Äitienpäivä. Tänään rutistan omaa äitiäni. Minulla on äiti ja olen siitä onnellinen. Hän on paras äiti maailmassa, paras juuri minulle. Hän rakastaa minua tällaisena kuin olen. Aina.
Vaikka minulla on äiti, johon nojata tänään, äitienpäivä satuttaa. Muistuttaa siitä, mitä voisi olla. Muistanhan minä sen muutenkin, koko ajan. Varmuuden vuoksi äitienpäivänä lujemmin.
Jos vielä joskus saan itsetehdyn kortin, jos ovi narahtaa hiljaa auki, jos pienet kädet kantavat kahvikupin yöpöydälleni, lupaan muistaa silloin myös kaiken tämän. Lupaan muistaa, miten se ei ole itsestäänselvää. Lupaan muistaa, miten kauan odotin. Lupaan muistaa jokaisen heistä, jotka ovat kanssani odottaneet samaa. Lupaan muistaa etenkin heidät, jotka edelleen odottavat, istuvat sänkyjensä reunalla ja odottavat.
Jos jään ikuisesti istumaan sänkyni reunalle, odottamaan itsetehtyä korttia, pienten käsien kantamaa kahvikuppia, luvatkaa minulle jotain. Jos vuosi toisensa jälkeen istun ja odotan. Jos pienten askelten kopsetta ei kuulu siltikään. Jos ovi ei narahda varoen auki, kenenkään silmät eivät loista ylpeyttä itsetehdystä kortista, ei itsekannetusta kahvista. Luvatkaa minulle jotain.
Sillä silti istun sänkyni reunalla ja odotan. Vaikka pääsisin yli kaikesta tästä muusta paskasta, tiedän, että äitienpäivänä en koskaan voi lakata odottamasta. Odottamasta häntä, joka ei tullutkaan.
Muistakaa silloin minua. Lähettäkää yksi ajatus myös minulle. Lähettäkää ajatus kaikille heille, jotka istuvat sängyn reunalla ja odottavat turhaan.
Koska juuri nyt, juuri tässä istuessani olen sydämeni sopukoissa onnellinen teidän puolestanne. Kaikkien teidän, joiden odotus päättyy onnellisesti. Vaikka en muistaisikaan sitä juuri nyt, vaikka en pystyisi ajattelemaan, saati sanomaan ääneen. Olen sisimmissäni onnellinen jokaisesta tarinasta, joka päättyy toisin.
Sillä tänään istun sängyn reunalla. Istun ja odotan häntä. Mutta ovi ei narahda, kahvi ei tuoksu. Kortilla ei ole piirtäjää. Ei nyt eikä varmaan koskaan.
Tätä kipua en toivo kenellekään.
13 kommenttia:
Minä lähetän ajatuksen sinulle ja kaikille, jotka odottavat. <3
Itku tuli tätä lukiessa. Kiitos, kun kirjoitit auki sen, miltä tämä päivä tuntuu.
Voimia!
Voi Ainu, sinun ajatuksistasi pitäisi todellakin kirjoittaa kirja <3 Tässä taas tiivistyy oikein tämä äitienpäivän tunnekuohu minkä moni lapseton käy läpi. Minäkin lähetän sinulle ja teille muille ihanille kanssabloggaajille lämpimiä ajatuksia. Pidetään me yhtä!
Rowan ja Vilkas, kiitos taas teille. <3 Lämpimiä ajatuksia ja halauksia roppakaupalla. Me ei olla yksin!
Pakko Vilkas tähän vielä sanoa, että elämäni suuri haave on ollut kirjoittaa kirja, lastenkirja, satukirja. Enää en haaveile satukirjasta. Se olisi maailman surullisin satu. Mutta ehkä jonain päivänä vielä. :) Kiitos.
Voi. Minä itkin tätä aihetta jo eilen, oli pakko blogiinkin vähän avautua, vaikkei aihe suoraan minua kosketakaan. Nyt itken taas. Osaat kyllä niin hienosti kuvata tunteitasi. :)
Lämmin halaus <3
Luin jo aamusella Ulmai, mitä kirjoitit. Kauniisti kuvailit sinäkin. :) Tuntuu hyvältä tietää, että on ihmisiä, jotka välittävät, vaikkei aihe suoraan kosketakaan. Ihan muissakin elämäntilanteissa. Se, että periaatteessa vieraat ihmiset haluavat ymmärtää periaatteessa vieraita asioita. Se on tärkeää.
Ihanaa äitienpäivää sinulle. <3 Halaus!
Lämmin ajatus kaikille, joita tämä päivä satuttaa. Ehkä vielä jonakin äitienpäivänä se ovi narahtaa ja sieltä tulee kahvin ja kortin lisäksi naurua ja onnea. Silloin tämän kivun varmasti muistaa ja ymmärtää myös olla äärettömän onnellinen siitä, että maailmassa on ihminen, joka on tullessaan vienyt ainakin osan siitä kivusta pois.
Illusia lämmin ajatus myös sinulle. Toivottavasti seuraavana äitienpäivänä sinullakin olisi uusia syitä tuntea onnellisuutta. <3
Voih. Suunnattomasti voimia sinulle, ja jokaiselle ei kenenkään äidille ja isälle, joka asian kanssa kärsii.
Tädyke, kiitos. Sydäntä lämmittää tietää, että on ihmisiä, jotka välittävät.
Olen miettinyt lukiessani et näissä blogiteksteissä olis jo kirjan ainekset valmiina. Siis vähänkuin päiväkirja joka kertoo lapsettomuudesta. Tai novellikokoelman tapainen...
Karoliina, kiitos. Tuntuu hurjan hyvältä kuulla tuollaisia kommentteja. :) Olenhan mä joskus haaveillut kirjoittamisesta, en sitä voi kieltääkään. Aiheet vaan oli mielessä aika erilaiset silloin.
Kiitos! Hih.
Olen lukenut blogiasi jo tovin. Niin tuttuja ovat monet ajatuksesi. Meidän pienet lopulta löysivät luoksemme ja pitkä odotus ja kaipaus loppui. Toivon niin kovasti teille joskus samaa.
Viimeisenä lapsettomana äitienpäivänäni sain 11v. kummitytöltäni kortin. "Hyvää äitienpäivää! Vaikka et olekaan äiti niin toivoisin et saat sen niin sit saat omalta lapselta tämän kortin. Oot rakas!" Kortti on mulla edelleen tallessa ja tänänkin äitienpäivänä kaivoin sen esiin. Vieläkin se saa kyyneleet silmiin. Muistuttaa olemaan kiitollinen siitä mitä on saanut. Ehkä joskus vielä omien poikien äitienpäiväkortit pääsee sen viereen, mutta tällähetkellä tuntuu että mitään noin merkityksellistä korttia en tuu ikinä saamaan.
Kiitos kun lueskelet ajatuksiani. Käyn itsekin lukemassa mielenkiintoista blogiasi. Rankkoja juttuja olette käyneet läpi, ei voi kuin nostaa hattua.
Mutta on ihanaa, jos elämässä on tuollaisia lapsia, kuten tuo kummityttösi. Tuollainen kortti on kyllä melkoinen aarre. Ymmärrän hyvin, miksi se on sulle tärkeä. Itellänikin on onni saada olla tärkeänä osana mukana pienen tytön elämää ja hänkin kyllä osaa omalla lapsen tavallaan lohduttaa ihan käsittämättömän paljon.
Kiitolliseksi tässä tosiaan oppii niistä ihmisistä, joita elämäänsä on saanut. Ja tuntuu hyvältä lukea niitä tarinoita, joissa pitkä odotus päättyy lopulta hyvin. Vaikkakin kuinka monen mutkan kautta sittenkin. Tässä kun meinaa oma usko hiipua matkan varrelle.
Lähetä kommentti