiä tökkimisiä. Kun pistin elämäni ensimmäisen hormonipiikin, hän oli vierelläni. Vaikka häntä itseään inhottaa ja pelottaa piikit, hän istui vierelläni ja katsoi, kun vapisevin käsin ujutin neulan nahkaani. Hän ei jättänyt minua yksin, sillä tiesi, että minä pelkään enemmän. Hän tiesi, että minä pelkään sitä, miten lopullista tämä on. Miten pelkään sitä, kuinka iso mahdollisuus tämä nyt alkanut hoito minulle on, mutta samalla kuitenkin vain pelkkä mahdollisuus. Miten kaikki on nyt tässä, saavutettavissa ja miten se kaikki saattaa olla pian ohi, lopullisesti.

Hän on pitänyt kiinni kädestäni keinohedelmöityksessä. Hän on jutellut mahalleni yrittäen saada sitä kasvamaan. Hän on odottanut malttamattomana päivien kulumista, surrut miten ei voi auttaa minua tarpeeksi. Hän on itkenyt vuokseni, itkenyt kanssani. Hän elää jokaisessa hetkessä mukanani. Vaikka hän on toisella paikkakunnalla, hän on koko ajan läsnä. Hän ei jätä minua yksin, ei koskaan.

Minulla on yksi korvaamaton ystävä. Elän läpi elämäni vaikeimpia tunteita ja hän näkee ne kaikki. Hänellä on itsellään yksi lapsi, mutta hän ymmärtää sen, miltä tuntuu olla tahattomasti lapseton, miltä tuntuu pelätä jäävänsä ikuisesti ilman lasta. Hän tietää sen ilman, että minun tarvitsee sitä hänelle ääneen yrittää kertoa. Hän katsoo minua kerran silmiin ja tietää.

Sitten hän ottaa minua kädestä kiinni ja on hiljaa. Hän on paras ystäväni tässä maailmassa, paras kaikista ikinä missään. Hän tietää, että jos ottaa minua kädestä kiinni ja puristaa lujasti, se helpottaa hieman. Sillä kun hän tekee niin, minä tiedän, etten ole ikinä yksin. Minulla on hänet ystävänäni. Se tieto tekee tästä hieman helpompaa.

Kun tuntuu oikein pahalta, ajattelen häntä. Ajattelen häntä ja tiedän, että hän seisoo rinnallani aina. Silloin minun on hieman helpompi hengittää.