Kerrankin toivon, että menkat alkaisivat. Eikä niitä näy eikä kuulu. Tämä malttamattomuus liittyy siihen, että pääsisin vihdoin aloittamaan pistokset ja ultraukset jo kuukausia sitten suunniteltua ivf:ää varten.
Vessan kaapista löytyi aamulla raskaustesti. Ajattelin unenpöpperöissäni, että antaa mennä, tehdään testi. Halpa liuskahan tuo oli. Enkä ole moneen kuukauteen pissannut minkäänlaisen tikun päälle, en tähdännyt aikoihin muoviseen kertakäyttömukiin. Eihän sitä koskaan tiedä.
Siispä tein testin. Jätin sen pöntön kannen päälle kypsymään ja lähdin keittelemään aamukahvia. Ihanaa, vahvaa kahvia. Seuranaan kaksi tuoretta sanomalehteä.
Rakastan hitaita aamuja. Sellaisia, jolloin juon ensin vihreää hunajaista teetä ja sitten mustaa vahvaa kahvia ja rapisutan lehtien sivuja eteen- ja taaksepäin. Nautinnollisen hitaasti. Parhaassa tapauksessa aamuaurinko loimottaa sisään, paljastaa likaiset, pesemättömät lasit. Houkuttelee avaamaan ikkunan kertoen minulle kesästä, varhaisista pitkistä aamuista, jotka ovat vain minua varten.
Unohdin koko testin. Se vain katosi mielestäni. Olin niin tyytyväinen, jopa onnellinen omassa rauhassani lehtiä lukiessani, radiota kuunnellessani, kahvia särpiessäni. En muistanut raskaustestiä.
Siellä se odotti. Vessanpöntön kannen päällä. Kukaan ei seissyt vierellä kello kädessään jännittämässä. Kenenkään vatsaa ei kutkutellut odotus. Kukaan ei nieleskellyt palaa kurkustaan. Ei epäonnistuneesti piilotellut itseltään salaa noussutta toiveikkuuttaan.
En yksinkertaisesti muistanut tehneeni koko testiä. Olen niin tottunut niihin. Niin varma negatiivisesta tuloksesta, ettei minua enää edes jännitä. Voin tehdä jotain muuta, jotain mukavaa, enkä kohta edes muista koko asiaa.
Siellä se odotti. Ketään ei kiinnostanut.
Negatiivinen raskaustesti. Se on jo nähty. Minua ei kiinnosta enää.
Löysin testin myöhemmin. Katsoin tuttua punaista viivaa. Kohautin olkapäitäni ja nakkasin testin pakkauksineen roskikseen. Se oli viimeinen. Kaappi on tyhjä.
14 kommenttia:
Voi kuinka tuttu tunne. Siihen on jo niin tottunut, että ei edes jännitä enää. Tippuisin varmaan pöntöltä jos siihen joskus piirtyisi kaksi viivaa. Saisin jonkun sydänkohtauksen. Epäilisin varmaan että testi on viallinen. En ole koskaan edes nähnyt miltä toinen viiva näyttää. En jaksa uskoa enää siihen.
Nimenomaan Vilkas. :D Lähtisin kauppaan valittamaan, että perhana möitte mulle rikkinäisen testin. Kaksi viivaa, en ole nähnyt moista minäkään, enkä usko niihin enää.
Voi mikä toivo mussa heräsi, sydän pamppaillen tulin lukemaan. Toivoin niin kovin iloista uutista! Mutta odotellaan menkkoja ja että pääsette aloittamaan hoidon (vai mikskä tätä kuuluis sanoa..)! :) <3
Voi Ulmai, väärä hälytys! :D Kiitos kannustuksesta. <3 Hoidoksi tätä kutsutaan tai mä ainakin kutsun. Ja näitä menkkoja odottaa aika iso porukka jo. Elämäni julkisimmat menkat. :D
Tutultahan tuo taas kuulosti! Tai siis näytti, kun tekstisi luin. Yksi viiva, tuttuakin tutumpi näky. Jaan myös Vilkkaan ja sinun kanssasi tunteen siitä, että olisi se omituinen tilanne, jos kaksi viivaa testissä näkyisi.
Näin itse asiassa viime yönä unta, että sain raskaustestiin kaksi viivaa. Inhottava uni, en minä halua nähdä sellaisia! Kun se on niin kaukana todellisuudesta. Tosin siinä unessakin se testiviiva jotenkin rapisi pikkuhiljaa näkyvistä. Kummallinen testi oli se.
Ja sekin on niin tuttua, että ei ne menkat ala silloin, kun niitä odottaa. Minullahan alkoi viikon myöhässä viimeksi, kun odotin että saisin aloittaa pistokset! Kummallinen on ihmiskeho. Varsinkin naisihmisen.
Voi että, nyt minä kyllä olen joka solullani sinun puolellasi seuraavat viikot! Toivoisin niin teille onnistumista tulevassa hoidossa. Täällä siis ollaan tukena! <3
Joo Rowan on nuo raskaustestiunet sun muut käyneet tässä matkan varrella ihan tarpeeksi tutuiksi. Ja sitä pahan mielen määrää, kun herää ja unen ja valveen rajamailla tajuaa, että se yhtäkkiä kasvaneesta raskausmahasta ilmestynyt vauva ei olekaan totta... :/
Kiitos kannustuksesta. Tukesi merkitsee minulle paljon. Itseasiassa tässä juuri äsken kävin psykologin kanssa juttelemassa ja puhuin tästä blogimaailmasta ja tämän tuen korvaamattomasta merkityksestä mulle. <3
Ja niin, menkat alkavat odottaa edelleen itseään. Yleensä erittäin tarkka 28-29 päivän kiertoni on nyt päivässä 31. Ei todellakaan mikään iso ero, eikä edes varsinaisesti myöhässä olemista, mutta niin raivostuttavaa juuri nyt. Ihmeellinen on naisvartalo! :)
Samaa ajattelee täälläkin yksi; en tiedä, miten reagoisin jos raskaustestiin piirtyisi kaksi viivaa. Tippuisin suorilta jaloiltani lattialle ja ajattelisin sen olevan vain viallinen testi, tai se näyttää väärää tulosta femareiden takia, tai tai tai tai..... :D
:D Yhtä omituiselta tuntuu nyt ajatella sitä, että joskus edellisessä elämässäni olen tehnyt raskaustestin PELÄTEN, että kaksi viivaa ilmestyisi. Että mitä ihmettä, minäkö se olen ollut?! Voi, jos se aivan liian nuori tyttö olisi silloin tiennyt, mikä edessä odottaa... Tai, noh, hyvä, ettei tiennyt.
Jep, mä en usko että siihen raskaustestiin voi edes saada kahta viivaa. Kai niin sattuu vaan leffoissa.
Kun Nappi tein ekan inseminaation yhteydessä elämäni ensimmäisiä ovis-testejä, niin tuijotin niitä kahta viivaa kyllä ihan epäuskoisena. Että tuoltako se näyttäisi! Vaikka väärän sortin testi olikin, niin sydän jätti pari lyöntiä väliin ihan vain yleisestä järkytyksestä.
Voi miten tuttu tunne. Niinkuin varmaan kaikilla samassa tilanteessa olevilla. Kaksi viivaa olisi lottovoitto. Säälittävänä otin itse viimeksi ovulaation aikaan testistä kuvia kun ne kaksi viivaa näytti niin hyviltä.
Kaipaava, pakko tunnustaa sama temppu. Vähän se jopa tämän kaiken keskellä naurattaa, kun ajattelen oikeasti niin tehneeni: valokuva kahdesta viivasta ovulaatiotestissä, kun en kerran kahta viivaa raskaustestiin saa. Kaikkea se haaveileminen saa tekemäänkin. :)
Hei! Uusi lukija ilmoittautuu! Itku silmässä olen lukenut koko blogisi läpi tänään ja ajatuksesi, lauseiksi kirjoittamasi sanat, ovat kuin suoraan omasta elämästäni.
Yritän kuitenkin pysyä positiivisena, kuin sinäkin. Otan kaiken sen ihmisten kyselyn vastaan hymyillen ja pohtien ääneen - "katsotaan 10 vuoden kuluttua".. Eikö niin ole parempi? Ei kaikille tarvise avata sisimpäänsä. Se, että on avannut jo liiankin monelle.. Tuntuu, kuin nämä ihmiset pelkäisivät minua, että menen sitten rikki jos puhutaankin lapsista. Kysyvät jotkut lupaakin, voiko niistä puhua! Eihän se tabu ole, mutta totuus on puhetta raskaampaa.
Voimia sinulle ja luen ehdottomasti blogiasi jatkossakin <3
Hei Nasu! Kiva kuulla, että olet lukenut näitä ajatuksiani ja tunteitani. Tuota samaa rikkiolemisen tunnetta olen tässä viime kuukausina aika tavalla mielessäni pyöritellyt, kuten myös sitä, että kuinka paljon tästä loppujen lopuksi kannattaa muille puhua. Olen ollut melko avoin, mutta pikkuhiljaa ymmärrän, että joskus on vain parempi olla hiljaa ja ajatella jotain muuta, jos keskustelu kääntyy vauva-aiheisiin.
Niin kovin samanlaisia tunteita tämä aihe näköjään ihmisissä herättää. Voimia myös sinulle. <3
Lähetä kommentti